Artikkelin lähde Kaleva
Oulu koulut-taa lääkärei-tä etelään
Helsingin yliopiston lisättävä lääkärikoulutusta 50 opiskelijalla vuodessa
Vuokko Pentzin
OULU Pohjois-Suomen keskussairaaloiden johtavien lääkäreiden mielestä lääkärikoulutusta on Suomessa lisättävä, mutta ensiksi on paikattava opetuksen puutteet.
Opettajista on pulaa, ryhmäkoot ovat liian suuria ja luentosalit vinkuvat ahtauttaan.
”Hyviä lääkäreitä tarvitaan, mutta koulutusmäärien lisäämisessä ei ole mitään järkeä, jos laatu kärsii”, varoittaa Länsi-Pohjan keskussairaalan johtava lääkäri Hannele Havanka.
Kainuun keskussairaalan johtava lääkäri Jarmo Karpakka on yhtä mieltä Havangan kanssa: lisättävä on, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Jos lääkäriksi koulutettavien määrää nostetaan, opetusresursseja lääketieteellisissä tiedekunnissa on parannettava.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Lauri Nuutinen patistaa Helsingin yliopistoa.
”Sen on otettava lusikka kauniiseen käteen ja vastattava omasta alueellisesta koulutustarpeestaan. Helsingin on lisättävä lääketieteellisen tiedekunnan sisäänottoa ainakin 50:llä vuodessa.”
”Oulun yliopisto on lääkäreiden koulutuksessa jo hoitanut omat tarpeensa. Nyt Helsingin pitää ryhdistäytyä huolehtimaan omistaan. Uusimaa vie tulevina vuosina leijonanosan valtakunnan lisääntyvästä lääkäritarpeesta. Miksi me täällä pohjoisessa kouluttaisimme niukoilla voimavaroilla hyviä lääkäreitä Uudenmaan tarpeisiin”, Lauri Nuutinen ihmettelee.
Hän vaatii opetusministeriötä ja sosiaali- ja terveysministeriötä katsomaan puolueettomalla silmällä lääkäriksi koulutettavien määrää ja opetusvoimia lääketieteellisissä tiedekunnissa.
”Heti näkee, että Helsingissä on opettajavoimia ylivoimaisesti eniten. Muissa yliopistoissa on puutteelliset resurssit pantava kuntoon. Aloituspaikkojen lisäystarve ei ole meillä paljosta kiinni. Korkeintaan 5-10 tarvitaan lisää. Helsingin päässä lisääminen korjaisi valtakunnallisen vinouman.”
Nuutinen tukistaa myös Oulun yliopistoa. ”Se mainostaa itseään alueellisena Pohjois-Suomen yliopistona, joten sisäisessä resurssien jaossa sen pitäisi satsata ihmisen perusturvaan liittyvään koulutukseen. Lääketieteellisessä tiedekunnassa on lisätty koulutusta, mutta lisämäärärahat ovat olleet hyvin pienet. Niillä ei ole monta tuntiopettajaa palkattu.”
Pohjoisen johtavien lääkäreiden murina on kantautunut ministeriöön saakka.
”En ole perehtynyt aluematematiikkaan, mutta toivon kovasti, että lääkärikoulutuksen lisääminen ei jää minkään aluepoliittisen intohimon varaan, vaan voidaan aidosti katsoa, mikä on terveydenhuollon kannalta hyvä järjestely”, selittää peruspalveluministeri Osmo Soininvaara (vihr.).
”Lääkärikoulutukseen pitäisi ottaa yhteensä noin 600 uutta opiskelijaa vuodessa. Eräillä erikoisaloilla, kuten ortopediassa ja silmäkirurgiassa, olisi joudutettava erikoislääkärikoulutusta.”
Samaan 600 opiskelijan sisäänottoon on päädytty myös kansallisessa terveysprojektissa, jonka väliraportit valmistuivat reilu viikko sitten.
Etelän imu ja eläköityminen
Lääkäriksi koulutettavien määrää lisättiin viime syksynä 480:sta 550:een. Suurin lisäys tuli Kuopioon ja Ouluun.
Lauri Nuutinen ei kuitenkaan usko, että pelkkä aloituspaikkojen kasvattaminen korjaa Pohjois-Suomen haja-asutusalueen lääkäripulan.
”Imu etelään kasvaa ja meiltä ostetaan hyviä lääkäreitä rahalla. Tämä on isoin haaste. Muu Suomi jää mopen osille, kun luullaan, että etelässä on onni ja autuus istua autossa tunti ja toinen työmatkoilla mennen tullen.”
Lapin keskussairaalan johtava lääkäri Erkki Kiviniemi tähyilee jo otsa kurtussa vuoden 2010 paikkeille, jolloin iso joukko erikoislääkäreitä jää eläkkeelle.
”Siihen pitäisi varautua koulutuksessa jo nyt!”
Sama huoli askarruttaa Jarmo Karpakkaa Kajaanissa.
”Lääkärimäärissä tarvitaan nykyistä perusteellisempaa suunnittelua. Esimerkiksi patologeista puolet eläköityy 10 vuoden sisällä ja alle nelikymppisiä jää vain kourallinen. Kuvaavaa on, miten tämmöinen tilanne pääsee syntymään. Eikö kukaan katso ja koordinoi erikoisalakohtaisia koulutustarpeita”, Karpakka kummastelee.
Päivystysruljanssiin ei enää paluuta
Hannele Havanka ihmettelee, mitä itua on kouluttaa lisää lääkäreitä, jos ei petrata työoloja ja mahdollisuuksia jatko- ja täydennyskoulutukseen.
”Määrällinen lisäys ei mitään auta, jos epäkohtia ei korjata.”
Lapin sairaanhoitopiirin johtaja Matti Kakko ei muistele hyvällä vuotta 1993, jolloin uusien opiskelijoiden lisäänottoa lääketieteellisiin tiedekuntiin supistettiin 150:lla. ”Se tehtiin säästösyistä ja se oli paha virhe!”
”Rajoitus ehti olla voimassa viisi vuotta. Sen seurauksena 750 uutta lääkäriä jäi valmistumatta. Sitä hintaa maksetaan nyt”, Matti Kakko puntaroi.
Hän nimeää pohjoisen lääkäripulaan useita syitä. ”Kaikissa Länsi-Euroopan hyvinvointivaltioissa medikalisaatio on lisääntynyt ja lääkäreille on sälytetty sairauksien hoidon lisäksi monia muita töitä, jotka vievät merkittävän osan heidän työpanoksestaan. Vaikka meillä on pohjoismaalaisittain paljon lääkäreitä, alan naisistuminenkin vaatii työvoiman lisäystä.”
Lauri Nuutisen mukaan eräs selittäjä on keikkatöiden kysynnän lisääntyminen. ”En tiedä kuinka kauan lääkärit ovat halukkaita tekemään keikkahommia. Pikku hiljaa luultavasti lisääntyy tarve tietynlaiseen vakaampaan sitoutumiseen ja työtyydytyksen hakemiseen sitä kautta.”
Nuutinen ennustaa, että entisen kaltaisiin hurjiin päivystysruljansseihin ja pitkiin urakoihin ei enää palata.
”Terveyskeskuksissa venyttiin tekemään liikaa töitä ja kertakaikkisesti uuvuttiin. Lääkäreillä on kuitenkin perusperiaatteena vastuunkanto ja potilaiden hyvä hoito.”
Passi ja piikkilanka
Pohjois-Suomen terveydenhoito ei ole niin kurjassa jamassa kuin viime aikojen puheista voisi luulla. Monissa juhlapuheissa on ratsastettu Lapin ja Kainuun kurjuudella.
Erkki Kiviniemi Lapin keskussairaalasta ja Jarmo Karpakka Kainuusta kuvailevat lähes samoin sanoin oman alueensa tilannetta: pulaa on, mutta toimeen tullaan. Katastrofista ollaan kaukana.
Posiolla sekä Pelkosenniemen ja Savukosken suunnalla on vaikeaa, mutta esimerkiksi Kittilässä, Inarissa ja Utsjoella eletään parempia päiviä. Rovaniemellä ei ole hurraamista, mutta pärjätty on.
”Onhan meillä pulaa, mutta en nyt tiedä, onko Kainuu kaikkein ongelmallisin alue. Tiedän muualla Suomessa kuntia, joissa ei ole yhtään lääkäriä”, Jarmo Karpakka kertoo.
”Meillä on perusterveydenhuollossa ongelmia Puolangalla ja Paltamossa. ja Kuhmo on uutena joukossa. Mieleen tulee mielenkiintoinen kysymys, miksi joissakin kunnissa kaikki virat on täynnä, mutta joissakin vain yksi.”
Jarmo Karpakka toteaa Lauri Nuutisen tavoin, että Pohjois-Suomessa terveydenhuollon ongelmat heijastelevat etelän ongelmia. ”Koulutus ei siellä ole kunnossa.”
”Koulutusmäärien lisääminen ei olisi tässä tilanteessa pahitteeksi. Jos meillä erikoislääkärin virkaan ei ole yhtään hakijaa, kai se jotain kuvastaa. Pitkällä aikavälillä auttaa lisäkoulutus, mutta lyhyellä aikavälillä vain liikkumiskielto ja passi ja piikkilanka väliin”, Karpakka sanailee.
Järki voittaa kun on pakko
Kaikki johtavat lääkärit vannovat yhteistyön nimeen. Pienet kunnat voivat lyöttäytyä seutukunniksi ja järjestää esimerkiksi ongelmallisen lääkäripäivystyksen isommissa yksiköissä, joissa yhden lääkärin urakka ei kasva kohtuuttomaksi.
Ovatko kuntien rajoja vartioivat jäärät valmiita yhteistyöhön? Etelässä monta kukoistavaa terveydenhuollon yhteistyöhanketta on kaatunut kunnallispoliitikkojen keskinäiseen kahinaan.
”En minä ole pohjoisessa semmoista kuullut”, sanoo Erkki Kiviniemi Rovaniemeltä. ”Käytännön syistä kunnat ovat järjestäytyneet seutukunniksi.”
Lauri Nuutisen mielestä pohjoisen ilmassa on rakentavaa poliittista tahtoa ja kypsyyttä.
”Kunnissa on nyt terveellä tavalla ilmennyt yhteistyön halua. Olosuhteiden pakosta järki voittaa.”
Isossa ryhmässä hermostu-vat kaikki
OULU ”Kymmenen opiskelijaa yhden lääkärin perässä on liikaa. Eniten kärsii ohjattu ryhmäopetus. Kierrolla kaikki eivät mahdu potilaan vuoteen viereen. Toisten selän takaa ei kuule eikä näe mitään”, valittavat kolmannen vuosikurssin lääketieteen opiskelijat Mari Leinonen, Suvi-Päivikki Markkila, Marja Kämäräinen, Mikko Lähdesmäki ja Henri Visuri.
Iso ryhmäkoko rasittaa etenkin kliinisessä potilasopetuksessa, jossa pitäisi harjoitella tärkeitä käden taitoja. Kun yksi ompelee, yhdeksän kandia kurkkii vieressä. Kun jokainen vuorollaan kuuntelee potilaan sydänääniä, aikaa tärvääntyy hukkaan ja pian hermostuvat kaikki, niin potilas kuin opettaja ja opetettavatkin.
Suuressa ryhmässä myös keskinäinen lojaalisuus joutuu koetukselle. Opiskelijoita kannustetaan aktiivisuuteen, mutta käytännössä hiljaiset jäävät helposti syrjästäkatsojiksi, kun vilkkaammat kilpailevat päästäkseen harjoittelemaan potilastyötä.
Luento-opetuksessa ryhmät voivat olla niin suuria, etteivät ne mahdu lääketieteellisen tiedekunnan luentosaleihin.
”Meidän kurssin 95 opiskelijaa mahtuvat yhdellä kertaa vain yhteen saliin”, opiskelijat kertovat.
Opettajia on edellisvuosiin verrattuna selvästi vähemmän. ”Kerralla tulee tosi paljon asiaa. Kaikki väsyvät. Se näkyy opettajistakin, kun meitä on niin paljon.”
Juha-Jaakko Sinikumpu valmistuu kuukauden kuluttua lääkäriksi Oulun yliopistosta. ”Kurjimmillaan meitä oli 15 opiskelijaa kliinisessä ryhmässä. Se oli tosi turhauttavaa. Jos näppituntuma puuttuu, on hankala oppia tekemään toimenpiteitä.”
”Kliininen opetus ei onnistu isolla porukalla”, vahvistaa kirurgian erikoislääkäri Ari Mennander. ”Kirurgiassa paras olisi kisällisuhde. Kaksi opiskelijaa on jo liikaa. Kädestä pitäen on helpointa opettaa.
Mennander muistuttaa, että potilaillekin olisi miellyttävämpää, kun ei ole iso ryhmä hyörimässä ympärillä. (VP)
Jukka Leinonen
Jokainen vuorollaan. Eino Puuperä ei vastustele, kun opiskelijat tunnustelevat hänen jalassaan olevia sirpaleita. Kirurgian erikoislääkäri Ari Mennanderin mielestä iso ryhmän opettaminen on hankalaa. Helpointa olisi neuvoa yhtä opiskelijaa kädestä pitäen.
Jukka Leinonen
Onko murtuma? Opiskelijat tutkivat selkäpotilaan röntgenkuvia ja päättelevät, että potilaalla on skolioosi, mutta ei merkkejä murtumasta. Onko se kuva oikein päin, joku kysyy.
Jukka Leinonen
Kolme kättä pystyssä. Kun ryhmältä kysyy, kuinka moni ajattelee jäävänsä valmistumisen jälkeen lääkäriksi Pohjois-Suomeen, Mikko Lähdesmäki, Marja Kämäräinen ja Mari Leinonen(oik.) nostavat kätensä. Suvi-Päivikki Markkila mielii Kurikan suuntaan ja Henri Visuri empii.
Artikkelin lähde Kaleva