Peruskoulutuksella spesialisteja ja generalisteja

Opetus on ollut kestoaihe yliopistojen sekä sisäisessä että julkisessa keskustelussa jo 30 vuoden ajan. 1970-luvun alussa ryhdyttiin vaatimaan työelämän huomioon ottamista ja ammattisuuntautuneisuutta myös filosofis-yhteiskuntatieteellisissä tutkinnoissa.

Vuonna 1972 jätti niin kutsuttu FYTT-työryhmä (filosofisten ja yhteiskuntatieteellisten tutkintojen työryhmä) mietintönsä, jonka pohjalta käynnistyi suuri tutkinnonuudistus. Approbaturit, cum laudet ja laudaturit saivat mennä, ja tilalle tulivat opintokokonaisuudet ja opintojaksot. Tutkinnot mitoitettiin opintoviikkoina.

Tutkinnonuudistus toteutettiin kaikilla koulutusaloilla 1980-luvun taitteeseen mennessä. Uudistuksen myötä opiskelijat otettiin koulutusohjelmiin opiskelemaan suoraan maistereiksi. Tutkintoina alemmat kandidaatin tutkinnot poistuivat, mutta säilyivät oppiarvoina.

Opintojen loppuvaiheen suuntautumisvaihtoehdot piti suunnitella siten, että ne antaisivat hyvät valmiudet työelämään. Kuviteltiin, että opiskelija voitaisiin varustaa oikeilla ”tiedoilla, taidoilla ja valmiuksilla” määrättyihin työtehtäviin. Tutkinnoista karsittiin kaikki ”turha” pois ja pakollisia sivuaineopintoja vähennettiin roimasti, mikä johti tutkintojen kapea-alaistumiseen.

Useilla tieteenaloilla pääaineopinnot eivät kuitenkaan paljoakaan muuttuneet, mutta saatiin aikaiseksi täysin uusi ja aluksi hämmentävä termistö.

Pian uudistuksen jälkeen ryhdyttiin vaatimaan alempia tutkintoja takaisin, ja ne palasivatkin useille aloille. Monissa yliopistoissa tiedekunnat päättivät, että tutkinnot koostuvat vastedes kolmesta opintokokonaisuudesta, joita kutsutaan approbaturiksi, cum laudeksi ja laudaturiksi - palattiin vanhaan ja tuttuun käytäntöön.

Ajan myötä lisääntyivät vaatimukset siitä, että päästäisiin eroon ahtaiksi muodostuneista ”putki­tutkinnoista”. 1990-luvulla työelämän edustajat ryhtyivät kuuluttamaan yliopistoilta laaja-alaista eli generalistikoulutusta.

Lisäksi akateemisesti koulutetuilta alettiin vaatia oman alan ja runsaiden sivuaineopintojen lisäksi viestintätaitoja, jo opintojen aikana hankittuja kansainvälisiä valmiuksia sekä työelämäkokemusta ja kykyä toimia ryhmissä. Nyt listaan on tulleet lisäksi muun muassa laatuasiat ja projektijohtaminen.

On saatava lisää joustoa tutkintorakenteisiin sekä mahdollisuuksia sisällyttää tutkintoihin entistä enemmän sivuaineopintoja ja täysin vapaasti valittavia opintoja. Tutkintoasetuksia on tutkinnonuudistuksen jälkeen muokattu jo monesti. Henkilökohtaiset opintosuunnitelmat eli HOPS:t ovat viimeisin keino kunkin opiskelijan henkilökohtaisen tulevaisuuden rakentamisessa.

Jo 1990-luvun alussa herättiin keskustelemaan myös yliopisto-opetuksen tasosta ja laadusta. Oulussa sysäyksen opetuksen entistä voimakkaampaan kehittämiseen antoi vuosina 1993-94 toteutettu kokonaisarviointi.

Nyt opetusministeriö ja työnantajat vaativat opintoihin lisää tehokkuutta. Pitkät opiskeluajat ovat päivän puheenaihe. Opetusministeriön tekemän tutkimuksen mukaan neljännes läsnäolevista opiskelijoista ei opiskele lainkaan, lähes puolet käy töissä ja kaksi kolmasosaa opiskelijoista on osa-aikaisia.

Kansainvälinen opiskelijavaihto on kymmenessä vuodessa kymmenkertaistunut. Aiemmin perättyä työelämän kokemusta ja kansainvälistä kokemusta on siten nykyisillä opiskelijoilla runsaasti, mutta heidän pitäisi vielä valmistua asetuksen määräämässä ajassa.

On taas peruskoulutuksen kehittämisen aika. Opetusministeriö on nyt velvoittanut kaikkia yliopistoja laatimaan peruskoulutusstrategian, jossa tulee ottaa huomioon myös kansainvälinen kehitys. Erityisesti EU:n opetusministerien kaavailut kaksiportaisesta tutkintojärjestelmästä puhuttavat yliopistoja.

Oulun yliopistossa on 1990-luvulta lähtien voimakkaasti panostettu opetuksen kehittämiseksi. Opetushenkilökunnalle on järjestetty monipuolista pedagogista koulutusta. On myös luotu opetustehtävien tukirakenne, jonka ytimen muodostavat laitosten opetuksen kehittämisryhmät sekä opiskelijakeskeinen jatkuva opetuksen arviointi- ja palautejärjestelmä, opetuksen meritointijärjestelmä ja opetuksen kehittämisyksikön toiminta. Lisäksi perustoimintaan kuuluu tehokas tutoropetus eri muodoissaan.

Pitkäjänteisen ja määrätietoisen työn tulokset näkyvät: valmistumisajat ovat jatkuvasti laskeneet ja keskimääräinen perustutkinnon suoritusaika on nyt hieman alle kuusi vuotta. Oulun yliopistolla on neljä opetuksen valtakunnallista laatuyksikköä, ja yliopisto on lisäksi nimetty aikuiskoulutuksen laatuyliopistoksi.

Asetuksen mukaiseen suoritusaikaan on kuitenkin vielä matkaa, mutta tavoitteena on, että vähintään 75 prosenttia opiskelijoista valmistuu asetuksen mukaisessa ajassa kaikilla koulutusaloilla. Tämä edellyttää opetussuunnitelmien voimakasta kehittämistä. Niin sanotuista ydinaines- ja kuormittavuusanalyyseistä muodostetaan opetussuunnitelmien jatkuvan arvioinnin ja ajantasalla pitämisen välineet. Tieto lisääntyy jatkuvasti, ja tutkinnoilla on taipumus ”pöhöttyä”, jos opintoihin lisätään jatkuvasti uutta samalla mitään vanhaa asiaa poistamatta.

Valituilla keinoilla tutkintoja voidaan keventää tasoa laskematta. Toisin sanoen ydinainesanalyysin avulla voidaan arvioida, mitä tulee opettaa, mikä on vähemmän tärkeää ja mitä on vain hyvä tietää. Kuormittavuuslaskennalla tarkistetaan opintojaksojen opintoviikkokuormitus. Tutoroinnin avulla pyritään poistamaan opintojen etenemisen esteitä.

Suomi on monissa kansainvälisissä arvioinneissa nostettu yhdeksi maailman kilpailukykyisimmistä maista. Yhtenä merkittävänä tekijänä tässä pidetään Suomen yliopistojen tieteen ja koulutuksen korkeaa tasoa. Oulun yliopisto asettaa uudessa perusopetusstrategiassaan tavoitteet entistä kunnianhimoisemmiksi ja panostaa edelleen määrätietoisesti opetuksensa laadun ja tehokkuuden kehittämiseen.

Artikkelin lähde Kaleva