Kunnianosoitus ystävälle

Leena Aki Roukalan valokuvanäyttely Oulun taidemuseossa, Kasarmintie 9, 16.3. saakka.

Hailuotolaisen
valokuvaajan Aki Roukalan (s. 1978) kuvasarja Leena kertoo rintasyöpään menehtyneestä ystävästä.
Mustassa tilassa on kahdeksan kuvaa. Ne ovat suurikokoisia ja tunnelmaltaan vahvoja. Muuta ei tarvita, mutta kuvia ei ole enempää myöskään siksi, että enempää kuvia ei ole.
Ystävän sairaus eteni aggressiivisesti ja nämä kuvat ovat ne, jotka Roukala ja Leena ehtivät yhdessä ottaa ennen kuin Leena nukkui pois.
Ensimmäisestä kuvasta katsoo luottavaisena kohti nuori nainen sinisessä mekossaan. Hän on saanut diagnoosinsa, leikkauttanut hiuksensa tulevia hoitoja ajatellen, mutta ilme on toiveikas -- kaikki on vielä mahdollista.
Seuraavat kolme kuvaa kääntävät kaiken. Muutos lähtökohtaan on raju. Valokuvaterapiana alkanut projekti muuttuu traagiseksi muotokuvasarjaksi.
Pääosassa ovat tunteet, jotka Leenan kasvoilla näkyvät paljaina. Näyttelyn työstäminen oli surutyötä, mutta lopulta myös voimauttava kokemus.
Varmasti se voi olla sitä myös niille katsojille, jotka omassa elämässään tai läheistensä kautta käyvät läpi vastaavanlaisia asioita. Muistutus elämän yhtäaikaisesta hauraudesta ja voimasta se on kaikille.
On kaunista, kun Roukala sanoo: "Tässä on tämän näyttelyn koti." Näyttely on ajateltu juuri tähän tilaan eikä hänellä ole tarvetta esitellä kokonaisuutta taidevalokuvina tämän enempää.
Näyttely on kunnianosoitus ystävälle ja sen tärkein yleisö on täällä, missä Leenan rakkaatkin ovat.
Leena Kangas



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva