Artikkelin lähde Kaleva
Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu "Muistan kun olin täällä käymässä joulun aikaan. Kävelin torilla parinkymmenen asteen pakkasessa, lunta satoi vaakasuoraan. Ajattelin siinä tarpoessa: ’Haluan tänne!’"
Koti-ikävä tuli Päivi Pussilalle yllätyksenä. "Aivan nauratti, että on tämä hullua. Että tällainen sää saa tuntemaan näin!"
Näiden peltojen ja puskien keskellekö, joista sinut nykyään töissäsi tunnetaan, oli ikävä?
"Niin", hän naurahtaa heleästi. "Pidin niitä hirveän tylsinä silloin, kun lähdin täältä."
Kuvataiteilijapuoliso Raimo Törhöstä piti totuttaa muuttoajatukseen jonkin aikaa. "Ja varmaan myös itseä - aloin puhumaan ääneen, että olisiko paluu mahdollista."
Muuttokuorma matkasi pohjoiseen kahdeksan vuotta sitten. Oulussa onkin viihdytty.
"Meidät otettiin niin mukavasti vastaan, että solahdimme taiteilijayhteisöön sujuvasti", Päivi kertoo.
"Tämä seutu on hyvä paikka toimia ammattitaiteilijana."
Päivi Pussilan työpäivää rytmittävät työskentely työhuoneella ja opetus. "Nelisen iltaa viikossa", hän arvioi.
Harrastajien ohjauksessa viehättää eritoten se, kun saa olla todistamassa toisten ahaa-elämyksien syntymistä ja oman osaamisen havaitsemista. Tämä muistuttaa omista kokemuksista.
Kempeleläisen pienviljelijäperheen tytär ei näet suunnitellut kuvataiteesta uraa, pikemminkin hevostaloudesta sillä perheessä oli ravihevosia ja Päivi ns. hevostyttö.
"Kuvataide oli ainoa kouluaine, jossa olin hyvä. Siitä tuli todella tärkeä lukiovuosina."
Samoihin aikoihin Päivi löysi kirjastosta taidekirjat, Dalin ja van Goghin etunenässä. Jotakin napsahti kohdilleen. "Kirjat johdattivat minut sisään taiteen maailmaan."
Opo hoksasi ehdottaa Limingan taidekoulua. "Isällä toiveita jostain hyödyllisempänä pidetystä ammatista, mutta molemmat vanhemmat tukivat täysillä tietä taiteilijaksi. Äidille erityisesti on ollut tärkeää, että teen sitä, mikä tekee onnelliseksi."
Limingassa Päivi tiesi heti olevansa kotonaan. "Tämä oli se maailma, jossa halusin olla."
Niin - ne pellot ja puskat. Ja nyt uusimmassa näyttelyssä metsä. "Vaikka aiheet ovat vaihtuneet, sama fiilis on pysynyt."
Pussila törmää usein väärinkäsitykseen mainitessaan maalavansa maisemia. "Ei se maisema ole se aihe, vaan se mikä on siellä takana."
Hän sanoo koettavansa tiivistää, karsia, jotta ydin eli maalauksen takainen maailma tulisi esille.
"Olen tietoisesti jättänyt ihmiset pois. Maalaan tehtaanpiippuja tai linkkitorneja, niin kuvat ovat kiinni ajassa."
Pussila kertoo selanneensa teini-ikäisenä tekemiään piirustuksia.
"Niissä näkyy kiinnostukseni Daliin", hän naurahtaa. "Romanttista ja dramaattista, hivenen surrealistisia. Mutta löydän niistä myös tismalleen samoja ajatuksia, jotka ovat töissäni yhä edelleen. Nuorena en vain osannut karsia, vaan koetin mahduttaa kaiken."
Jokin sentään on muuttunut: "Maalaan nyt akryyleillä, sillä en pysty olemaan tärpätin kanssa samassa tilassa. Se aiheuttaa minulle migreenin."
Tämä merkitsi myös yhteisestä työhuoneesta luopumista, sillä puoliso maalaa öljyväreillä.
"En ole täysin luopunut niistä. Käyn välillä haistelemassa tuubeja."
Artikkelin lähde Kaleva