Artikkelin lähde Kaleva
Ilkka Lappalainen
Se tapahtui tammikuussa 1960: Rautaruukki sai korkeimman siunauksen tulla sijoitettavaksi Raaheen, tuolloin vielä itsenäiseen Saloisten kuntaan.
Ratkaiseva lenkki oli hiihtolenkki. Silloinen tasavallan presidentti Urho Kekkonen hiihti Raahen Lapaluodosta Rojuniemeen kaavaillun tehdasalueen yli jäljessään tuttu perässähiihtäjien joukko.
Kekkosen takana sivakoivia oli alussa yhden osallistujan, pitkäaikaisen keskustavaikuttajan Ahti Pekkalan mukaan 80. Mutta niin kuin niin usein Kekkosen hiihtolenkeillä osallistujamäärä harveni matkan edetessä. Puolen toistakymmentä kilometriä pitkän lenkin pääsi loppuun sillä kertaa alle kymmenen, Pekkala yhtenä heistä.
Elettiin aikaa, jolloin presidentin kannanotoilla oli ratkaiseva merkitys jopa teollisuuspolitiikassa.
Illallistaessaan hiihtomatkan päätteeksi raahelaisten isäntiensä kanssa Kekkonen ei vielä paljastanut, mitä mieltä hän oli tehtaan sijoituspaikasta.
Kilpailu Rautaruukista oli kova. Kaikki rannikkokaupungit Porista Tornioon olisivat halunneet tehtaan itselleen. Kekkonen hiihti näissä merkeissä kuitenkin vain yhden lenkin, ja sillä paikka tuli leimatuksi.
Ilmeisesti jo tuolloin tehtiin kulissien takana lehmäkauppa, jossa sovittiin putkituotannon aloittamisesta Hämeenlinnassa myöhemmin.
Tällä varmistettiin tehtaan saaminen kehitysalueelle, mitä jotkut vastustivat.
Rautaruukin rakentamista oli pohjustettu vuosia. Sodan tuhkasta noussut telakka- ja metalliteollisuus - Outokumpu, Valmet, Wärtsilä, Rauma-Repola ja Fiskars - halusi turvata kotimaisen raaka-ainehuollon.
Raha oli tiukassa. Yksityisillä sitä ei ollut, ja valtioltakin piti anoa joka markka erikseen. Se tapahtui valtion budjettikäsittelyn yhteydessä yrityksen osakepääomaa korottamalla.
Rautaruukin rakentamisen aikana eduskunnan budjettikäsittelyssä näyteltiin joka vuosi samanlainen näytelmä. Valtionyhtiön osakepääoman korotuksesta äänestettiin: keskusta ja vasemmisto kannattivat ja kokoomus vastusti.
Oikeiston vastustuksen taustalla oli pelko siitä, että valtionyhtiötä kehittämällä hivutetaan sosialismia Suomeen.
Kekkosen manttelinperijänä pidetyn Ahti Karjalaisen (kesk.) johtamaan hallintoneuvostoon varattiin yksityiselle teollisuudelle kiintiöpaikat sosialisminpelon lieventämiseksi.
Karjalainen piti myös ovia auki Neuvostoliittoon, mistä tilattiin paljon epäilyksiä herättänyt, mutta myöhemmin menestykseksi osoittautunut jatkuvavalukone.
Rautaruukki tullaan muistamaan pitkään kahdesta patruunasta: vanhanajan teollisuuspatruunasta, vuorineuvos Helge Haavistosta ja työläispatruunasta, pääluottamusmies Asser Siuvatista.
Kekkosen luottomiehiin kuulunut Haavisto isännöi Rautaruukkia toimitusjohtajana vuodet 1960-1982, ja hallituksen puheenjohtaja vielä kolme vuotta tämän jälkeen.
Haaviston aikana Rautaruukissa harjoitettiin yritysdemokratiaa mies ja ääni -periaatteella. Haavisto oli se mies, joka käytti sitä ääntä.
Haavisto oli takuuvarma yhtiön mies.
Mielenkiintoinen oli Haaviston suhde työläisten pääluottamusmieheen, tulipalokommunistina tunnettuun Asser Siuvattiin. Jo 1961 taloon töihin tullut Siuvatti toimi pääluottamusmiehenä vuodesta 1976 aina 2000-luvulle saakka.
Tavatonta ei ollut, että Haavisto soitti Siuvatille ja kysyi tämän mielipidettä tehtaan johdon suunnitelmiin.
Taannoin rautakourat lakkoilivat usein milloin minkäkin asian puolesta tai vastaan. Tästä Haavisto ei ilahtunut, vaan otti herkästi luurin käteen ja kilautti Siuvatille.
Haavisto esitti yleensä kolme kiperää kysymystä. Jos vastaus tyydytti patruunaa, sopimus syntyi. Siuvatti puolestaan takasi, että väki palasi ruotuun.
Siuvatti piti huolen myös siitä, että lakot eivät aiheuttaneet suurta vahinkoa talolle. Hänkin oli yhtiön mies.
Artikkelin lähde Kaleva