Muutostöissä punnitaan rakennusten arvot

Jouko Kunnas

OULU Näinkö äkkiä se kävi? Vasta äsken Oulun teatteritalo oli uusi öykkäri torinrannan kaupunkikuvassa, ja nyt pohditaan sen suojelemista.

Suojelukysymykset koskevat kuitenkin yhtä lailla niin nuorempaa kuin vanhempaakin rakennuskantaa, todettiin Oulun yliopiston arkkitehtiosaston seminaarissa.

Historialliset arvot joutuvat puntariin, kun pohditaan rakennuksen muutostöitä tai laajentamista.

Professori Kaisa Broner-Bauer erottaa kolme suhtautumistapaa. Voidaan luoda uudesta tietoinen kontrasti vanhalle, tai voidaan suunnitella analogisesti, jolloin uusi sopeutuu harmonisesti vanhaan, mutta jonka tarkkaavainen havainnoitsija voi erottaa alkuperäisestä.

Kolmas vaihtoehto on pastissi, vanhan jäljittely.

”Se on aivan hyväksyttävä lähestymistapa tietyissä tilanteissa, vaikka sitä usein paheksutaan.”

Arkkitehti, tekniikan tohtori Leena Makkonen painottaa, että korjausrakentamisen suunnittelijan tulisi perehtyä rakennuksen syntyajan ilmapiiriin ja arvomaailmaan, sekä tutustua ja eläytyä rakennuksen suunnitelleen arkkitehdin ajatuksiin ja tyyliin.

Teatteri tulitikkulaatikosta

”On ollut valtava taidonnäyte puristaa teatteri tulitikkulaatikkoon, kun teatteri oikeasti haluaisi olla ristinmuotoinen”, tiivistää Oulun kaupunginteatterin tilaongelmien juuria arkkitehti Sampo Valjus.

Valjuksen toimisto piirtää vuonna 1972 valmistuneen 8 000-neliöisen teatteritalon 5 000-neliöistä laajennusta.

Työ on pakottanut kohtaamaan alkuperäisen suunnitelman ongelmat. Rakentamisaikana taloa päätettiin kaventaa kuusi metriä alunperin suunnitellusta. Tiloista tuli alunperinkin ahtaat.

”Oulun teatteritalo oli prototyyppi. Marjatta ja Martti Jaatisen hieman myöhemmin suunnittelemassa Tampereen Työväen Teatterissa oli toiminnalliset kysymykset ratkaistu huomattavasti paremmin.”

Yksi vaihtoehto teatterin laajennukseksi olisi ollut vanhan pastissi, eli venyttää taloa alkuperäiseen tyyliin. Tätä ei kuitenkaan haluttu, eikä toisaalta liian voimakasta kontrastia. Uusimpia suunnitelmia esitellään kaupunginkirjaston yleisötilaisuudessa ystävänpäivänä 14. helmikuuta.

Laajennustarve kasvoi suunnittelun aikana 2,5-kertaiseksi. Valjus ei pidä tätä olennaisena ongelmana. ”Pieni laajennus olisi vielä vaikeampi ratkaista.”

Vaikka päähuomio onkin kohdistunut laajennukseen, kokee teatteri myös mittavan peruskorjauksen. Teatteritalossa oululaisten yhteiseksi kaupunkitilaksi muotoutuneet yleisötilat - kuten aulat ja lämpiöt - säilytetään ennallaan.

Kaikkien tuntemat kirkkaanpunaiset vaatenaulakot ovat haalistuneet ja kuluneet. Laminaattia ei kuitenkaan voi korjata eikä maalata. Tässä tapauksessa ennallistaminen tulee kysymykseen, eli naulakot rakennettaneen alkuperäisen mallin mukaan uudelleen.

Leena Makkonen toteaa Jaatisten olleen paitsi puhdaslinjaisuuden ja täsmällisyyden ystäviä, myös arvostaneen perinnettä.

”Puu-Käpylän kaavakilpailussa tehtiin vain kaksi säilyttävää ehdotusta, toinen niistä juuri Jaatisten.”

Arkkitehtipariskunta piirsi siis Puu-Käpylän suojelukaavaa samaan aikaan kuin Oulun monumentaalikeskussuunnitelmaa.

Rautatalon painajainen

”Rautatalosta piti rakentaa oululaisille samanlainen merkkirakennus kuin helsinkiläisille Lasipalatsista tai Kämpistä”, muistelee Stockmannin korttelin suunnittelun alkuvaiheita arkkitehti Pekka Laatio. ”Alkuun puhuttiin hotellista ja kauppiastavaratalosta.”

Suunnittelu aloitettiin selvittämällä rakennuksen historia. ”Talo oli aikanaan Suomen edistyksellisin liiketalo. Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös aulan keskellä sijaitseva pyöreä hissi, jonka vastapainot oli upotettu portaan kaarevaan ympärysseinään.”

Talon suunnittelivat arkkitehdit Martta ja Ragnar Ypyä. Heidän työstään väitellyt Leena Makkonen korostaa arkkitehtien taiteellista lahjakkuutta, joka heijastui huolella sommitelluissa yksityiskohdissa.

Lupaavasti alkanut työ sai kuitenkin painajaismaisia piirteitä. Arkkitehdit joutuivat voimattomina seuraamaan, kuinka rakennusta korjattiin alkuperäisten ajatusten vastaisesti.

”Saimme silti säilytettyä enemmän kuin kukaan muu rakennusprosessissa mukana ollut halusi, joten en pidä kritiikkiä oikeutettuna”, puolustaa Laatio oman toimistonsa työtä.

Pekka Laation mielestä Suomessa on niin vähän vanhoja rakennuksia, että jäljellä olevat tulee säilyttää. ”Kaksi kolmannesta käytössä olevista rakennuksista on valmistunut oman työurani aikana, ja vain kaksi prosenttia on sotia edeltävältä ajalta.”

Laatio asettaa lähtökohdaksi sen, että kaikki rakennukset ovat ikuisia. ”Niitä tulee kuitenkin muuttaa kunkin ajan vaatimuksia vastaaviksi.”

Laatio muistuttaa, että rakennuksen käyttö hyödylliseen tarkoitukseen edistää suojelupyrkimyksiä.

”Korjaustöiden tulee rehellisesti edustaa omaa aikaansa. Samalla on kuitenkin hyväksyttävä, että uudetkaan korjaukset eivät jää viimeisiksi talon elinkaaressa. Nykyaikana näytetään pelkäävän oman kerrostuman luomista historialliseen kokonaisuuteen.”

Laation mielestä rohkeampikin ote olisi mahdollinen.

”Kukin aika saa kuitenkin juuri sitä mitä se haluaa”, Laatio päättelee. ”Rakennettu ympäristö kuvaa ajan arvoja, kykyä ymmärtää vanhaa ja rohkeutta luoda uutta.”

Tapio Maikkola

Aikansa aatelia. Rautatalo oli syntyaikanaan Suomen nykyaikaisin liikerakennus. Arkkitehdin pyrkimyksistä huolimatta korjauksessa ei ylletty vastaavalle tasolle.

Artikkelin lähde Kaleva