Pohjantie on keski-iässä

Markku Rättilä Kaleva
Oulu Pohjantie. Yksi Suomen vilkkaimmista liikenneväylistä, Oulun ja pohjoisen valtasuoni, kaahailun ja huonon liikennekulttuurin tyyssija, ikuisuusprojekti: täysin valmis tiestä tuskin koskaan tulee. Tuota kaikkea on valtatie 4 Oulun seudulla. Pohjantieksi sitä on kutsuttu jo suunnittelun alkuajoista lähtien.
Pohjantie on ehtinyt keski-ikään. Ensimmäiset lapiot iskettiin tantereeseen kaupungin keskustan itälaidalla marraskuun puolivälissä 1962. Kirjoihin ja kansiin tie oli kuitenkin merkitty jo kymmenen vuotta aiemmin niin kutsutussa Meurmanin-Ervin yleiskaavassa.
Ensimmäisessä vaiheessa ohitustie rakennettiin Kiviniemen ja Rajakylän välille. Noin 15 kilometrinen osuus valmistui syksyllä 1967. Jo aiemmin osa tiestä oli liikenteelle avoinna
Tie oli nelikaistainen Kontinkankaan ja Laanilan välillä, muilta osin se oli kaksikaistainen. Koko tie oli silti tarkoitettu vain moottoriajoneuvoliikenteelle.
Sittemmin tietä on pidennetty ja levennetty pätkä pätkältä. Viimeisin vaihe, moottoritieosuus Kempeleestä Haaransillalle valmistui 2003. Sen myötä tie saavutti nykyisen pituutensa 52 kilometriä, josta moottoritietä on 35 kilometriä.
Varsinaisen Pohjantien ja sen tarvitsemien siltojen lisäksi on pitänyt rakentaa liittymiä ja sisääntuloteitä kaupunkiin. Eritasoliittymiä tehtiin aluksi vain kaksi, toinen Kuusamontien ja toinen nykyisen Kainuuntien risteykseen.
Raha on ratkaissut alusta saakka sen, minkä tasoinen on itse tie ja siihen liittyvät muut väylät. Esimerkiksi pohjoisen sisääntulotien (nykyisen Kemintien) rakentaminen ja avaaminen viivästyivät rahoituspulmien vuoksi. Kaleva kirjoitti pitkään jatkuneesta episodista heinäkuussa 1967 seuraavasti:
"Merkillinen ilmiö, jossa tie on suljettu kahden yhteiskuntaa edustavan instanssin ollessa velkasuhteessa toisiinsa. Valtio velkoo saatavansa Oulun kaupungilta ja Oulun kaupunki ilmoittaa potevansa rahapulaa, koska valtio ei maksa velkaansa."
Lopulta rahat saatiin kasaan monimutkaisten järjestelyjen, muun muassa "tilinylitysoikeuden", jälkeen ja tie auki.
Paitsi raha, myös ympäristö- ja asukasnäkökulmat sekä niiden sävyttämät kiistat ovat muovanneet Pohjantien rakentamista. Esimerkiksi Kajaanintien ramppien poistamisesta käytiin tiukka vääntö 1990-luvun alussa kaupungin, tieviranomaisten ja alueen asukkaiden kesken. Rampit ovat yhä paikoillaan.
Liikenneturvallisuus oli ongelma alkuajoista lähtien, niin kuin on tänäkin päivänä. Oululaiset oikaisivat jalan ja pyörällä tien yli kun eivät "kiireeltään" jaksaneet kiertää alikulkujen kautta.
"Tämä oikaisee ainakin kilometrin, ja nyt oli kiire. Kyllä ylittäessä ehtii katsoa tuleeko autoja", lausui Kalevan toimittajalle tien yli pyöräillyt nuori mies syyskuussa 1978.
Myös risteysalueilla turvallisuus oli ongelma, varsinkin kun liittymiskaistoja oli vain muutama ja useimmat risteykset olivat "pökköliittymiä", kuten Kaleva kirjoitti. Niistä on päästy eroon vasta tien viimeisimmissä rakennusvaiheissa, ja niissä riittää yhä parantamista.
Pohjantie on noussut, ja nousee edelleen usein otsikoihin liikenneonnettomuuksien vuoksi.
Liikennekulttuurissakin oli opettelemista, niin kuin on yhä. Autot ajoivat yleisesti kaksikaistaisella osuudella päällystetyllä pientareella, vaikka se oli nimenomaan kielletty. Nelikaistaisella osuudella moni eksyi väärälle ajoradalle ajaen muuta liikennettä vastaan.
Nykyään ajellaan lujaa ja holtittomasti, liittymistä tielle siirtyminen ei kaikilta suju.
Pohjantien rakentaminen jatkuu, jos rahakirstunvartija suo. Näköpiirissä olevia kehittämishankkeita ovat kolmansien kaistojen teko välille Kainuuntie-Kuusamontie sekä eritasoliittymien parantaminen.

Artikkelin lähde Kaleva