Artikkelin lähde Kaleva
Jaana Skyttä
Oulu Erityisluokanopettaja Vesa Holmström on jämäkän oloinen mies. Se on piirre, josta on hyötyä työskenneltäessä erityistukea tarvitsevien lasten ja nuorten parissa.
Tätä nykyä Holmström työskentelee Kajaanintullin koulussa, mutta uransa aikana hän on toiminut erityisluokanopettajana Pudasjärven yläasteella, Pohjolakodissa Muhoksella ja Ylikiimingin koulussa.
Vaikka erityistukea tarvitsevien lasten ja nuorten määrä on kasvanut, ongelmat ovat monimutkaistuneet ja diagnosoinnin kehittyminen tuonut uusia hoitomenetelmiä, on lapsen tukeminen pysynyt Holmströmin mielestä ydinajatukseltaan samana.
"Kaikki lähtee liikkeelle vuorovaikutuksesta, siitä millä tavalla lapsi kohdataan ja miten hänet otetaan vastaan. Tuen tarve määrittyy parhaiten silloin, kun aikuinen ja lapsi ovat aidosti yhdessä. Kun lapsi löydetään juuri sellaisena kuin hän on ja hänelle annetaan se arvo, minkä hän ansaitsee, lapsen itsetunto nousee ja hän alkaa uskoa itseensä ja resursseihinsa", Holmström sanoo. Lasta on tuettava kannustavassa ilmapiirissä.
Vanhemmille, jotka tekevät kodeissaan työtä erityistukea tarvitsevien lasten kanssa, Holmström antaa suuren arvon.
"Kun vanhemmat, lapsi tai nuori itse, pyytävät tukea, sitä on yhteiskunnalta löydyttävä. Muutoin lapsen tulevaisuus voi olla vaikea", hän muistuttaa.
Holmström on lähtöisin maalaistalosta, Pudasjärven Hirvaskoskelta. Lapsuus oli onnellinen.
"Kyllä meidät kuitenkin tarpeen tullen pysäytettiin. Keinot olivat toki sellaisia kuin ne siihen aikaan olivat. Nykyään puhutaan paljon siitä, saako lapselle korottaa ääntä tai saako häntä koskettaa tiukasti. Eivät lapset ole lasia. Päinvastoin toivon, ettei yhdenkään lapsen tarvitsisi kasvaa ilman rajoja."
Kouluammuskelut ja muut vastaavat tapaukset ovat Holmströmin mielestä ääriesimerkkejä vastuuttomuudesta ja rajoitta kasvamisesta.
"Näiden nuorten pettymyksensietokyky on madaltanut erittäin alhaiseksi. Pitkäjännitteisyys puuttuu lähes kokonaan. Eletään tässä ja nyt mentaliteetilla. On absurdia, jos pitää ampua muutama ihminen, kun häviää painiottelun", Holmström viittaa Hyvinkään murhenäytelmään.
Huolestuttavana mies pitää myös sitä, että monen nuoren ainoat kaverit löytyvät internetistä.
Holmströmin ensimmäinen pesti luokanopettajana löytyi omalta kylältä, Hirvaskosken koulusta armeijan jälkeen. Ensimmäiset kollegat kannustivat hakeutumaan opettajan ja myöhemmin erityisopettajan uralle.
Pudasjärven luonnonläheinen ympäristö tarjosikin opettajalle erinomaisen väylän oppilaiden kohtaamiseen. Jopa vapaa-aikanaan mies kävi oppilaidensa kanssa jänismetsällä ja marjastamassa. Työtä on tehty suurella sydämellä.
Lastensuojelulaissa todetaan, että lapsen etu on ensisijainen.
"Joskus se, mikä kulloinkin on lapsen etu, herättää kysymyksiä. Kun ajaudutaan tilanteeseen, jossa lapsi ei selviä ilman lastensuojelua, onko nykyään suositeltu perhesijoitus välttämättä paras vaihtoehto", Holmström pohtii.
"Murrosikäiselle tai vanhemmalle voimakkaasti oireilevalle nuorelle laitos on perhesijoitusta parempi vaihtoehto ja mahdollisuus. En myöskään kehittäisi erityisopetusta innokkaasti integraation suuntaan. En ainakaan ilman tuntuvaa resurssien lisäämistä."
Holmström toteaa, että laitoksessa nuori on kokonaisvaltaisemmin ja valvotummin moni-
ammatillisten erityiskasvattajien huolenpidon kohteena. "Ajatus siitä, että laitoksessa olevan lapsen tulevaisuus on tuhoon tuomittu, ei pidä paikkaansa. Aina ei onnistuta, mutta monta kertaa onnistutaan."
Vuosien varrella mies on nähnyt monta onnellista tarinaa. On ollut nuoria, joista on kehittynyt pitkäjänteistä tukea saatuaan jopa menestyjiä elämässään.
Holmströmillä on yhä läheisiä kontakteja entisiin oppilaisiinsa, niin Pudasjärven kuin Pohjolakodin ajoilta. Heidän selviytymistarinansa antavat uskoa erityiskasvattajan työn merkitykseen, vaikka "työ välillä miestä syökin".
Artikkelin lähde Kaleva