Hämeenvaara oli vasta alkusoitto

Taivalkosken korvessa huojuvat hongat näkivät näytelmän, jollaista ne eivät olleet nähneet koskaan. Nuoret olivat valmiita antamaan vapautensa niiden edestä.

Aku Ahlholm, teksti ja kuvat

Vain metsäkoneen ääni rikkoo hiljaisuuden Taivalkosken Hämeenvaaran korvessa. Kone myllertää vanhaa metsää taas yötä päivää.

Keskellä hakkuita istuu kolme poliisia rupattelemassa nuotion lämmössä. Kaksi sinitakkia vartioi läheisiä metsäautoteitä ja puomia.

Oulun liikkuva poliisi on tullut auttamaan paikallispoliisia, joka on edellisenä iltana ja yönä vienyt neljä luonnonsuojelijaa putkaan Pudasjärvelle.

Oululaispoliisit eivät ole suojelijoita nähneetkään. He iskevät rauhassa tarinaa työnjohtaja Teuvo Lukkarin kanssa. Yksi konstaapeli alkaa paistaa makkaraa.

Hämeenvaaran 150-vuotiaasta metsästä on talvella hakattu jo melkein suunnitellut 15 hehtaaria. Suojelijat ovat olleet paikalla jo yli viikon, mutta nyt he tekevät lähtöä.

Mökissään Taivalkosken keskustan lähellä Luonto-Liiton väki laittaa ruokaa. Kolkko putka on saanut heidät nälkäisiksi.

He laulavat tapansa mukaan, suosikkikappale on Ismo Alangon Taiteilijanelämää, johon on muutettu sanat.

Timoksi esittäytyvä mies vuolee komeaa lastulintua. ”Nykyään on enää vaikea löytää tarpeeksi hitaasti kasvanutta puuta vuoltavaksi.” Istutetusta ja harvennetusta sellumetsästä ei ole mihinkään.

Hämeenvaarasta suojelijat luopuivat vasta sitten, kun pääjoukko virui putkassa ja hakkuut olivat loppumassa.

Pienen metsäalan puolustus yllätti metsänhakkaajat. Luonnonsuojelujärjestö Luonto-Liitto valitti Hämeenvaaran hakkuista viime huhtikuussa.

Kesän alussa järjestö hyökkäsi paikalle pelastaakseen mielestään uhanalaisten lajien asuttaman aarniometsän. Greenpeace sulki Metsähallituksen pääkonttorin mielenosoituksellaan.

Luonto-Liitto esti hakkuut useasti, kunnes kertoi Hämeenvaarasta löytyneen liito-oravan jätöksiä ja kaksi uhanalaista kääpälajia. Metsähallituskin tutki tilanteen, rajasi suunnitelmiaan ja hakkasi kesäleimikot valmiiksi.

Silloin suojelijoiden metsävastaava Sini Harkki kertoi jo itku kurkussa harkitsevansa rikosilmoitusta, ja myrskyn merkit olivat ilmassa.

Hämeenvaaran talvihakkuiden vastustajat saivat jatkuvasti lisävoimia. Metsähallitus kyllästyi keskeytyksiin ja kutsui poliisit hätiin.

Sakot ja varoittelut eivät tehonneet. Usein suojelijat osasivat liueta metsään juuri ennen poliisien tuloa. Viime maanantaina otteet kovenivat.

Petäjävetinen Juho Kytömäki iski yön hämärässä metsäkoneen eteen. Metsäkone pysäytti työt hetkeksi, mutta kohta poliisi nappasi Kytömäen.

Ennen häntä putka oli lopettanut oululaisten Jukka Timosen ja Kirsi Eskelisen sekä kuivaniemeläisen, mutta Helsingissä asuvan Briitta Viittasen iskut.

Metsätyöt pääsivät jatkumaan tauotta torstaiaamuun saakka, kunnes metsäkoneen hampaat iskivät viimeiseen runkoon.

Poliisi ei joutunut silti koville. Luonto-Liiton uuden polven aktivistit eivät sitoneet itseään ketjuilla koneisiin tai potkineet vastaan. Poliisit ja metsähallituksen työntekijät olivat mukavia, hyviä juttukavereita.

Poliisikoira Akukin sai kehuja. ”Sellainen nuori koira, vesseli, ei puraissut kuten oli joskus tehnyt poliisille”, nuoret kertoivat. ”Minulta Aku yritti saada suklaata, mutta en antanut. Eihän koirat saa syödä suklaata”, Briitta Viittanen sanoi.

Säyseät nykysuojelijat elävät kuten opettavat. Taivalkosken iskuryhmästä Jukka sanoi olevansa vegaani, ei syö lihaa, ei maitoa, ei kananmunia. Kirsi syö ekologisesti. Briitta on freegani eli syö lähinnä roskiksesta löytynyttä ruokaa.

Korialainen Mikko Heinokin oli innostunut Taivalkoskella ”dyykkaamaan” roskiksia. Hänelle kelpaa makkarakin, sehän on vihannes. Timo elää järvikalalla, lähinnä särjellä sekä metsämarjoilla. Juho syö paljon suppilovahveroita ja metsämarjoja.

Aktivistit eivät lopeta iskujaan, siihen ei usko Metsähallituskaan. Hämeenvaarassa kaatui valtion 150-vuotiasta metsää 38 hehtaaria, mutta suojelematonta vanhaa metsää on Taivalkoskella vielä 5000 hehtaaria, eikä muuta hakattavaa ole.

Sitä mikä suojelijoille on pyhää, aiotaan hakata lisää Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja joka puolella. Kiista koskee kuuluisia A-alueita. Ne ovat vanhoja metsiä, joissa ei ole riittävän paljon lahopuita, monipuolista puustoa tai harvinaisia lajeja, jotta ne olisi suojeltu.

Nyt luonnonsuojelijat odottavat korvat hörössä, milloin joku syrjäkylän asukki, metsästäjä, marjastaja tai Metsähallituksen työntekijä ilmoittaa hätääntyneenä uusista hakkuista.

Joskus heidän epäilyksensä heräävät omien tiedustelujen tai inventointien ansiosta. Lisäksi Metsähallitus kertoo avoimesti hakkuista, jos suojelijat niistä kysyvät.

”Tämän pitää olla avointa ja julkista, koska valtion metsät ovat yhteistä omaisuutta”, sanoo tiimiesimies Kari Louhisalmi. Hän ei aio salailla hakkuita jatkossakaan.

Mutta suojelijat eivät luota alue-ekologisiin suunnitelmiin, vaan pilkkaavat niitä alue-ekonomisiksi tai alue-sekologisiksi.

He iskevät pian uudestaan.

(kuva: suojelu1, jossa portti)

Hämeenvaaraan ei asiattomilla pitänyt olla asiaa.

(kuva: suojelu2, jossa pöllejä)

Greenpeace merkitsi puut tiedoksi sahoille.

(kuvat: suojelu3 ja suojelu4, joissa sälli vuolee)

Timon mielestä talousmetsän puita on huono vuolla.

(kuvat: suojelu5 ja suojelu6, joissa sälli autossa)

Mikko Heino lähtee vuokra-autolla hakemaan kavereitaan putkasta.

(kuva: suojelu7, jossa kaksi nuorta sängyllä)

Putka oli raskas kokemus Jukka Timoselle ja Kirsi Eskeliselle.

(kuva: suojelu8, jossa konstaapeli paistaa kyrsää)

Tarmo Kangastalo Oulun liikkuvasta poliisista ei joutunut tositoimiin.

(kuva: suojelu9, jossa poliisit nuotiolla hämärässä)

Liikkuvan poliisin Markku Nygård (vas.) ja Tommi Lahtela vahtivat hakkuita hämärään saakka.

(kuva: suojelu10, jossa poliisi selin, takana metsäkone)

Hakkuut onnistuivat vasta, kun neljä nuorta oli viety putkaan Pudasjärvelle ja Oulun liikkuva poliisi tuli vartioimaan Hämeenvaaraa viiden poliisin voimin. Aktivistit alkoivat suunnitella jo uusia iskuja.

(kuva: suojelu11, jossa metsäkone pimeässä)

Hämeenvaaraa hakattiin kiireellä yötä päivää.

Artikkelin lähde Kaleva