Kohta räjähtää Hallituskadun ramppityömaalla

Pekka Rahko Kaleva
Oulu Pian räjähtää taas Oulussa! Ja monta kertaa! Kallioparkin eli Kivisydämen Hallituskadun ja Mäkelininkadun risteyksen työmaalla alkavat nimittäin avolouhintatyöt.
Töihin liittyviä räjäytyksiä tehdään kaksi tai kolme päivässä.
"Avolouhintavaihe alkaa perjantaina tai maanantaina ja kestää noin kuukauden", kertoo Lemminkäisen projekti-insinööri Jarkko Meriläinen.
Toppilan siilojen kaatospektaakkelin veroista yleisömagneettia ei kuitenkaan ole luvassa, eikä työmaalla sellaista toivotakaan.
Räjäytyksistä ilmoitetaan varoituspilliä soittamalla. "Pillin ääni ei ole kutsu tulla ikkunaan", Meriläinen painottaa.
Rakennuttajan toive on päinvastoin se, että lähialueen taloissa ihmiset siirtyisivät pois ikkunoiden läheisyydestä.
"Ei tämä mikään karnevaalitapahtuma ole, kun aletaan louhia", Meriläinen lohkaisee.
Eivätpä tosin Torinrannan räjäytyksetkään yleisöä keränneet, joten tuskin tämäkään.
Hallituskadun ja Mäkelininkadun ympäristössä kulkureittejä joudutaan sulkemaan räjäytysten ajaksi. Tämä sulkeminen kestää muutaman minuutin.
Jarkko Meriläinen arvelee, että myös Uudenkadun autoliikenne joudutaan pysäyttämään hetkeksi ensimmäisten räjäytysten aikana.
"Räjäytyksiä tehdään vain arkisin, kello 7-18 välisenä aikana, ja ne yritetään ajoittaa niin, etteivät ne osuisi pahimpaan ruuhka-aikaan", Meriläinen sanoo.
Liikkeiden oville ja porttikongeihin sijoitetaan turvamiehet, ettei kukaan ryntää ulos juuri räjäytyksen hetkellä.
Louhinta- ja räjäytystyöt ydinkeskustassa kuulostavat vaarallisilta, mutta Meriläinen muistuttaa, että niitä tehdään koko ajan jossakin päin Suomea.
"Tämä on tarkkaan valvottua työtä", Meriläinen lisää.
Avolouhintavaiheen kesto riippuu säistä, sillä kireät pakkaset voivat hidastaa töitä.
Jalankulkijoille on luvassa helpotusta: Hallituskadun suuntainen kevyen liikenteen silta Mäkelininkadun yli otetaan käyttöön heti, kun se sopii työn puolesta paikalla olemaan.
Avolouhinnan jälkeen keväämmällä aletaan Hallituskadulla ja Mäkelininkadulla tehdä betonointitöitä ja aikataulun mukaan lokakuussa pitäisi sisäänajoluiskan päällä olla betonikansi.
Rannasta päin lähestyvä tunneli osutetaan Mäkelininkadulle tehtävään tunnelin osaan ja aukko maan päälle puhkaistaan tunnelista ulospäin.
Aseman seudulle ei siis ole luvassa samanlaista kuorma-autorallia kuin rantaan.
"Kaikki kivi ajetaan torin alueen kautta pois", Meriläinen kuvaa seuraavan kahden vuoden aikana keskustan alla tehtävän louhinnan aikaansaamaa kuljetusurakkaa.
Hallituskadun ja Mäkelininkadun louhinnassa kertyy noin 4 000 kiintokuutiota maata ja kiveä.
Torinrannan saldo avolouhintavaiheessa oli 5 500 kiintokuutiota. Nyt alkavassa louhinnassa räjäytetään kiveä Meriläisen mukaan pienempinä kenttinä, ja louhinnan kesto on tästä syystä samaa luokkaa kuin rannassa vähäisemmästä kivimäärästä huolimatta.
Hallituskadulla ja Mäkelininkadulla työt jatkuvat vuonna 2014 katujen rakentamisella, ja maanpäällinen osa on tarkoitus myös saada valmiiksi vuonna 2014.
Torinrannan työmaa on edennyt 125 metriä ja tunnelia on kaivettu jo Aleksanterinkadun ali.
Meriläisen mukaan louhittavan tunnelin läpimitta kasvaa lähiaikoina, kun päästään lähemmäksi ensimmäistä maanalaista liikenneympyrää.
Samalla työmaa laajenee maan alla useammalle louhintaperälle ja räjäytettävän kiven määrä alkaa kasvaa.
Torinrannan puolen tunnelissa on päästy 21 metriin merenpinnan alle ja tällä syvyydellä pysytään varsinaisen pysäköintialueen louhimisessakin.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva