Artikkelin lähde Kaleva
Olenko tullut vanhan kaupungin hämärälle torille, jossa vietetään laskiaiskarnevaaleja? Luurangot ja pääkallot ovat kaivautuneet esiin, sirkuksen hurja punainen krokotiili aukoo valtavaa suutaan, tytöt ja pojat rönsyävät tatuointeja, värejä ja naamioita?
Mittakaavat saavat olla vinksin vonksin. Pienen kirkon sisältä on pongahtanut ulos valtaisa pyhimyskaappi puisine veistoksineen. Pyhimyksiä ovat siellä nököttävät tytöt, pojat ja eläimet. Kaiken yllä pöllön huhuilu on kuin aaveen ääni.
Tulikuningas, 2010, hallitsee tätä kaupunkiaan korkealta valtaistuimeltaan.
Mutta paikka onkin Oulun taidemuseon iso näyttelysali, jonne kuvanveistäjä Tapani Kokko (s. 1969 Pudasjärvi) on valosuunnittelija Severi Haapalan kanssa koostanut parista sadasta veistoksesta ja maalauksesta yksityiskohtien runsautta sekä valoja ja varjoja pursuavan installaatioteoksen, talon, torin, huoneen tai kaikkia näitä.
Aivan miten itse kunkin mielikuvitus vapaasti ja nipottamatta laukkaa.
Toisessa näyttelysalissa Kokon taiteen meno on hieman tyynempää. Siellä melkein tuntee tulevan kevään kirsikankukkien tuoksun isojen vanerilaatikoiden kylkeen maalatuista puista.
Tapani Kokko on tunnetuimpia ja tuotteliaimpia puuta materiaalinaan käyttäviä kuvaveistäjiämme.
Moottorisaha, puukko, värit, tarinat, tekemisen ilo ja taito. Nämä ovat olleet hänen työvälineensä lapsuuden Pudasjärveltä saakka.
Pian taidekoulutuksensa jälkeen Kokko lakkasi silottelemasta puutöittensä pintoja, antoi materiaalinsa luonnollisen rosoisuuden näkyä ja täydensi töitään mitä kirkkaimmilla väreillä. Tuota pikaa seurasivat puulevyille työstetyt maalaukset ja piirrokset.
Kokon veistosten ja maalausten aiheet ja yksityiskohdat kumpuavat nekin paljolti lapsuuden tarinoista, leikeistä, saduista, ympäristöstä ja luonnosta.
Taiteilija työstää puuta nuoren pojan jatkuvalla uteliaisuudella. Ja senhän ajan uteliaisuuteen kuuluu tyttöjen ja poikien jatkuva vertailu ja ominaisuuksien hulvaton isottelu.
Kokon taiteen käsialakin on naivistinen: isoa on kaikki, mikä on tärkeää.
Mutta naivistisella taiteella ei ole ikärajoja eikä alueellisia tai kansallisia rajoja. Pepit, Pinocchiot, pohjoisenpojat ja -tytöt, luurangot, possut, krokotiilit, puput, linnut ja karhut, enkelit, prinsessat ja kuninkaat, kaikki viettävät vauhdikkaita, ikivanhoja, globaaleja karnevaalejaan hyvässä sovussa keskenään.
Katsojat ovat mukana kuin teatteriesityksessä.
Riitta Mäkelä
Artikkelin lähde Kaleva