Ranskalainen kepeys ja merkkikieli

Taidenäyttely

Couperinin mukaan. Hannu Väisäsen maalauksia Galerie Anhavassa Helsingissä 27.1. saakka.

L´Ame en peine (Sielu tuskissaan), Les Sylvains (Metsän hengettäret), Le Turbulent (Pyörteinen) ja niin edelleen. Ranskalaisen hovisäveltäjän, urkurin ja cembalistin François Couperinin (1668-1733) musiikki on antanut nimet taiteilija Hannu Väisäsen (s. 1951 Oulu) uusimman näyttelyn maalauksille.

Oikeastaan ensin olivat nimet, sitten maalaukset. Väisänen kirjoittaa: ”Otin yhteyden Couperiniin hänen otsikoittensa avulla haaveenani jonkinlaiset nyyttikestit cembalon ja maalaustaiteen välissä.”

Teosten käsialassa onkin paljon kotikeittiön antimia, muistumia Väisäsen mittavasta Kalevala-kuvituksesta (1999). Kalevalan laulujen muuntaminen yli 80 kuvaksi elää varmasti pitkään taiteilijan alitajunnassa ja nousee sieltä esiin monessakin yhteydessä.

Kalevalan kuvituksessa Väisänen tulkitsi kuvien ja merkkien kielellä runojen rytmiä.

Nyt hän on tutkinut musiikin otsikoita samalla menetelmällä. Ja Kalevalan tapaan rytmikkäät kädet ilmentävät Couperinin otsikkoa Les Barricades mystérieuses (Mystisiä barrikadeja, 2001). Kalevalan Sammon symbolit, pihdit, kuvaavat muun muassa teosta Épineuse (Piikikästä, vaikeaa, 2001). Kalevalasta ovat peräisin myös diagonaalisti vähenevät kirjainrivit ja muut diagonaalit konstruktiot, kudin- ja loimiverkostot sekä kalakuviot. Maalauksessa Les Chinois (Kiinalaiset, 2001) tapaa Kalevalan Marjatan punaiset puolukat.

Näin François Couperin ja Kalevala yhdistyvät. ”Teosten nimet, jotka joskus ovat vaikeaselkoisia, kätkevät taakseen tyypillisiä ohjelmakappaleita ja laatukuvia (usein pastoraalisesti tai mytologisesti korostettuja) tunnetilojen kuvauksia, tyyliteltyjä muotokuvia ja puhtaita omistuskappaleita”, kertoo musiikkitietosanakirja Couperinin elegantista, humoristissävyisiä ja kansanomaisiakin teemoja sisältävästä musiikista. Sopii myös Kalevalan teksteihin.

Couperinia pidetään ranskalaisen rokokoon varhaisena edustajana. Pariisissa asuvan Hannu Väisäsen taiteessa on aina ollut rokokoon keveyttä pohjoismaisena kustavilaisena muunnoksena.

Väisäsen väritkin ovat keveitä, kustavilaisen vaaleita, hillittyjä ja murrettuja. Ne eivät huuda olemassaoloaan.

Tunnepitoisimmillaankin väri on nyt violettia, kuten kirkon kärsimysaikaan pukeutunut maalaus L´Ame en peine (Sielu tuskissaan, 2001).

Kalevalan merkkikielen lisäksi näyttelyssä on La Commére (Juoruämmä, 2001) -maalausten kävelevissä kengissä muistumia Väisäsen vuosien takaisesta Jänis-teemasta.

Muita merkki-ideoita Väisänen tuo taiteensa käyttöön tutkijan otteella arkkitehtuurista, lääketieteestä, eläinkunnasta ja hahmopsykologiasta.

Vähemmän kepeä on Les Sentiments (Tunteet, 2001), jonka kuva-aiheet ovat kuin sairaalamateriaalia sieltä, missä tunteet päässämme asuvat.

Pelkistyneimmillään Hannu Väisäsen maalaus lähenee konstruktivismia. Mutta siinä missä kollega Matti Kujasalo maalaa ympyrään suorat ruudukot, Väisänen luo soikealle pohjalle hiljaa verkkona aaltoilevan ruudukon kuten maalauksessa Sicilienne (2001).

Couperinin italialaisvaikutteille Väisänen lienee omistanut antiikin juomakannut teoksessa Les Jumelles (Kaksoset, 2001).

RIITTA MÄKELÄ

Hahmottamisen lainalaisuuksia. Hannu Väisäsen maalaus Les Caractéres (Luonteet, 2001).

Artikkelin lähde Kaleva