Ely virittelee lunastuksia

Arja Mikkola Kaleva
Liminka Kuutta maapalstaa Liminganlahden rantamilla uhkaa lunastus. Ely-keskus lähetti maanomistajille joulukuussa kirjeen, joka tähtää lunastusmenettelyyn. Natura-alueella sijaitsevien viimeisten palstojen luovuttamisesta valtiolle ei ole toistaiseksi päästy ratkaisuun.
Meneillään on Naturan loppurutistus. Jäljellä ovat enää viimeiset mohikaanit, lujimmin maastaan kiinni pitävät.
Veli-Matti Välikangas, yksi maanomistajista, on ilmeisen tyytymätön elyn laimeisiin kauppayrityksiin puhelimitse. Kivimäen tilasta on ensi maininta vuodelta 1742.
"Pitäisi tulla käymään täällä." Välimäki seisoo omalla pellollaan. Edessä näkyy Natura-alue. Ruovikkoinen palsta on lintujen levähdyspaikka ja mainio hanhijahtiin.
"Siinä on ikinautintaoikeus. Ei se ole rahalla mitattavissa."
"Mitään ei myydä, mutta ei lähdetä riitelemään. Pyritään sopuratkaisu saamaan", Välikangas sanoo.
Hän on yrittänyt koota maanomistajia selvittämään sitä, miten he voisivat rauhoittaa palstansa sopimuksella ja estää myös mahdolliset suojelualueen suoja-alueet.
Kuudella tilalla on kaikkiaan kahdeksan omistajaa. Yhteensä kyse on runsaasta 26 hehtaarista. Suurin tiloista on 10 hehtaaria.
Meneillään on nyt maanomistajien kuulemisvaihe. Lunastusprosessi on tavallaan jo vireillä, mutta muutkin ratkaisut ovat edelleen mahdollisia. Kaupan tai rauhoitussopimuksen lisäksi ely tarjoaa vaihtoa tai yksityisen suojelualueen perustamista. Omistajien vastineita odotetaan helmikuun puoliväliin mennessä.
"Ei ole lukkoon lyöty, että nämä lunastetaan", toteaa ympäristölakimies Soile Veteläinen Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta.
"Jos maanomistaja ottaa yhteyttä, toki voidaan sopimus vielä tehdä", sanoo neuvotteluja elyssä hoitava insinööri Esa Piirainen. Hänen mukaansa on kiikastanut hinnasta.
"Tasapuolisuusperiaatteella nämä pitää hinnoitella", Piirainen toteaa.
Lunastukseen päädytään harvoin. Tarkastaja Esa Niinivirran mukaan ympäristöministeriö joutui myöntämään lunastusluvan Suomessa runsaalle kahdelle prosentille vuosina 2005-2013, kun sopimukseen päästiin yhteensä 120 000 hehtaarista.
Pohjois-Pohjanmaalle jaettiin 25 lunastuspäätöstä vuosina 2006-2011. Ne kattoivat 200 hehtaaria, kun kaikkineen Pohjois-Pohjanmaalla on suojelualueita 300 000 hehtaaria.
Veteläinen valmistautuu elyssä niputtamaan lisää lunastuskohteita. Ilman suojeluratkaisua on enää noin 700 suojeluhehtaaria. Liminganlahden lisäksi kohteet sijaitsevat Hailuodossa, Pudasjärvellä ja Kuusamossa.
"Haastavaa", Veteläinen toteaa.
Lunastuskirjeen saaneiden kanssa on pyritty neuvottelemaan jo ainakin vuosina 2009-2011. "Puhelimitse, kirjeitse, sähköpostitse."
Yhdeltä ely ei ole nyt saanut edes saantitodistusta lunastuslupakirjeestään. Tällöin lähetetään haastemies asialle.
"Kyllä nämä yhtenä pumpsina käsitellään, ilman muuta se hidastaa", Veteläinen toteaa.
Valtiolla ei tosin ole ollut kummoinen kiire tähänkään asti. Natura tuli voimaan 1998 ja lintuvesien suojeluohjelma on alunperin vuodelta 1982. Liminganlahdella ensi kaupat tehtiin ilmeisesti 1997.
Ympäristöministeriössä odottaa myös pinossa lunastushakemuksia jopa kahden vuoden takaa. "Tavoitteena on 10 kuukauden käsittelyaika", tarkastaja Niinivirta kertoo.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva