Artikkelin lähde Kaleva
Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu Vanha käsin kirjottu pöytäliina, äidin tai isoäidin vähinä joutohetkinään taidolla tekemä, on saanut uuden elämän. Se on nyt osa tilkkutyötä: peritty aarre on ympäröity perheen miesten paidoista saaduilla tilkuilla.
Tilkkutaideteos on sekin osa käsityön tämänhetkistä vahvaa trendiä, tuunausta.
"Vanhan uudeksi muokkaaminen ei sinänsä ole uutta, mutta sen luonne on muuttunut", tekstiilitaiteilija ja käsityönopettaja Vuokko Isaksson toteaa.
"Minäkin tein omat ensimmäiset ompelutyöni 1950-luvulla muokkaamalla muun muassa isäni housuista kapean hameen."
Muutoksella Isaksson viittaa siihen, että ennen tuunattiin olosuhteiden pakosta - esimerkiksi pula-aikana äidin leningistä saksittiin kuluneimmat kohdat ja lopusta saatiin tyttärelle "uusi". "Nyt kyse on harrastuksesta, jonka parissa vietetään runsaasti aikaa."
Ei ihme että tänä vuonna vietettävä Käsityön juhlavuosi on ottanut yhdeksi näkyväksi teemaksi esineiden korjaamisen ja uudistamisen, tuunaamisen.
Isaksson on oiva henkilö pohtimaan käsityön merkitystä sille nimettynä juhlavuonna. Hän on kouluttanut pari sukupolvea tyttöjä peruskoulun käsityöluokassa ja melko joukon eri-ikäisiä naisia oman erityisosaamisensa, tilkkutaiteen, parissa.
Isaksson myös julkaisi parikymmentä vuotta sitten suomalaisen naisen käsityön historian Kehrää, kehrää tyttönen.
Käsityön alhainen arvostus on ongelma. Museoissa on aika ajoin esillä laajoja kokoelmia eri maiden käsityötä, mutta oman vastaavan kulttuuriperinnön vaalimista ei ole tahdottu nähdä samalla tavoin tärkeäksi ja arvokkaaksi nostaa esille, Isaksson on huomioinut.
Naisen työ oli pitkään näkymätöntä, koska se tapahtui arkisesti ja kodin suojissa. Käsityö yhtä lailla.
"Miesvaatturit tekivät ’julkisia’ vaatteita, jotka näkyivät kaduilla ja työpaikoilla miesten yllä", Isaksson selittää. "Ketkä ompelivat alusvaatteet mittatilauspukujen alle? - naiset. Samoin he tekivät lakanat ja muut kodintekstiilit."
Ompelijan työ olikin pitkään monen perheellisen naisen lisäansio ja päätyö usealle naimattomalle.
Taito tehdä itse on kuulunut naisen hyveisiin. Tästä hyvä esimerkki on kapiot, kodintekstiilien ja vaatteiden kokoelma, jonka naimaton neito valmisti miehelään pääsyä odotellessaan.
Käsityön historiaa on tallennettu, mutta kuten Isaksson tähdentää, se on esineiden historiaa - raanujen ja ryijyjen. Sitä mitä varsinainen tekeminen on naisille merkinnyt, ei ole kyselty.
Nyt on. Käsityön merkitys minäkuvalle on teemana Isakssonin uusimmassa tutkimuksessa, jota hän tekee osana täydentäviä opintojaan Itä-Suomen yliopistossa.
Päälähteenä on eri-ikäisten suomalaisnaisten kertomukset siitä, mikä merkitys käsitöillä on ollut arjessa selviytymiselle. Koulukäsitöitäkin liki sadassa kirjeessä muisteltiin.
Nämä tekstit Isaksson on analysoinut ja sijoittanut käsityön historiaan ja naisen elämänkaareen.
"Mukana on koko ikäkaari: vanhin 86-vuotias ja nuorin 19."
Vanhimmat koulumuistot ovat siten 1900-luvun alusta ja mukana ovat niin pula, sota, jälleenrakennus kuin modernitkin vuosikymmenet.
Kirjoittajien muisteluksista tutkija tulkitsee muun muassa sitä, miten käsityöt ovat olleet lohduksi vaikeina aikoina. "Esimerkiksi pommisuojissa on neulottu sukkaa, jotta pelko unohtuisi."
Toisaalta hyödylliseksi nähdyssä askareessa on ollut mahdollisuus, joskus se ainoa, ottaa aikaa itselleen.
2000-luku on merkinnyt vallankumousta suhtautumisessa käsityöhön, Isaksson huomauttaa. "Internet on tehnyt käsitöiden tekemisestä julkista. Näkymätön on muuttunut näkyväksi."
"Blogeja on valtavasti - tai googlaa vaikka sana ’quilt’ ja olet kuukauden sillä tiellä", suomalaisen tilkkutaiteen kärkinainen toteaa.
Vaikka aihepiiri on leimallisesti edelleen naisten maailmaa, yhä enemmän poikia on tullut mukaan. Muutosta Isaksson näkee myös siinä, että persoonat tulevat paremmin esille.
"Mallista tekemisen traditio säröilee ja oman kekseliäisyyden käyttö lisääntyy."
Isaksson uumoilee itsevarmuuden lisääntyneen.
"Poikkeusnaisia on ollut aina. Niitä jotka eivät ole saneltuihin malleihin suostuneet. He ovat olleet usein niitä käsityötuntien häiriköitä."
Artikkelin lähde Kaleva