Paavo Littow

Oulun seudulla tarvitaan tytärkaupunkeja

Silloin tällöin eräät julkisuuden henkilöt ovat esittäneet näkemyksiä siitä, että Oulun seudun kunnat tulisi yhdistää Suur-Ouluksi. Myös Oulun seudun kunnallisjohtajat yhtä lukuunottamatta ovat olleet yhdistämisasialle melko myönteisiä, pienin varauksin kuitenkin. He ovat asettuneet sivustakatsojan asemaan. Miksi näin?

Oulun seudun yleiskaavaehdotuksessa yhdistämisasiasta ei mainita mitään. Tuleeko asia vaitiololla siunatuksi? Minusta nämä seikat ovat yllättäviä ja vaarallisia enteitä. Ennusteilla on nimittäin taipumusta toteuttaa itse itseään. Miksi Oulun seudun kuntien yhdistäminen olisi huono asia?

Ensiksi: Kun Oulujoen kunta liitettiin Oulun kaupunkiin vuonna 1965, Kempeleen kirkonkylä ja Oulujoen Madekoski olivat likipitäen samankokoisia taajamia. Kaavoitus pysäytettiin Oulujoen kunnan alueella vuosikymmeneksi. Se ei sopinut kaupungin kerrostalovaltaiseen kaavoitusstrategiaan.

Kempeleestä löytyi edullisia, kustannuksiltaan maan parhaimpia alueita pientalorakentamiselle (VTT:n tutkimus 269/1984). Muissakin kunnissa kaavoitus sai vauhtia. Oulun kaupungin oli muutettava kaavoituspolitiikkaansa. Kuntien välinen kilpailu koitui uusien asukkaiden eduksi.

Toiseksi, Oulun naapurikunnilla on omat keskuksensa, joissa on monenlaista virikkeellistä toimintaa. Tässä kunnallinen itsehallinto on ollut keskeinen tekijä. Uskon, että kunnat edelleenkin toimivat tehokkaasti oman keskustansa kehittämiseksi, mutta epäitsenäisinä niillä saattaisi olla Pateniemen kohtalo.

Kolmanneksi, Oulun kaupunkiseutu on kasvanut pääteiden suunnassa niin sanotun sormimallin mukaan (kuva). Ongelmaksi on tullut liikenteen voimakas kasvu ja puute paikoitustiloista keskustassa. Liiketoiminta on alkanut hakeutua pois keskustasta, ja tuloksena on uusia ongelmia liikennesuunnittelijoille.

Kallioparkkisysteemi lisää liikennettä entisestään. Pääsy pysäköintilaitoksiin ja sieltä ulos tulee olemaan seuraava ongelma. Liikennemäärien kasvua voidaan kuvata seuraavilla luvuilla: Kun Aleksanterinkadulla Pokkitörmällä vuonna 1991 oli 14 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, niitä on ennustettu vuonna 2010 olevan 26 000. Vastaavat luvut Uudellakadulla Saaristonkadun risteyksessä ovat 12 500 ja 21 500 sekä Saaristonkadulla Isonkadun risteyksessä 10 000 ja 34 000.

On selvää, että ruutukaava-alueen katuverkon kapasiteetti ei riitä. Liikenne seisoo ja etenee vain nykäyksittäin. Ruuhkaantumisalueen on ennustettu laajenevan ruutukaava-alueelta Peltolaan, Äimärautiolle ja Korvensuoralle. Liikennesuunnittelijain hyvää tarkoittavat parannuskeinot ovat hyvin marginaalisia.

Suurimmat odotukset on asetettu ihmisten liikkumiskäyttäytymisen muutokselle (Oulun seudun liikenne 2010). Ne merkitsevät nykyisestä valinnanvapaudesta luopumista ja lisäkustannuksia. Edessä on elämisen laadun heikkeneminen, jos yleiskaavaratkaisussa ei päästä parempaan yhdyskuntarakenteeseen.

Neljänneksi, yleiskaavaehdotuksen mukaan Oulun seudun yhdyskuntarakenne vastedeskin rakentuu sormimallin mukaan. Se johtaa autoriippuvuuden lisääntymiseen ja tungoksen kasvuun. Tätä voitaisiin ainakin jossain määrin estää vahvistamalla naapurikuntien keskustoimintoja.

Olisi pyrittävä siihen, että päivittäiset työ-, ostos- ja koulumatkat ovat niin lyhyitä, että ne voitaisiin tehdä jalan tai polkupyörällä. Yleiskaavan perusideaksi olisi valittava niin sanottu tytärkaupunkimalli ja toimittava sen mukaisesti (kuva).

Tehtävä ei ole helppo. Siihen tarvitaan lujaa otetta ja määrätietoista kaavoitusta. Periaate on myös sanottava yleiskaavassa. Kunnallisesta itsekeskeisyydestä on päästävä eroon. Emäkaupungin on hyväksyttävä se, että tytärkaupungit tarvitsevat kasvusykäyksiä muun muassa työpaikkojen muodossa.

Tytärkaupungeilla on oltava omaa kehittämistahtoa. Oma kunnantoimisto on se paja, jossa tahtoa taotaan. Siis hyvän yhdyskuntarakenteen turvaamiseksi naapurikuntien itsenäisyyttä ei saa tuhota. On iso ero, onko täällä yksi Oulu vai Oulu ja naapurit.

Tytärkaupunkimallilla on muitakin etuja. Ne liittyvät muun muassa yhdyskuntatalouteen, maa- ja tonttipolitiikkaan, asuntomarkkinoihin, olemassaolevien kapasiteettireservien hyödyntämiseen ja ympäristöongelmien välttämiseen.

Oulun seudun kokonaisetua on tarkasteltava jo täällä asuvien ja tänne tulevien ihmisten kannalta. Oulu on jo sen kokoinen kaupunki, että kuntaliitosten tuoma väestönlisäys tilastoissa ei nosta sen imagoa. Tärkeämpää on se, miten itse koemme elämisen täällä ja millaisia viestejä lähetämme täältä maailmalle. Älkäämme hävittäkö sitä hyvää, mikä meillä jo on. Päinvastoin voisimme miettiä, miten toimeentulo ja hyvinvointi voisi jakaantua hieman laajemmalle alueelle tässä läänissä.

Mitä muutoin tulee kuntien yhdistämiseen, katson, että sitä on tutkittava tapauskohtaisesti. Vinoutunut ikärakenne - vanhukset yhdessä kunnassa, lapset toisessa - johtaa verorasituksen epätasaiseen jakaantumiseen. Sen korjaaminen yhdistämällä kaksi samanlaista kuntaa ei auta. On etsittävä muita keinoja. Sellainen saattaisi olla ikärakenteesta riippuvien kunnallisten velvoitteiden palauttaminen esimerkiksi valtion hoitoon.

Ei pidä toimia niin kuin se koti­avaimen hukannut humalainen, joka etsi avaintaan katulyhdyn alta, koska siinä näki parhaiten.

Kirjoittaja on tekniikan tohtori ja Pohjois-Pohjanmaan entinen seutukaavajohtaja.

Artikkelin lähde Kaleva