Marjo OikarinenJaakko Hämeen-Anttilan työhuoneen ovea koristaa Iran-juliste. Iran on hänen suosikkimaansa Lähi-idässä. "Toinen maa, johon olen korviani myöten rakastunut", kuvaa Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori, joka taitaa myös persian kielen. Se toinen on Italia, jossa hän perheineen lomailee joka kesä.

"Iranilaiset ovat miellyttäviä ja ystävällisiä. Kauneus on kaikkialla läsnä. Kansalle on tärkeää, että kaunis laululintu sieppaa laatikosta nokallaan yhden 1300-luvun säkeistä, joita vanha mies myy", Hämeen-Anttila maalailee. "Olisi mahdoton ajatus, että suomalaiset ostaisivat innolla Kaarlo Sarkian säkeitä", hän heittää esimerkiksi kulttuurimme erilaisuudesta.

Silti Hämeen-Anttilaa kiehtoo nykyään nimenomaan ihmisten samankaltaisuus. Hän on sivunnut aihetta viime vuosina usein selittäessään islamilaisuutta syksyn 2001 terroritekojen ja Irakin sodan jälkeen. Hän kääntää rentoutuakseen keskiaikaisia arabialaisia runoja "salapoliisin innolla", koska ponnistelun jälkeen vieraiden elementtien alta kuoriutuu ihminen, johon voi samastua.

"Tunnen suurta hengenheimolaisuutta moniin keskiaikaisiin kirjoittajiin. Tulee tunne, että juuri noin minä viime kesänä ajattelin."

"Voi olla voimakas kokemus lukea kirjaa 2000-luvun suomalaisesta yhteiskunnasta, mutta siitä puuttuu se oivalluksen elämys, että kirjoittaja on samanlainen kuin minä. Totta kai on, kun olemme juuri tavanneet Otavan pikkujoulussa", Hämeen-Anttila yrittää hahmottaa eri aikakausien ja kulttuurien merkitystä.

Oululaisena koulupoikana Jaakko Hämeen-Anttila ei ollut kovin kiinnostunut ihmisistä. Koulun jälkeen hän meni mieluiten kirjaston tai kirjakaupan kautta yksin kotiin Merikoskenkadulle ja uppoutui omaan maailmaansa. Täysin epäsosiaalinen hän ei ollut, vaan kuului lyseossa muutaman pojan ja tytön älykköjengiin, joka kävi välitunneilla filosofisia keskusteluja.

"Olen kasvanut paljon suvaitsevaisuudessa", Hämeen-Anttila toteaa. Moni on huomannut hänen kasvaneen myös esiintyjänä vuosien varrella. Hän kertoo televisiossa ajatuksistaan rennosti ja mielenkiintoisesti, eikä vaikuta lainkaan kiusaantuneelta, kun ei saa olla rauhassa.

LiimapaperimuistiJaakko Hämeen-Anttilan isä oli Oulun yliopiston tähtitieteen professori ja äiti lastentarhanopettaja, joka oli enimmäkseen kotona, kun perheen kaksi poikaa olivat lapsia. Jaakko pääsi kouluun kuusivuotiaana pari vuotta vanhemman veljen vanavedessä. Hän ei osannut lukea ennen kouluun menoa, mutta oppi pian.

Jaakolla oli "liimapaperimuisti", eräs luokkakaveri kuvailee. Kaikki tarttui hänen päähänsä niin nopeasti, ettei kotona tarvinnut juuri käyttää aikaa läksyihin. Niinpä sitä jäi muuhun lukemiseen.

"Luin lapsen kannalta ehkä outoja teoksia, muun muassa eurooppalaista 1900-luvun alkupuolen kirjallisuutta. Suosikkikirjailijoitani olivat Albert Camus ja Herman Hesse."

Myös Aku Ankka ja Asterix tulivat tutuiksi, mutta ehkä enemmän Jaakko Hämeen-Anttila lukee Akua nykyään, kun sarjakuvalehti tulee hänen 13- ja 10-vuotiaille tyttärilleen.

Jaakko siirtyi 10-vuotiaana oppikouluun, joka muuttui pian Myllytullin yläasteeksi. Hän sai poikkeuksellisesti hypätä suoraan kahdeksannelta luokalta lukioon 14-vuotiaana ja tenttiä yhdeksännen kirjallisesti. Koulussa oli hänestä "silloisella kielellä tylsää, nykykielellä haasteetonta". Lyseossa motivaatio kasvoi, kun hän sai ottaa kiinni kaksi vuotta vanhemmat luokkatoverit.

Nuorukainen sai vanhemmiltaan lahjaksi peruskoulun suorittamisesta Tutankhamonista kertovan kirjan. Se sai hänet kiinnostumaan egyptologiasta. Hänen piirustustaitonsa oli kuitenkin sen verran kehno, ettei hän osannut piirtää hieroglyfejä. Lisäksi muinaisesta egyptin kielestä puuttuivat vokaalit, joten sen lausuminenkaan ei luonnistunut. Niinpä teini-ikäinen Jaakko alkoi opetella itsekseen arabiaa saksankielisen sanakirjan avulla.

"Isäni oli opiskellut koulupojasta asti kiinaa, ja kun hän sai väitöskirjansa loppuvaiheeseen, hän alkoi opiskella arabiaa. Meillä oli kotona kieliopit ja Koraanit."

Myös muinaiset eläimet, antiikin historia ja matemaattiset aineet kiinnostivat kaikkiruokaista Jaakko Hämeen-Anttilaa. Hän muistaa kilpailleensa luokkatoverinsa kanssa, kumpi ehtii tunnin lopuksi tehdä viidessä minuutissa opettajan antamat kotitehtävät. Usein molemmat ehtivät.

Kielet veivät kuitenkin lukiovuosina voiton. Nuorukainen hakeutui kuuden ällän ja kympin keskiarvon papereilla opiskelemaan Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteelliseen osastoon. Nykyään hän lukee noin 20:tä kieltä, mutta ei puhu aivan kaikkia.

Aivomyrsky hiekkalaatikolla17-vuotiaan elämänmuutosta pehmensi se, että veli aloitti oikeustieteen opintonsa yhtä aikaa ja pojat saattoivat asua yhdessä. "En ole koskaan ollut kuin kala vedessä Helsingissä, mutta en ollut kyllä Oulussakaan. En kuljeskellut kaupungilla", Jaakko Hämeen-Anttila kertoo.

Luokkakaveri vahvistaa, että Jaakko piti saatella lukioiässä verotoimistoon, koska hän ei löytänyt sinne itse.

Hämeen-Anttila törmäsi tulevaan vaimoonsa Virpiin ensimmäisen kerran vuonna 1981. Seurustella he alkoivat pari vuotta myöhemmin ja menivät naimisiin 1984.

Virpi Hämeen-Anttila on sanskritin kielen ja Intian kirjallisuuden tutkija ja kääntäjä sekä kirjailija. Hänellä ei tuntiopettajana ole yliopistolla omaa työhuonetta, joten hän säilyttää kirjojaan miehensä huoneen nurkassa. Kirjahyllyt täyttävät kapean huoneen molemmat seinät, ja näkyvillä olevien teosten takana joka hyllyssä on vielä toinen rivi kirjoja. Niitä on kaikkialla myös kotona.

"Meillä on yhteensä noin 12 000 teosta. Klassisen arabialaisen kirjallisuuden kokoelmani on laajempi kuin yliopiston", Jaakko Hämeen-Anttila sanoo.

Professori työskentelee edelleen enimmäkseen vartin pätkissä kuten kouluaikoina. Kun tyttäret olivat pieniä, hän vaihtoi tauolla vaippoja tai syötti heitä. Nykyään hän saattaa kotona ollessaan välillä tiskata aamutiskit tai katsella kirjahyllyä. Hän ei osaa eritellä, kuinka suuri osa hänen päivästään on työaikaa. Selitykseksi hän kertoo esimerkin:

"Istuin hiekkalaatikon reunalla vahtimassa parivuotiasta esikoistani. Aloin miettiä, että minun pitäisi kirjoittaa kritiikki eräästä teoksesta. Tein muistiinpanoja ostoskuitille, ja huomasin, että siitä pitääkin tehdä laajempi artikkeli. Lopulta olin täyttänyt kaikki löytämäni laput, ja päätin kirjoittaa kirjan. Tuloksena on kolme teosta aiheesta."

Koululaisena Hämeen-Anttila kirjoitti itsekin runoja, eikä pidä mahdottomana, että aloittaisi taas. Häntä kiinnostavien asioiden lista on edelleen loputon.

"Olisin varmasti onnellinen hyvin monilla teoreettisilla aloilla, esimerkiksi filosofina tai matemaatikkona. Minun on kuitenkin vaikea kuvitella itseäni kehittämässä tietokoneita jossain firmassa. Tulee kausia, että inspiroidun kahdeksi viikoksi jostain uudesta tieteenalasta, mutta sitten huomaan, että aika ei riitä."

Ouluun Jaakko Hämeen-Anttilalla ei enää ole yhteyksiä. Hänen vanhempansa muuttivat Helsinkiin 1990-luvun alkupuolella vähän ennen kuin isä jäi eläkkeelle. Jotain Antero ja Jaakko Hämeen-Anttilan harrastuksesta on poikinut Ouluunkin: Jaakon entinen oppilas on opettanut pari vuotta yliopistossa arabiaa.

Sarjassa seurataan Oulusta lähteneiden ihmisten elämänvaiheita.