Artikkelin lähde Kaleva
Jaana Skyttä
Lauantai 5. toukokuuta 1934 valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Kempeleen Vanhaa pappilaa vastapäätä sijainneessa Limingan osuuskaupan myymälässä kauppa kävi vilkkaana.
Myymälänhoitaja Martta Saxilla oli tiedossa mukavaa vaihtelua. Sunnuntaiaamuna tai jo illalla hän lähtisi Tyrnävälle Limingan osuuskaupan kokoukseen.
Martan viimeiset asiakkaat lähtivät liikkeestä noin kello 18.30. Samaan aikaan pappilan pihamaalla oli meneillään pihansiivoustalkoot. Kirkkoherra Kalle Cajanus kirjoitti sunnuntain saarnaansa.
Pappilasta soitettiin osuuskaupalle kello 20, mutta puhelimeen ei vastattu. Puhelinkeskus kertoi, että luuria oli nostettu. Samoihin aikoihin osuuskaupalle pyrki lähitalon vanhaisäntä. Ovea ei avattu. Vielä kello 21.30 pappilasta käytiin kokeilemassa kaupan ovea, tuloksetta. Martan arveltiin lähteneen Tyrnävälle.
Sunnuntai-iltana tuttu myymälänhoitaja tuli katsomaan, miksei Martta ollutkaan osuuskaupan juhlissa. Lukittu ovi ja luukut ikkunoissa kertoivat, että jotain oli vinossa.
Poliisi murtautui kauppaan. Näky oli järkyttävä. Martta makasi kaupan lattialla raa’asti puukotettuna. Kassa, noin 2 000 markkaa, oli viety, samoin liikkeessä ollut Savage-merkkinen ase. Poliisi arvioi henkirikoksen tapahtuneen kello 19-20 lauantai-iltana.
Ruumiinavauksessa selvisi, ettei Martalle ollut tehty seksuaalista väkivaltaa eikä hän ollut raskaana, kuten myöhemmin huhuttiin.
Elettiin levottomia aikoja. Pulavuosien työttömyys piti liikkeellä kaikenlaista kulkumiestä. Epäillyistä ei ollut puutetta.
Poliisi sai 13.5.1934 kirjeen. Naishenkilö ilmoitti epäilevänsä entistä avomiestään murhaajaksi. Kesällä 1932 Martalla oli lyhyt suhde kyseisen miehen kanssa. Rakastunut Martta oli lainannut tälle huomattavan summan rahaa. Nyt mies oli uhkaillut kiristävänsä Martalta lisää rahaa.
Mies tunnettiin auervaarana, joka esiintyi ahdinkoon joutuneena työnjohtajana. Hän oli huijannut rahaa kymmeniltä naisilta.
Kun Martta huomasi tulleensa petetyksi, häneen iski paniikki. Martta oli antanut liki kaikki säästönsä ja ottanut kaupan kassastakin vähän. Hän ei saisi rahoja takaisin.
Supliikki ja hyväkäytöksinen "työnjohtaja" paljastui väkivaltaiseksi henkilöksi, joka kantoi mukanaan aseita ja hermostui helposti.
Häpeissään Martta ei puhunut asiasta lähipiirissä, mutta purki ahdistusta kirjeissään miehen kasvattiäidille ja entiselle avovaimolle. Martta pelkäsi tulevansa surmatuksi eikä vienyt asiaa poliisille.
Mies pidätettiin 18.5.1934 Haukiputaalla.
Seuraavana päivänä saatiin tunnustus, mutta poliisi ei ollut vakuuttunut. Lopulta selvisi, että mies oli todistettavasti ollut murhaillan ja -yön Haukiputaalla. Hän perui tunnustuksen ja pääsi vapaaksi. Lynkkauksen pelossa "työnjohtaja" oli halunnut poliisin suojiin.
Kempeleessä alkoi kiertää huhuja, joiden mukaan eräs suojeluskuntalainen maanviljelijä, herra A, oli nähty toisen suojeluskuntalaisen, herra B:n, kanssa kaupan seudulla murhailtana kello 21:n aikoihin.
Herra A oli osuuskaupalle velkaa. Martta oli laittanut miehen omaisuutta ulosmittaukseen keväällä 1933, jolloin tämä kirjoitti Martalle piikikkään, satiirisen kirjeen. Herra A pidätettiin syksyllä 1934, ja asianosaisia kuulusteltiin.
Aiemmin oli kuultu herra B:n pohtivan, olisiko Martan murha ollut poliittinen. Martta oli Lotta Svärd -yhdistyksen jäsen, ja oli ilmennyt, että joitain tietoja Kempeleen suojeluskunnasta ja Kempeleen Lotta Svärd -yhdistyksestä oli vuotanut Neuvosto-Venäjälle. Olisiko vuotaja voinut olla Martta? Mitään siihen viittaavaa ei ilmennyt.
Silminnäkijöiden todistus ei pitänyt. Lisäksi silminnäkijä herra C oli silminnäkijä neiti D:n mukaan kommunisti, joka oli yrittänyt paeta Venäjälle, mutta tullut pidätetyksi ja pelkäsi itse joutuvansa epäillyksi. Mies alkoi perua todistustaan. Myöhemmin neiti D kertoili, että poliisi painosti häntä perumaan todistuksen.
Huhuttiin, että herra A oli lahjonut neiti D:n perumaan puheensa. Herra A kiisti väitteen. Kuulusteluissa maanviljelijän läheiset kertoivat murhaillan tapahtumat yhtenevästi. Mies vapautettiin.
Tupoksen osuuskaupan myymälään oli tehty murto syksyllä 1932. Liikkeestä oli viety 4 000 markkaa ja Joha-merkkinen ase. Poliisi takavarikoi vihjeen perusteella aseen lähikunnasta eräältä maatilalta syksyllä 1935. Tilalta löytyi myös samanlainen Savage-merkkinen ase kuin Martta Saxin murhan yhteydessä oli ryöstetty.
Helmikuussa 1936 poliisi pidätti tilalla asuneen 23-vuotiaan Kalle Jalmari Väisäsen. Huhtikuussa hän tunnusti teon ja tunnusti ryöstäneensä myös Tupoksen myymälän.
Jalmari kertoi tutkintaa mukaillen murhan yksityiskohdat tarkasti. Huhuttiin, että joku oli ostanut miehen tunnustamaan rikoksen.
Jalmari toimi renkinä sukutilallaan. Hänen kerrottiin olevan "ahkera, siivo ja hiljainen, mutta umpimielinen". Jalmari valitteli huonoa palkkaansa, vaikka teki kovasti töitä.
"Siinä yksin pellon laidalla aurinkoisena kevätaamuna aitatolppia hakatessani rupesi vaivaamaan kiusallinen rahattomuus. Tällöin muistui mieleeni Limingan osuuskaupan Kempeleen myymälä, jossa oli naishenkilö kaupanhoitajana. Murhaamalla hänet saisi rahaa", Jalmari kertoi.
Illan tullen hän pisti puukon taskuunsa ja lähti kohti Kempelettä. Veljen sanottiin olleen hevoskaupoilla Pudasjärvellä, äidin Taivalkoskella.
Näyttö Väisästä vastaan oli vahva. Useat henkilöt olivat nähneet Savage- ja Joha-merkkisiä aseita muistuttavat aseet monesti Väisäsen ja tämän kaverin hallussa. Talonväki oli huomannut Jalmarin ajelleen murhailtana palvelijan pyörällä jossain tietymättömillä.
Murhailtana kello 18.45 Jalmarin kanssa riiaillut tyttö oli jutellut Limingan osuuskaupan lähistöllä Kempeleessä Jalmarin kanssa. Myös Jalmari kertoi omalla tahollaan tapaamisesta.
Loppukeväästä 1934 ihmeteltiin, miten pojalla oli yhtäkkiä varaa ostaa niin hienoja vaatteita: palttoo, pukuja, hattu, saappaat ja jopa pyörä.
Rynttytansseissa (piirileikeissä) Jalmari oli alkanut tarjoilla kahveja usealle tytölle kerrallaan, monta kertaa illassa. Näin oli tapahtunut Tupoksen osuuskaupan murron jälkeenkin.
Jalmari oli kirjoitustaidoton, hän ei ollut käynyt koulua eikä rippikoulua, ja hänet oli vapautettu asepalveluksesta heikon huomiokyvyn takia. Puolustus vaati mielentilatutkimusta. Sitä ei saatu. Poliisi ei havainnut Jalmarin järjessä vikaa. Päinvastoin hän oli poikkeuksellisen hyvämuistinen.
Osuuskaupasta katosi murhan yhteydessä kassalaatikko. Laatikko löydettiin Jalmarin kotitilan lähistöltä. Hyvästä muististaan huolimatta Jalmari ei tiennyt kassalaatikosta mitään eikä muistanut, että liikkeessä olisi soinut puhelin.
Oliko tekijöitä kaksi? Myös Jalmarin kaveri pidätettiin helmikuussa 1936, mutta vapautettiin sittemmin. Eräälle poliisille Jalmari sanoi, ettei hän niin tyhmä ole, että paljastaisi rikoskumppaninsa. Myöhemmin hän perui lausuntonsa.
Jalmarille vaadittiin kuolemantuomiota. Hovioikeudelle tehdyssä valituksessa Jalmari perui tunnustuksensa ja kertoi tunnustaneensa pahoinpitelyn pakottamana. Puolustus väitti kuulustelijoiden neuvoneen Jalmaria tunnustamaan "oikein".
Asia eteni korkeimpaan oikeuteen. Jalmari tuomittiin elinkautiseen kuritushuonevankeuteen ja menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaaksi. Presidentti armahti Jalmarin kymmenen vankilassa istutun vuoden jälkeen. Muistitiedot ovat ristiriitaiset. Toiset sanovat, että tuomion kärsittyään Jalmari tunnusti rikoksensa avoimesti, osa taas, että hän vakuutti tulleensa oikeusmurhan uhriksi.
Vanhassa Kalevan lehtileikkeessä on Jalmarin valokuva oikeudenistunnosta vuodelta 1936. Kameraan katsoo komea nuorimies, mutta katse on täynnä vihaa.
Artikkelin lähde Kaleva