Artikkelin lähde Kaleva
Janne Taanila Kaleva
Tyrnävä 81-vuotias runoilija Irma Kupiainen ei pidä itseään lainkaan vanhana. Hän istuu keittiön tuolilla, joka on istujaansa vanhempi.
Nuorekkuuden salaisuus on aktiivisessa elämäntyylissä, joka pitää hänet terveenä niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Henkistä puoltaan Kupiainen käy teroittamassa Muhoksen kirjoittajapiireissä ja fyysistä kuntoaan hän ylläpitää liikunnalla, kuten kuntopyörällä.
Ystävät ovat kuvailleet Kupiaista avoimeksi, puheliaaksi ja valoisaksi. Sellainen hän todella onkin, mutta asiaa on vaikea uskoa todeksi, kun kuuntelee hänen elämänkohtaloaan.
Kupiainen jäi yli 20 vuodeksi töihin isänsä sekatavaraliikkeeseen, kun hänen ainoa veljensä, liikkeen tuleva jatkaja menehtyi.
Aiemmin tavoitteena oli päästä kotitalouden opettajaksi, mutta haave jäi toteutumatta hänen siirryttyä perheyritykseen.
Vaikeasta avioliitosta erottuaan seurasi murhe häntä kaikkialle.
Kupiaisen tytär sairastui psyykkisesti yliopistosta valmistumisensa jälkeen.
Viitisen vuotta sitten Kupiainen menetti ensin toisen poikansa ja puolen vuoden päästä siitä ainoan tyttärensä.
Hän kertookin, että omakohtainen runous lähtee tuskasta ja alitajunnan syvimmistä kerroksista.
"Kirjoittamalla pystyn purkamaan asioita, joita en muuten osaisi käsitellä", hän sanoo.
Vapaa-ajallaan Kupiainen on ollut vahvasti mukana hyväntekeväisyystyössä, ja hän on yksi Hyvän mielen talon perustajajäsenistä.
"Oulun alueella oli jo ennestään olemassa psyykesairaiden omaisten pienryhmä, mutta ei omaisyhdistystä."
Yhdistys toimi alkuun nimellä Omaiset mielenterveystyön tukena - Pohjois-Suomen yhdistys ry.
Rahoituksen saaminen yhdistystoiminnalle oli ensin vaikeaa. Avustuksia käytiin hakemassa Helsingistä asti.
Sitä ennen Kupiainen oli yhdistyksen puheenjohtajan kanssa kirjoittanut vekseleitä jopa omalla nimellään.
"Pidimme myös myyjäisiä, ja yritimme keksiä kaikenlaista, jotta asiastamme alettaisiin puhua ja saisimme toiminnallemme rahoitusta."
He onnistuivatkin järjestämään seminaareja, joihin saivat alan asiantuntijoita luennoimaan palkatta.
"Kiersimme ympäri Pohjois-Suomea järjestämässä esitelmätilaisuuksia omaisille ja ammatti-ihmisille."
Psyykesairaiden omaisyhdistys järjesti Rokualla kirjoittajaseminaarin, jolloin Kupiaisen runot alkoivat syntyä.
"Silloin näkökulma muuttui, ja elämä oli helpompi ottaa hallintaan."
Hän oli omien sanojensa mukaan lähellä jäätyä elämän jäihin, koska eli 11 vuotta hiljaisuudessa ennen kuin pystyi puhumaan asioista avoimesti.
"Omaisyhdistystoiminnassa aloin vähitellen hyväksyä tyttäreni sairauden. Kirjoittamisen myötä teeskentely väheni ja tulin enemmän omaksi itsekseni."
Oleminen omana itsenään onkin ollut Kupiaiselle vaikeaa pienessä kylässä, jossa kaikki ovat tunteneet hänet ja hänen perheensä.
Viime kesänä Kupiainen voitti Tapahtui luonnossa -runokilpailun runollaan Mene ulos kesäaamuun.
Muutenkin luonto on hänen runoissaan hyvin tärkeä elementti.
"Olen aina haaveillut omasta mökistä luonnon keskellä."
Kupiaisen mukaan unelmointi on paras tapa luoda tulevaisuutta, ja 26 vuotta hän saikin haaveilla ennen kuin unelma omasta kesämökistä toteutui.
Artikkelin lähde Kaleva