Herättää ajattelemaan

Eräkirja

Leevi Karsikas: Metsänpiika. Karisto Oy 2001.

Monelle eräkirjailijalle osallistuminen Eränkävijän kirjoituskilpailuun on ollut ponnahduslautana kirjailijaksi heittäytymiselle. Entiselle Oulaisten kaupunginkamreerille Leevi Karsikkaalle on käynyt juuri näin.

Hänen kirjoittamansa juttu Kuningaspaini sai ylimääräisen palkinnon Eränkävijän kirjoituskilpailussa vuonna 1968. Esikoiskokoelma Hukkuva erämaa ilmestyi seuraavana vuonna.

Kahdeksankymmentäluvun puolivälissä Karsikas ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Metsänpiika on hänen venttinsä, kahdeskymmenesensimmäinen julkaistu kirja.

Metsänpiika alaotsikoltaan erätarinoita ja luontoesseitä on suorastaan arkinen kirja. Karsikas ei hötkyile eikä turhaan tunnelmoi eräjutuissaan.

Metsästys on hänelle saalistamista. - Ojensin drillingin, tähtäsin ja ammuin oikean piipun seitsennumeroisella. Pyy putosi kuolleena kuusen alle sammalikkoon. - Näinhän se käy. Ei metsästäminen ole sen kummempaa kuin kalastaminen tai marjojen ja sienien kerääminen.

Riistaeläimet ovat minulle syötävää lihaa, kirjoittaa Karsikas, joten ne toimivat minulle pelkästään riistana. Noudatan tietenkin rauhoitusaikoja, mutta kun metsästys on sallittua pyydystän riistaeläimiä pataani.

Onpa Metsänpiian juttujen joukossa jopa ruokaohjeitakin.

Vasanpääsylttyn valmistusohje on selvitetty perusteellisen realistisesti. Nykyostaja, tuoretiskiltä vihanneksia valikoiva vegaani tai liha-altaasta leikkeleitä valikoiva moniruokainen saa varmasti sylttyohjeet luettuaan pahoinvointikohtauksen ja näkee vielä yöllä pahoja unia.

Lieneekö sitä (sylttyä yleensä) suolaisten joukossa itsenäisyyspäivän juhlassa presidentinlinnassa, kysyy Karsikas Vasikanpääsyltty -jutun lopussa ja huudahtaa: ”Jollei ole, valtakunta on vajaa!” Niinpä, paljon on vajaata meidän nykyisessä steriilissä ruokakulttuurissamme.

Useissa luontoesseissään Karsikas pohdiskelee muotoilemaansa käsitettä ekoprimarismi. Ekoprimarismi on hänelle luonnon suoraa käyttöä. Se on samalla ekologinen, moraalinen ja taloudellinen valinta luonnon säilymisen ja samalla ihmisen puolesta.

Karsikas perustelee ekoprimarismikäsitteensä ja filosofiansa järkeen käyvästi.

Karsikkaan ajatusmaailma on kirkkaimmillaan kun hän kirjoittaa: ”Ihminen on metsästäjä, pyytäjä ja luonnon suora käyttäjä. Mitä kauemmas hän näistä ensisijaisista toimistaan joutuu, sitä vähemmän hänellä on kosketusta elämän lähteisiin.”

Siinä sitä on ajattelemisen aihetta luontoelämyksiä janoavalle nykyihmiselle, jonka luontokäsitys pääasiallisesti muotoutuu television luonto-ohjelmista ja elämysmatkatehtailun muutaman tunnin vaelluksesta matkailukeskuksen lähiympäristöön. Siellä sitä ”korven keskellä” juodaan oppaan keittämät nokipannukahvit ja ihmeellistä on.

Pauli Haataja

Artikkelin lähde Kaleva