Taiteilijakukkulan tarinat

Henkilökuvia
Taiteilijakukkulalla - Suomalaisia taiteen tekijöitä. Toimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle. Kirjapaja 2012.

Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä sijaitseva Taiteilijakukkula täyttyi, kun viimeisen, 50:nnen, paikan sai taidegraafikko Pentti Kaskipuro (1930-2010).
Ylen toimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat koonneet henkilökuvia kukkulalle haudatuista taiteilijoista.
Ansiokasta hankkeessa on materiaalin laaja ja sinnikäs etsintä, joka tarjoaa myös uutta, elävää, humoristista, humaania, yllättävää, nippeliä ja intiimiäkin tietoa kukkulan vainajista ja kulttuurin merkkihenkilöistä.
Tarinoiva ja assosioiva tyyli sopii vainajien muisteluun.
Hautojen äärellä ei pönötetä. Edesmenneiden taiteilijoiden ansiot ja persoonat tulevat kiinnostavasti ilmi.
Taiteilijakukkulalla-kirja sisältää sulkeutuneita elämäkertoja, jotka houkuttelevat tarttumaan vainajista mahdollisesti tehtyihin pidempiin tutkimuksiin ja biografioihin, sukeltamaan elokuva- ja tv-arkistoihin tai palaamaan heidän teoksiinsa.
Teos paljastaa esimerkiksi, että teatterinjohtaja ja ohjaaja Jack Witikka (1916-2002) oli vaatehullu. Toisen vaimon, näyttelijä Tea Istan mukaan hän rakasti heräteostoksia.
Tähtinäyttelijä ja teatteridiiva Ella Eronen (1900-1987) eli liikunnallisesti ja terveellisesti kuin aikansa Aira Samulin, vaikka keltainen lehdistö teki ikääntyvästä näyttelijästä nuoria miehiä viettelevän ja yökaudet juhlivan vampin, jopa näpistelijän.
Näyttelijä, professori Tarmo Mannista (1921-1999), Saarijärven samaisesta šamaanista, annetaan värikäs, seurallinen ja suurieleinen kuva.
Kun Bökarsin navetan vihkiäisissä mukana ollut presidentti Urho Kekkonen valitteli, miten häntä yhä pidetään maalaisliiton tai keskustapuolueen poliitikkona eikä koko kansan presidenttinä, Tarmo Manni vastasi: "Älkää välittäkö herra presidentti, sanovathan ne minustakin, että olen homo."
Kukkulan karjalaisin on teatteriohjaaja, professori Paavo Liski (1939-2005). Kirjassa nostetaan esiin hänen Oulun kaupunginteatterin johtajana ohjaamansa Kalevala-tulkinta, joka oli Oulun uuden teatteritalon vihkiäisnäytelmä syksyllä 1972.
Liskin moderni ja hauska Kalevala oli teatteritapaus. Se nähtiin myös Tampereen Teatterikesässä. Kansaa virtasi teatteriin ja Oulun kaupunginteatteri kipusi valtakunnan kärkiketjuun.
Petri Liskin mukaan hänen isänsä näkemä unkarilainen versio Kalevasta vaikutti tämän koko taiteilijakaareen.
Kirjassa mainitaan vuosi 1975. Silloin Liski jo päätti toimintansa Oulun teatterissa johtajana. Jos vuosiluku on oikea, unkarilainen Kalevala-elämys ei voinut tapahtua ennen Liskin Oulun-kautta.
Näin näyttelijä ja muusikko Petri Liski isästään:
"Uskon, että se (unkarilaisten Kalevala-versio) toimi hänelle kimmokkeena ja sytykkeenä, jonka avulla hän löysi vahvemmin sen oman tiensä, jota hän sitten toteutti työuransa loppuun saakka. Se oma tie oli kiinnostus suomalaissukuisten kansojen kulttuuriin ja niihin asioihin."
Liskin ja Oulun kaupunginteatterin esitys synnytti Suomessa Kalevalan näyttämötulkintojen suuren aallon.
Taiteilijakukkulalla on paikka myös Oulussa syntyneellä kuvanveistäjällä ja mitalitaiteilijalla Essi Renvallilla (1911-1979). Renvallia kuvataan valtakunnan taiteilijaksi, jolla oli hyvät suhteet päättäjiin Urho ja Sylvi Kekkosta myöten. Persoonana hän oli kaikkea laidasta laitaan.
Kirjailija Paavo Rintalasta (1930-1999) kertovat kirjassa esikoistytär Rauna ja kollegalle Juha Seppälälle yhdentoista vuoden ajan kirjoitetut kirjeet.
Raunan mukaan hänen isänsä oli kuin koditon, ulkopuolinen tarkkailija. Kotia ei löytynyt Oulusta, ei Kirkkonummelta. Karjalan kodin menetys oli lopullista.
Näin Rintala kirjoitti Juha Seppälälle 1996:
"Minulla oli henkilökohtainen Jumala - ainakin vielä vuonna 1940 välirauhan aikana. Rukoilin häntä ja kiitin siitä, että olin menettänyt kotini Karjalassa, kissani, koirani. Isäni. Kiitin Jumalaa, joka oli tehnyt minusta pakolaisen, paiskannut tylyyn Oulun vihamielisyyteen, kyräilyn ja köyhyyden keskelle..."
Tyttären Rauna Rintalan mukaan Paavo Rintalalla oli hyviä ystäviä todella vähän, kirja kertoo.
"Sellaisia kuitenkin olivat esimerkiksi kuvataiteilija Eeli Aalto, Kalevan toimitusjohtaja Aaro Korkeakivi ja historian professori Jukka Nevakivi sekä kirjailija Antti Hyry ja tietysti Pekka Herlin."
"Olisi harhaa kuvitella, että kukkulalla lepäisivät Suomen tunnetuimmat ja parhaimmat taiteilijat", toimittajat Teronen ja Vuolle toteavat.
Taiteilijakukkulan väki edustaa heidän mielestään eräänlaista kultaista leikkausta suomalaisesta taide- ja viihdekulttuurista.
"Nyt kokonaan toteutuneena jopa varsin epätasaisesti", kuuluu arvio.
Eeva Kauppinen



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva