Kosovo kouli bussinkuljettajan

Arto Kiuru
Oulu Mika Määttä ei nurise Oulussa autoa tai bussia ajaessaan. Vuonna 1997 linja-auton rattiin ensimmäisen kerran hypännyt bussinkuljettaja on nähnyt elämässään monenlaista.
"Bussilla ajaminen on aika yksinäistä, mutta kun tykkään työni ohessa harrastuksena myös sepittää runoja ja kirjoittaa", kymmenen vuotta sitten Kosovon muhkuraisilla teitä sotilaita ja aseita kuljettanut Määttä kertoo.
Kuljettajan työ tukee Määtän mielestä hyvin kirjoittamista.
"Ajaminen sallii minulle kirjoittajana taiteellisen vapauden", hän miettii.
Onnikkakuski nostaa taskustaan kulahtaneen taskuvihon puolikkaan.
"Piskuiseen ruutuvihon puolikkaaseen minä joskus raapustan ajatuksia bussivuorojen päätepysäkeillä", Määttä tunnustaa.
Määttä oli rauhanturvaajakomennuksella Naton KFOR-joukkojen monikansallisessa kuljetusyksikössä Kosovon Pristinassa 2002-2003.
"Ensimmäisen kerran Pristinan nähdessäni pohdin, ettei tästä voi ikinä tulla rauhaa, kaaos tuntui silloin ikuiselta", kuljettaja muistaa.
Hän muiden muassa kuskasi kolme kuukautta Irakin sotaan osallistuvia englantilaisjoukkoja Kreikan Thessalonikiin.
Vain viisi vuotta aiemmin serbit ja albaanit olivat käyneet entisen Jugoslavian alueella verisen hajoamissodan.
Määttä ei enää bussia ajaessaan järkyty nähdessään roudan kuoppaisiksi rutistamia teitä tai tulipalopakkasissa pysäkillä kyhjöttäviä asiakkaita
"Kosovon kokemusten jälkeen opin ymmärtämään paremmin Suomen heikompiosaisia", hän painottaa.
Bussin ajaminen Kosovossa oli vaarallista. Määttä muistaa, kuinka maan liikenneinfra oli palasina sodan jäljiltä.
"Autoilija saattoi kiertää bussin takaa ohi pellon kautta, maanviljelijän aasikuorma löntysteli joskus vastaan jyrkän kallion takaa", hän jatkaa.
Rauhanturvaajia menehtyi Kosovossa eniten liikenteessä.
"Kosovossa oli miinavaara, minkä takia bussia sai ajaa vain päällystetyillä teillä."
Määttä näki teiden varsilla myös monia valekauppakeskuksia, joista käsin alueen rikolliset johtivat huumekauppaa.
Kuljettajalle vaarallisia kuljetuksia raskaampaa oli sodan runtelemia perheiden näkeminen. "Jos mussutin vartiossa banaania, palastakaan en saanut siitä kerjääjälle antaa, mikä teki tosi pahaa", hän muistaa.
Määttä kirjoittaa runoja mutta hänellä on myös työn alla tietokirja sekä omakustanteinen lastenkirja, jonka idea syntyi Turkansaaren kesäretkellä.
"Poikani Aleksanteri näki ulkomuseon yllä pilven, joka hänen mielestään muistutti ilmalaivalla ratsastavaa kameleonttia", kuljettaja kertoo.
Määttä saa kirjoituksiinsa joskus ideoita myös bussimatkustajilta. "Jokainen etupenkiltä kuljettajalle jutteleva kyytiläinen ei ole välttämättä hullu", hän naurahtaa.
Kaksi vuotta Kosovossa koulivat Määtän henkisesti ja opettivat hänelle nöyryyttä.
"En enää välitä siitä, jos ihmiset nurisevat tai valittavat minulle asioista bussiin tullessaan", hän tarkentaa.
Miinojen, kranaattien ja pommien halkomilla teillä ajaneen Määtän mielestä toimiva julkinen liikenne on eräänlainen sivistyksen mittari.
Työmatkustajien lisäksi kuljettajalle ovat tulleet tutuiksi myös monet oululaiset opiskelijat, työttömät sekä laitapuolen kulkijat.
"Onnikkaa käyttävien alkoholistien ja entisten linnakundien kanssa tulee hyvin toimeen, kun heitä kohtelee muiden kanssa tasaveroisina."



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva