Artikkelin lähde Kaleva
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Otava 2014.
Elämän satunnaisuus, elämän alun satunnaisuus ja kaikkien alkujen satunnaisuus ovat Riikka Pulkkisen uuden romaanin teemoja.
Kohtalon kääntyminen ajattelutti jo antiikin kirjailijoita. Miksi onni vaihtuu pettymykseksi kesken auvoisimman hetken?
Päähenkilöltä ja minäkertojalta, koulupsykologi-Iirikseltä, puuttuu kyky elää nykyhetkeä; monen ihmisen tavoin hän elää menneen muistoissa ja tulevan haaveissa, kiirehtien asiain edelle.
Keskeinen kysymys kekseliäin juonenkääntein rakennetussa romaanissa onkin, onko ihminen onnellinen matkalla, välissä vai perillä.
Ihminen on monta ja kuitenkin kokonaisuus, kuin mosaiikkia.
Iiris on toisaalta mahdoton narsisti ja aikuiseksi epäkypsä, mutta silti hän kykenee tekemään syvällisiä havaintoja tuikitavallisista tilanteista.
Iiriksen lapsellisuus näkyy siinä, että hän aikuisuudestaan ja ammatistaan huolimatta elää jatkuvaa kriisiä toistuvissa parisuhdealoitusyrityksissään.
Ensi treffeille mennessään hän haaveilee jo häistä ja lapsista. Hän puhuu viikon suhteesta seurusteluna kuin alle murrosikäiset.
Konkreettisuutta elävään kerrontaan lisäävät tutut etutöölöläiset katujen, kauppojen ja kahviloiden nimet. Myös henkilönnimillä on merkitys: Iiris on paitsi naisennimi ja kukka myös silmän osa, näköaistille merkityksellinen.
Sukunimi Lempivaara ironisoi sukurasituksenomaista rakkaudenkaipuuta, sitä kuinka rakkaus vie korkealle, kuin vaaralle mutta voi olla myös vaarallista.
Toisaalta Iiriksellä on koulutuksensa ansiosta harvinaisen mutkaton suhtautuminen seksuaalisuuteen. Silti hän on itsestään vieraantunut. Hän ei osaa hankkia dildoakaan, ellei ammattiauttaja häntä siihen kehota.
Sitä paitsi häntä vaivaa kyvyttömyys kohdata toinen ihminen, varsinkin kun on kyse erotiikasta. Hänen ratkaisunsa pelata ja näytellä ihmissuhteissa johtaa jatkuviin epäonnistumisiin. Sanaleikin totuus: pelin peluu johtuu peloista. Siksi ihmiset valehtelevat itselleen ja muille.
Lukijoitaan suoraan puhutteleva kertoja nauraa oppineille teorioille ja ravistelee niistä avun hakemista. Paras apu on luotettava ystävä, kouluttamaton mutta kokenut. Sellainen onneksi löytyy.
Onko romaani pinnallinen, jos se kuvaa pinnallisten ihmisten pinnallista elämää? Ei sinne päinkään. Niin tehdessään Pulkkisen teos on pikemmin moraliteetti. Tai ainakin tarina on opettavainen.
"Jos aikuinen eläisi kuin vauva, hän ei koskaan pilkkaisi toista, ei pyrkisi toisten kustannuksella maailman katolle, ei uhmaisi, ei vihaisi, ei epäröisi tutustua maailmaan pelkoa vailla."
Tuhansia kirjoja on kirjoitettu siitä, että ihminen rakastuu, vaikkei tahtoisikaan. Pulkkinen kirjoittaa ihmisestä, jolla on pakkomielle rakastua, vaikkei rakastaa osaakaan.
Kertomuksen lopussa Iiris Lempivaara näyttää sentään hieman oppineen. Mutta se(kin) on romaanin tematiikalle uskollisesti vasta alku, jonka jatkosta ei kukaan tiedä.
Esko Karppanen
Artikkelin lähde Kaleva