Artikkelin lähde Kaleva
Yllättäviäkin ääniä ja hätkähdyttävästi tuttuja äänenpainoja kuulee runoillassa Oululainen rakastaa. Koosteeseen valitut runoilijat edustavat uutta ja vanhaa Oulua, Ylikiiminkiä ja Kempelettä.
Idea on kiva: koota paketiksi erilaisen rakkauden ääniä.
Rakkautta voi kokea myös taloissa, kaupungissa, raudassa ja betonissa.
Oulun Seudun Lausujat laittavat Anna-Leena Härkösen kättelemään Mikko Alataloa ja Heli Slungan keskustelemaan Iines Myllyojan kanssa.
Runoesitys on oiva tapa nähdä Oulu uutena.
Valittujen runojen ja proosapätkien mukana kuulija kulkee paikasta ja mielentilasta toiseen: kurkistaa joen juoksuun, puutaloon, kerrostaloasuntoon, suurkouluun ja luonnon helmaan.
Vaeltelu eri tekijöiden kanssa on väistämättä poukkoileva ja epälineaarinen kuin risteilisi kinttupolkuja luonnonmetsässä. Mättäät ja juurakot eivät kysy, mihin saavat kasvaa. Rakkaus rehottaa yhtä villisti. Siihen voi vaikka kompastua.
Runoesitys havahduttaa: ilahduttavan rohkeita ja omaperäisiä kirjailijoita asuu ja on oleskellut näillä kulmilla.
Hyvä, etteivät tekstit koonneet Eija Paso ja Hellevi Pirttisalo antaneet liian tiukkoja raameja rakkaudelle. Mukana on tulemista ja menemistä, uutta ja vanhaa, raskasta ja kepeää, kylmää ja kuumaa.
Moniääninen liverrys ja raakkuminen on parasta.
Kehystarinaksi valittu Päivi Alasalmen novellin 45-vuotiaan lapsettoman vanhan piian tarina tuntui liian ohjailevalta ja määräilevältä näkökulmalta. Mieluummin itse kukin poimii runoretkeltä mitä mieli tekee: puiston läpi karkeloivan tytön, kaupungin kuin ison pöhöttyneen olion tai palelevan pystykorvan.
Lausujista etenkin Hellevi Pirttisalo saa uskomaan esittämiinsä teksteihin: Irmeli Pääkkösen Puutaloon, jonka pihalle mahtui monta lapsen maailmaa, ja Pentti Holapan onneen.
Ulla Hietalalla on suora yleisökontakti: hän puhuu kuulijan tasolle. Hietalalle olisi suonut suuremman roolin kokonaisuudessa.
Sari Kokkosen laulamat runot pysäyttävät äärelleen. Laulut saavat tekstien vilinän välillä rauhoittumaan.
Veijo Niskavaara antaa esitykseen persoonansa, ja se toimii.
Anja Salo eläytyi vahvasti Aaro Hellaakosken Ilon pyyntö -runoon. Niina Hakalahden kerrostaloon ei syntynyt arjen käryä.
Eija Pasossa ruumiillistui Alasalmen ja kehyskertomuksen ylikeski-ikäinen nainen. Paso löysi ilmaisuunsa myös riehakkuutta ja ripauksen heittäytymistä.
Kaiken kaikkiaan esittäjät voisivat kastella runoissa kunnolla kenkänsä, poskensa ja reitensä: kahlata vielä syvemmälle.
Runo-Oulusta kuuluu onneksi myös miesten ääniä. Aku-Kimmo Ripatin runossa veden vatsa ruoppaa itseään ja Paavo Rintala tulkitsi siltojen laulua.
Ote Teuvo Pakkalan Elsa-romaanista säpsäytti: Jäntin emäntä kuulostaa ihan kokoomusnuorten varapuheenjohtajalta Saul Schubakilta.
Schubak halusi poistaa lapsilisät, koska ne tukevat huonomman aineksen lisääntymistä.
Näin Pakkala kirjoitti Jäntin emännän suuhun 120 vuotta sitten: "Sillä tavoin niitä huonoja ihmisiä syntyy ja lisääntyy, kun niitä suojellaan ja autetaan. Kärsikööt, niittäkööt mitä ovat kylväneet, syökööt mitä ovat vetäneet!"
Samat ovat sävelet.
Eeva Kauppinen
Oulun Seudun Lausujat: Oululainen rakastaa, seuraavat esitykset 30.1. Kiimingin kirjastossa, 31.1. Haukiputaan kirjastossa, 4.2. Ylikiimingin kirjastossa, 6.2. Yli-Iin kirjastossa, 25.2. Ritaharjun kirjastossa, 27.2. Oulunsalon kirjastossa ja 28.2. Kaukovainion kirjastossa. Ilmaiset esitykset alkavat kello 18.
Artikkelin lähde Kaleva