Artikkelin lähde Kaleva
Neena Kuukasjärvi teksti
Jukka Leinonen kuvat
"Katseltiin joulun aikaan Eemeliä televisiosta - kun Aatu-renki aamulla nousi ensimmäisenä laittamaan tulta pesään, totesimme lasten kanssa, että Eemelin kotona on samanlaista kuin meillä", kertoo Irene Lankila, yli satavuotiaan Tikkalan talon emäntä Oulun Pikkaralasta.
Eivätkä Vaahteramäen maisemat niin kauhean kauas Pikkaralan Harakkamäeltä liippaa; pakkasen sokerihuurruttamat puut, pihamaata reunustavat aitat ja talousrakennukset sekä mäenrinnassa omanarvontuntoisena kohoava päärakennus henkivät vanhaa hyvää aikaa.
Vanha on valloittanut myös isäntäväen; kaikkialla näkyy kiintymys ja arvonanto perinteitä ja ajan patinaa kohtaan. Vieraan toivottaa heti ovella tervetulleeksi talon alkuperäinen postiluukku "Kirjeitä ja sanomia" lukee luukussa, ja ovenraosta kartanolle vilahtaa tietenkin myös kissa.
Makuasioista ei tule kiistaa, vakuuttaa myös puoliso Seppo Lankila, joka tarttuu itsekin työkaluihin, jos sopivaa kalustetta - tai vaikkapa leivinuunia - ei valmiina löydy.
Museoviraston suojelema Tikkalan talo on seissyt paikallaan vuodesta 1912. Sen hirret nykyiselle paikalleen siirsi joen toiselta puolen muuan H.A. Tikkala, jonka mukaan talo sain nimensäkin. 50-luvulle tultaessa rappiolle menneen tilan nostivat elinvoimaiseksi nykyisen isännän Seppo Lankilan isovanhemmat Iida ja Eino Lankila, jotka muuttivat tilalle 1954 Kalajoelta.
Kuten monessa muussakin pohjoispohjalaistalossa loppui Tikkalassakin karjanpito 70-luvun loppuun mennessä. Vanhan isäntäväen edesmentyä sai talo katsella erilukuisten vuokralaisten tuloa ja menoa, kunnes Mikko ja Eila Lankila päättivät lahjoittaa talon pojalleen Sepolle.
"Pari vuotta piti nuoren miehen miettiä, ennen kuin takaisin maalle muuttaminen tuntui hyvältä vaihtoehdolta", naurahtaa Seppo Lankila.
"Tällaiseen rakennukseen ei voi tehdä ihan mitä vaan. Moni nykytalojen vakioratkaisu jää talon antamien rajoitteiden takia automaattisesti pois. Kodinhoitohuonetta ei ole, ja sisäänkäyntejäkin vain yksi."
Alakerran noin 80 neliöön mahtuu suuri pirtti leivinuuneineen, keittiö, sekä kaksi makuukamaria. Kylmän porstuan seinistä löytyvät alkuperäiset sormipaneelit, ja portaikko johtaa ylös vinttiin, jossa toistaiseksi on tyhjää tilaa.
"Remontti ja laittamien ei tällaisessa talossa lopu koskaan. Seuraava isompi projekti on lautaverhoilun purku ja purueristyksen vaihto. Kenties vintinkin remontointi jonain päivänä", selvittää Irene Lankila.
Musiikki- ja kulttuuriharrastus näkyy: olohuonetta hallitsee vuonna 1875 valmistettu Blüthner-flyygeli seuranaan liuta muita soittimia. Vanhan hirsitalon ilma tekee hyvää niin ihmisille, huonekasveille kuin soittimillekin, tietää Seppo Lankila.
Vaikka Tikkalassa eletään vanhan ajan maailmaa, kaupunkiin on lyhyt matka. Lapset Klaudia, 4 ja Otava, 5, käyvät Oulussa montessoripäiväkotia, ja kaupunkiin vievät myös vanhempien työ ja harrastukset.
Läheltä löytyvät tärkeimmät asiat: mummu ja pappa asuvat naapurissa ja omasta pihasta löytyy niin rauhaa kuin mielekästä tekemistä. Lähivalintoja tehdään myös ruuan suhteen - luomumaito ja -liha ovat käytössä, samoin oman marja- ja kasvimaan antimet.
Artikkelin lähde Kaleva