Artikkelin lähde Kaleva
Janne Taanila Kaleva
Oulu Vanhoillislestadiolaisuus on jälleen tapetilla, kun Ava-tv-kanavalla maanantaina alkaneessa Iholla-sarjassa torniolaislähtöinen Sanni Hurtig kertoo avoimesti erostaan uskonlahkosta.
Oululainen Aija Hannila on puolestaan tutkinut vanhoillislestadiolaisten erokokemuksia kulttuuriantropologian opinnäytetyössään Helvetin matkalainen.
Hannila on lisäksi julkaissut kaunokirjallisen teoksen Valon lapsi, joka kertoo selviytymisestä lapsuusajan hyväksikäyttötraumoista.
Hän on tiettävästi ensimmäinen vanhoillislestadiolaisyhteisön piiristä paljastuneen taannoisen hyväksikäyttövyyhdin uhri, joka on tullut julkisuuteen omilla kasvoillaan ja omalla nimellään.
Viime keväänä Hannila esiintyi television A-studio Talk -ohjelmassa, jossa hän oli keskustelemassa valtamedialle paljastuneesta hyväksikäyttöilmiöstä.
"Päätös osallistumisesta piti tehdä nopeasti, sillä minulla oli käytännössä vain vuorokausi aikaa päättää osallisuudestani ennen kuin lentoliput lähetettiin minulle", Hannila sanoo.
Hän onkin myöhemmin miettinyt sitä, että jos harkinta-aikaa olisi ollut enemmän, olisi televisio-osallistuminen saattanut jäädä väliin.
Hannila ei kuitenkaan pidä itseään pedofilian uhrina, jollaiseksi hänet on joissakin kirjoituksissa kuvattu.
Koska myös tekijät olivat tapahtumahetkillä nuoria, Hannila pitää heitäkin omalla tavallaan uhreina.
"Käytän mieluummin käsitettä seksuaalinen väkivalta, koska minusta se kuvaa omakohtaisia kokemuksiani parhaiten", Hannila kertoo.
Hänen mielestään vanhoillislestadiolaisessa opissa on jotain sellaisia rakenteellisia valuvikoja, jotka altistavat ihmisiä häiriintyneeseen toimintaan.
"Eräs tällainen piirre, joka saattaa aiheuttaa ei toivottuja tekoja, voisi olla synnillistäminen."
Muita osatekijöitä voivat olla esimerkiksi seksuaalisuuden tabun kaltainen luonne sekä suljetun yhteisön ilmapiiri, jossa vallitsee vain yksi totuus, jota ei voi kritisoida tai kyseenalaistaa.
Hannilan mielestä myös naisen asema liikkeessä on huono, ja jotkin kasvatukselliset menetelmät kyseenalaisia.
Ehkä suurin ongelma lienee kuitenkin se, ettei ongelmista puhuta avoimesti, vaan ne verhotaan uskonnolliseen paatokseen.
Uskon keskeisiä elementtejä ovat syntien anteeksipyyntö ja -anto. Kun esimerkiksi pedofiliaan syyllistyneelle julistetaan synninpäästö, ei asiasta periaatteessa saa enää puhua.
"Armonmerestä ei pidä mennä onkimaan", Hannila kertoo.
Tämä on ongelmallista itse ilmiön kannalta laajemminkin, sillä se edesauttaa vinoutumien säilymistä systeemin sisällä.
Toisaalta pedofilian uhriksi joutuneelle asia on erittäin ongelmallinen, koska selviytyäkseen henkisistä traumoista uhri tarvitsisi juuri toisten ihmisten apua: mahdollisuutta puhua ja käsitellä asioita luottamuksellisesti ja avoimesti, niiden oikeilla nimillä.
Pahimmillaan tilanne kääntyy päälaelleen. Pedofilian uhrista tehdään syyllinen, koska hän ottaa uudelleen esille asioita, jotka on jo sovitettu yhteisön ja Jumalan edessä.
Ainakin Hannilan kohdalla uskoon on kuulunut myös tietty kuuliaisuus vanhempia kohtaan.
Siksi Hannilan mukaan hänellä ei ole koskaan ollut normaalia murrosikää, vaan kaikki orastavat ja poikkeukselliset tuntemukset on tukahdutettu.
"Syvästä horrostilasta saattaa herätä vasta joskus kolmikymppisenä, minkä jälkeen sitten ravataankin ahkerasti terapiassa", Hannila sanoo.
Tosin psykologeistakin on varoitettu Hannilaa: he ovat puoskareita, jotka ajavat ihmisen ulos Jumalan valtakunnasta.
Myöhemmin aikuisiällä Hannilakin on alkanut puhua omista kokemuksistaan muille.
"Kun asian on viimein tiedostanut, kiukku ajaa puhumaan", Hannila kertoo.
Hän ei halua kostaa kenellekään, mutta pitää nykyistä tilannetta kestämättömänä.
Yksi tapa lievittää henkisiä kärsimyksiä on ollut kirjoittaminen omakohtaisista kokemuksista.
Hänen esikoisteoksensa onkin otettu vertaisten keskuudessa kiitetysti vastaan.
"Monet muut saman kohtalon kokeneet ovat saaneet kirjastani apua ja uutta voimaa", Hannila sanoo.
Artikkelin lähde Kaleva