Onnellisten loppujen kirja

Pekka Rahko Kaleva
Oulu Tuolit loppuivat kesken Oulun pääkirjaston maakuntakokoelmahuoneessa torstaina, kun paikalla julkaistiin oululaisvoimin tehty 220-sivuinen kirja Naiset vastuunkantajina sotavuosina 1939-45.
Kirjaan on koottu 37 naisen tarinoita kotirintamalta, sotatoimialueilta ja evakkomatkoilta.
Julkaisijana ovat Suomalaisen Naisliiton Oulun osasto ry ja Oulun Ympäristön Kalevalaiset Naiset ry ja kirjan ovat toimittaneet Marjatta Keränen, Kirsti Ojala ja Terttu Välikangas.
Kertomukset on saatu Oulun ympäristössä asuvien naisten kirjoituksista tai haastatteluista, mutta tarinat tulevat ympäri Suomea, kertoo Ojala. Näin siksi, että kertojat ovat kokeneet sodan kukin tahollaan ja muuttaneet myöhemmin Oulun seudulle.
Naiset kertovat kirjassa joko äitinsä tai oman tarinansa.
"Ihmettelen ja ihailen sitä sitkeyttä, millä eri-ikäiset naiset selvisivät koettelemuksistaan", kertoo Keränen.
Karjalassa syntynyt ja Ouluun vuonna 1939 muuttanut Kyllikki Okkonen muistelee teoksessa, kuinka kaikesta oli Oulussa pulaa sodan aikana.
Naapurissa asuneelta mustan pörssin kauppiaalta ostettiin kahvia, sokeria ja jauhoja. Kaupunkilaiset tekivät myös ruoanhamstrausmatkoja maaseudulle - laitonta sekin.
Okkosen perheeseen haettiin voita Muhokselta. Voi kuljetettiin Kyllikin koululaukussa ja laittomien elintarvikkeiden tarkastajien varalta käskettiin kertoa, että äiti oli laittanut mukaan evästä koko viikoksi.
Muhokselle mentiin junalla ja palatessa Oulun asemalla mahdollisesti odottavat tarkastajat vältettiin jäämällä kyydistä jo Nokelassa. "En muista, että laukkuani olisi kertaakaan tarkastettu, mutta kyllä minua jännitti", Okkonen kirjoittaa.
"Tämä on onnellisten loppujen kirja", kuvasi teosta julkaisutilaisuudessa historioitsija Marianne Junila, jota Ojala kutsui kirjan äidiksi. "Kaikki eivät selvinneet sotavuosista tai sitä seuraavasta ajasta", Junila lisää.
Kertomuskokoelma sai alkunsa seminaarista, jossa käsiteltiin kotirintamanaisia. Seminaarissa esitelmöinyt Junila kannusti kirjan tekemiseen.
Junila kiitteli tekijöitä myös siitä, että tarinat on saatu muistiin jälkipolville. Aivan liian usein kokemusten kysymiseen havahdutaan liian myöhään.

Artikkelin lähde Kaleva