Artikkelin lähde Kaleva
Anssi Juntto
Oulu Kun Antti Leikkaan esikoisromaani Melominen julkaistiin kuukautta vaille kaksi vuotta sitten, Leikas työskenteli vielä ohjelmistotuotetalon toimitusjohtajana. Vajaa vuosi myöhemmin hän kuitenkin jätti palkkatyöt ja heittäytyi päätoimiseksi kirjailijaksi Melomisen saaman vastaanoton rohkaisemana.
"Sain älyttömän hyvät kritiikit. Kaleva oli ainoa isompi sanomalehti, jossa julkaistiin kielteinen kritiikki. Pari palkintoehdokkuuttakin tuli. Lisäksi sain käännössopimuksen suurelle kielialueelle Unkariin. Tuli sellainen olo, että on nostetta", Leikas kertoo.
"Mutta ei noillakaan meriiteillä Suomessa vielä taloudellista menestystä taata. Tämä on niin pieni kielialue."
Leikas ei ole laskenut pelkän kirjamyynnin varaan, vaan hän on turvannut toimeentuloaan hakemalla ahkerasti apurahoja ja työskentelemällä sivutoimisesti viestintäkonsulttina.
Melomisen raakaversioita Leikas rustasi aikanaan valvoessaan öitä perheen pienimmäisen kanssa. Vasta kustannussopimuksen myötä hän uskalsi käyttää kirjoittamiseen enemmän aikaa. Uutuusteos Huopaaminen syntyi aivan toisenlaisissa olosuhteissa, kirjoittaminen oli järjestelmällistä, ja mikä tärkeintä, siihen oli ruhtinaallisesti aikaa.
Melomisen kritiikeissä Leikkaan sanoja ja assosiaatioita ylistettiin järkiään hauskoiksi. Yhtä lailla monet pitivät kirjan alkupuoliskon tapahtumakerrontaa ja tajunnanvirtaa vuorottelevaa rakenneratkaisua haastavana.
Leikas ei ole kirjoittanut samaa kirjaa uudestaan. Huopaaminen on toki hauska, mutta se ei kerro lapsista eikä perheestä. Rakennekin on erilainen, olkoonkin, että osa kirjaa tapahtuu eri tasolla. Uutuus myöskään ei ole vuorokausiromaani, vaikka sekin ajoittuu varsin tiiviille ajanjaksolle.
Päähenkilöt Tikkari ja Hyvönen sen sijaan ovat tuttuja esikoisteoksesta.
"Kirjoitin heistä Melomiseen aika paljon enemmän juttua. Kustantaja Touko Siltala sanoi ensimmäisen version luettuaan, että nämä ovat hyviä tyyppejä, mutta he eivät kuulu tähän tarinaan, käytä heitä jossain muualla", Leikas selvittää.
"Typistin sen sitten niin, että kirjassa on pikkupätkä siitä, kun he vierailevat työreissulla siinä firmassa ja lähtevät pois."
Patentti-insinöörit Tikkari ja Hyvönen ovat eläneet samanlaisessa hullunmyllyssä kuin Melomisen päähenkilöt. Huopaaminen on kuvaus siitä, kun he pullahtavat pois oravanpyörästä ulkomaille suuntautuvalla työreissullaan.
"He joutuvat Hrabeslav-nimiselle paikkakunnalle, jonka lukija voi tulkita sijaitsevan Tšekissä, ja juuttuvat sinne. Aluksi heistä on mukavaakin jäädä sinne. He ikään kuin hyväksyvät, että kohtalo heitti heidät sinne. Voivatpahan juoda kaljaa niin kauan kuin rahat riittää", Leikas toteaa.
Kuten nimikin vihjaa, kirjassa on kyse hidastelusta ja verkkaisesta menemisestä.
"Sitä oli aluksi pirun vaikea kirjoittaa. Miten hidastelutarinan saa kirjoitettua mielenkiintoiseksi, kun alkaa itsekin kyllästyä. Tuntui, että eihän tästä saa hauskaa kirjaa mitenkään, kun nämä jätkät vain hidastelevat", Leikas naurahtaa.
Melomisen tavoin myös Huopaamisessa sivutaan tšekkikirjailija Jaroslav Hašekin luomusta, sotamies Švejkiä. Leikas nimeää Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa -teoksen yhdeksi maailmankirjallisuuden suosikkikirjakseen.
Kirjan kiehtovuutta lisää osaltaan se, että tarina jäi aikanaan kesken Hašekin menehdyttyä tuberkuloosiin.
"Tästä kirjasta voi lukea eräänlaisen teorian siitä, mitä Švejkille tapahtui", Leikas paljastaa.
Parhaillaan Leikas työstää trilogian päättävää romaania Soutamista. Senkin päähenkilö on tuttu entuudestaan.
"Melomisessa tarinan tavallaan ainoa nainen on yhteyspäällikkö Marjo Kukkoaho, joka tosin on monen lukijan mielestä ainoa jätkä, kun hän lähtee kaljalle töiden jälkeen, ja joka puolustautuu, kun häntä sorsitaan töissä. Hän on toimija", Leikas sanoo.
"Soutaminen on tehokasta eteenpäin menemistä. Kaikki lihasryhmät ovat tehokkaassa käytössä, ja mennään kovaa vauhtia - kylläkin selkä menosuuntaan. Kukkoaho on sellainen uraohjus, joka menee niin kovaa vauhtia, että hän ei ehdi nähdä, mihin hän on menossa."
Artikkelin lähde Kaleva