Uutta oululaista piirretään

Anne Helaakoski Kaleva
Oulu Helmikuun lopulla se viedään Oulu10:een. Muotokuva Uudesta oululaisesta. Muistutukseksi siitä, ettei yksi ihminen hukkuisi massaan suuressa kaupungissa. Maalauksessa esitellään Uusi oululainen, yksi henkilö, joka on monista ihmisistä tehty.
Sitä ennen tarvitaan kuitenkin tanssia, muistelua ja maalaamista, sekä ennen kaikkea eri-ikäisten ihmisten kohtaamisia ympäri vuodenvaihteessa syntyneen uuden Oulun. Se alkoi Alkupammauksella ja päättyy nuorten juhlaan.
Kulttuuriviesti on yksi uuden Oulun juhlavuoden tapahtumista. Sen tavoitteena on viedä työpajojen muodossa kulttuuria niille oululaisille, joiden on sitä vaikea tavoittaa. Kulttuuriviestin kohderyhminä ovat lapset, nuoret ja ikäihmiset. Viestin keinoina toimivat puolestaan tanssi-, maalaus- ja muistelutyöpajat, joissa kaikilla on mahdollisuus ja oikeus ilmaista itseään.
Työpajojen ohjaajina ovat Vedic Art -ohjaaja, kuvataiteilija Riikka Kontio, esteettömän tanssin ohjaajat Merja Männikkö ja Päivi Mettovaara sekä tanssitaiteilija Henna Hanhineva.
Tapahtumassa, nimensä mukaisesti, kuljetetaan viestiä kulttuurin kuulumisesta kaikille. Oulussa viesti lähti eilen keskiviikkona liikkeelle Luovin ammattiopiston nuorten tekemällä performanssilla, jossa maalattiin kankaalle Uuden oululaisen ääriviivat.
Oulusta maalaus lähtee ensi viikolla ohjaajien ja kahden luovilaisen matkassa Haukiputaalle päiväkotiin, missä lapset pääsevät osallistumaan teoksen täydentämiseen. Kaksi päiväkotilaista puolestaan vie viestiä eteenpäin ikäihmisten pariin, ja osallistuu samalla muistelutyöpajaan.
Haukiputaalta viesti viejineen matkaa Jääliin eskarilaisten täydennettäväksi. Kulttuuriviestikierroksen lopuksi matkan aikana muotoutunut maalaus palaa Luoviin, missä nähdään, minkälainen Uudesta oululaisesta erilaisten ihmisten kohdatessa tulikaan.
Sen jälkeen valmis maalaus pingoitetaan kehyksiin ja viedään Oulu10:een Uuden Oulun juhlavuoden projektipäällikölle Heli Metsäpellolle.
Ohjaajista Riikka Kontio ja Merja Männikkö ovat mukana kaikissa työpajoissa. Heidän lisäkseen Henna Hanhineva osallistuu Haukiputaalla ikäihmisten muistelutyöpajaan, ja Päivi Mettovaara tanssii ja maalaa Jäälissä eskarilaisten kanssa. Kaikissa työpajoissa liikutaan ja maalataan.
Yhteisen Uusi oululainen -maalauksen lisäksi jokainen työpajaan osallistuva pääsee tekemään oman taulunsa siitä, miltä heistä tuntuu juuri sillä hetkellä. Maalaus jää osallistujille muistoksi.
Kulttuuriviestikiertuetta on suunniteltu viime keväästä saakka, kertovat Merja Männikkö ja Riikka Kontio. Syksy meni projektia viritellessä ja tapahtumapaikkoihin tutustuessa. Ohjaajat kiittelevät erityisesti Oulu-opiston Kiiminkijoen yksikön kulttuurituottaja Jaana Potkosta, joka on toiminut hankkeen "takaenkelinä".
"Työpajoihin on suunniteltu selkeä rakenne, mutta ideoita ja impulsseja niihin osallistuvilta otetaan vastaan, suorastaan halutaan. Alkuperäinen suunnitelma muuttuu ehkä ihan erilaiseksi", miettii Kontio.
Tavoitteena onkin mennä tilanteen ja hetken mukana. Esimerkiksi sään salliessa ollaan ulkona. Piirretään Uuden oululaisen rajoja vaikka lumihankeen.
"Kun on suunnitelma, siitä pystyy poikkeamaan", hymyilee Henna Hanhineva.
Sen lisäksi, että maalaus muotoutuu eri ihmisten käsissä, pääsevät eri-ikäiset ja eri paikoista tulevat ihmiset tutustumaan toisiinsa.
"Kaikenlaisia rajoja on ylitettävä nyt, kun Uusi Oulu on syntynyt. Uuteen tilanteeseen pitää tutustua. Kulttuuri voi toimia tässä liimana ja apuna", tuumii Männikkö. "Kulttuuriviestissä toimijat tuovat eri paikkoihin tuulahduksen muualta", hän jatkaa.
Työryhmän hartaana toiveena onkin, että he voisivat jatkaa viestin viemistä ympäri Uuden Oulun, muun muassa Oulunsaloon ja Yli-Iihin.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva