Esko Männikkö on jo vuosia ollut kuuma nimi maailman metropolien taidegallerioissa. Valikoituakin näyttelyluetteloa riittää sivukaupalla: New York, Milano, Berliini, Geneve, Barcelona, Oslo, Bryssel, Pariisi, Tukholma, Liverpool, Sanghai, Rooma, Jokohama, Sao Paulo, Lontoo, Santa Fe, Zürich.
Nyt hän on Oulussa näyttelyllään Harmony Sisters, edellisen kerran vuonna 2000 taidemuseon Organized Freedom -näyttelyssä. Rantagalleriassa 1992. Osa tämän näyttelyn töistä oli viime keväänä esillä Berliinissä, osa syksyllä New Yorkissa. Jopa puolet teoksista on uusia, maailman ensi-illassa. Oulusta näyttely jatkaa Brysseliin.
"Kaikissa kuvissa on elukka, ei millään muulla kriteereillä", Männikkö pohtii katsellessaan eläinaiheisia valokuvia, jotka odottavat ripustustaan gallerian lattialla.
"Lapset menivät ratsastelemaan, eikä ollut muuta tekemistä, niin rupesin kuvaamaan niitä."
Suuri osa kuvista on uusia, kuvattu 2005 kesällä ja alkusyksystä. Aluksi lapsia joutui odottelemaan ratsastamasta, lopuksi kuvaustyö oli kesken, kun lapset olivat jo valmiita lähtemään kotiin.
Esko Männikkö korostaa, että näyttelyn takana ei ole väitöskirjaa tai teoriaa, vaan kuvat on tehty kuviksi. Hänellä ei ole myöskään minkäänlaista selitystä niille.
"Mutta kun apinoita kuvasin Berliinin eläintarhassa, tuli mieleen että ne ovat elinkautisvankeja", Männikkö pohtii. "Se politiikka on vähän sivumpana, visuaalisia juttuja nää on."
Männikkö myös tähdentää, ettei lehmä näytä miltään, koko lehmän esittäminen ei ole kiinnostavaa. "Lähikuvia, abstrakteja, pintoja, värejä, muotoja."
"Nyt loksahti hyvin, olin juuri tekemässä Brysseliin näyttelyä. Aikataulut sopivat", hän selittää harvinaista näkymistään kotikaupungissaan. Ja vaikka hän on vuosikaudet kiertänyt maailmalla, kuva-aiheet ovat kotikulmilta. "Suuri osa on kuvattu Oulun kieppeillä, parin kilometrin päässä minun kotitalostani."
Männikkö sanoo vanhemmiten tulleensa niin laiskaksi, ettei nykyaikainen kireä työtahti ja kohkaaminen sovi hänen luontoonsa. Näyttelyiden tekeminen on niin isotöistä. Pohjoisen Valokuvakeskuksen pyyntö osui oikeaan saumaan.
"Se on sellainen mukava harrastus, en minä osaa muuta tehdä", Männikkö sanoo valokuvaamisestaan, vaikka lisääkin heti sen olevan leipätyön ja tienaavansa sillä elantonsa. "Kyllä tämä ihan mukava homma on."
"Mulle on ihan sama miksi sitä sanotaan." Hänelle kuvan, teoksen lopullinen ulkoasu on tärkein.
"Ne ovat visuaalisia juttuja, taulujen maalaamista paperille. Voi tehdä mitä lystää. Ei tarvi miettiä, näyttääkö se hevoselta vai ei," Männikkö arvioi. "Kaiken lähtökohta on että se kuva on hyvä ja sen täytyy näyttää hyvältä omasta mielestä."
Männikkö kuittaa menestyksensä maailmalla melko lyhyesti. Myöskään tekniikka ei hänelle ole mikään itseisarvo; hän ei harrasta kamera-arvosteluja. Toki välineiden pitää olla hyviä, hän lisää.
"Taiteen tekeminen on enemmän tunnelaji kuin tekniikkalaji. Tekniikan täytyy olla hallussa ja keinovalikoima on laaja."
En erittele näiden eläinten anatomiaa. Nämä ovat eläinten palasia, eikä näistä tartte saada koko eläintä kasattua.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>