Tarkastus: Riihi-säätiön varoja käytettiin yksityisiin kuluihin

Jari Niemi

OULU Riihi-säätiön omistamien kiinteistöyhtiöiden asukkaiden epäillään joutuneen usean vuoden aikana maksamaan vuokrissaan säätiön hallituksen puheenjohtajan Toivo J. Kannisen ja hänen perheensä laskuttamia korkoja, matkoja, ravintolalaskuja, kuntoiluvälineitä, moottorikelkka-ajeluita ja oppikirjoja.

Lisäksi ainakin yhdelle tilintarkastajalle myönnettiin valtion asuntorahaston (Ara) tekemän erityistilintarkastuksen mukaan apurahoja. Kaikki 17 kiinteistöyhtiötä hankkivat kesällä 2000 kukin 200 Telian osaketta, jotka siirrettiin Toivo J. Kanniselle merkintähintaan.

Väärinkäytösten kohteena oleva summa nousi salaiseksi julistetun tarkastuksen mukaan jopa useisiin satoihin tuhansiin euroihin (useisiin miljooniin markkoihin). Maksamatta jääneiden verojen suuruusluokaksi tarkastajat arvioivat karkeasti 84 000-168 000 euroa (500 000-1 000 000 markkaa).

Suuntaan ja toiseen

Rahaa epäillään virranneen runsaasti etenkin kiinteistöyhtiöiden ja säätiön sekä säätiön ja rakennuttajayhtiö Livoli Oy:n välillä, mutta myös kiinteistöyhtiöstä toiseen. Säätiön ja sen omistamien kiinteistöyhtiöiden kirjanpidosta, rahaliikenteestä ja muista taloushallinnon tehtävistä tarkastuk-sen mukaan vastasi Toivo J. Kannisen täysin omistama Livoli Oy.

Tarkastuskertomus antaa ymmärtää, että asukkaiden rahastaminen oli helppoa omistajasuhteiden takia ja siksi, että kiinteistöyhtiöiden hallituksissa ei ollut lainkaan asukkaiden edustajia. Säätiön edustajien mukaan asukkaat eivät olleet kiinnostuneita asiasta. Lisäksi kiinteistöyhtiöillä ei ollut toimitusjohtajaa, vaikka osakeyhtiölain mukaan toimitusjohtaja pitäisi aina nimetä yhtiöön, jonka osakepääoma on vähintään 80 000 euroa (475 658 markkaa).

Tarkastuskertomus jättää paljon avoimeksi, sillä se nostaa ongelmakohdat esille vain esimerkkien avulla.

Kovalla korolla

Säätiön ja sen omistamien yhtiöiden sekä säätiön omistamien yhtiöiden välillä oli vilkasta rahanlainaustoimintaa. Lainanannot ja -otot tehtiin ilman säätiön tai yhtiöi-den hallitusten päätöksiä ja ilman velkakirjoja.

Periaatteena oli, että menoihin otettiin varoja pankkitililtä, jossa rahaa oli siitä riippumatta, oliko kyseessä yhtiön oma vai jonkin muun yhtiön meno. Tästä syystä yhtiöiden kesken oli erittäin suuri määrä saamisia ja velkoja, tarkastuksessa todetaan.

Lainanantajina toimivat myös yksityishenkilöt, useimmiten Toivo J. Kanninen, Livoli Oy sekä biodynaamisten tuotteiden erikoisliike Itu Oy, jonka toimitusjohtaja on Riihi-säätiön tilintarkastajan Risto Ekholmin vaimo. Eräät kiinteistöyhtiöt antoivat lainaa myös Livoli Oy:lle. Kaikille lainanantajille maksettiin kahdeksan prosentin korkoa.

Todellinen vuosikorko nousi tarkastajien mukaan epäjohdonmukaisten kirjausten takia kuitenkin yli kahdeksan prosentin. Lisäksi velkoja hoidettiin monta kertaa kuittaamalla eli yhtiö maksoi velkansa toiselle siirtämällä saamisensa kolmannelle yhtiölle.

Säätiö peri saamisilleen kiinteistöyhtiöiltä kahdeksan prosentin korkoa, mutta ei maksanut kiinteistöyhtiöiltä saamilleen lainoille korkoa. Tämä johti perimättä jääneen koron verottamiseen osinkona, mistä puolestaan seurasi jälkiveroja yhtiöille. Ongelma on tarkastajien mukaan laaja.

Tuloja perheelle

Lainaustoiminnalla pyrittiin tarkastuksen mukaan kanavoimaan korkotuottoja myös Kannisen perheenjäsenille sekä tuottamaan etua perheyritykselle ja sitä kautta yhtiön omistajalle eli Kanniselle osinkotuloina. Livoli Oy jakoi vuosina 2000 ja 2001 osinkotuloa Toivo J. Kanniselle 146 320 euroa (870 000 mk). Hänen verotettavat tulonsa olivat vuonna 2000 noin 555 000 euroa (yli 3,3 mmk).

Kiinteistöyhtiöiden jo rakennusvaiheessa antamat lainat muille yhtiöille johtivat puolestaan tilanteisiin, joissa lainaajat eivät pystyneet maksamaan kaikkia rakennuskustannuksia ja ne jäivät velkaa Livoli Oy:lle. Se sai huomattavia ”sijoitustuloja”. Esimerkiksi vuoden 2000 tilinpäätöksessä myyntisaamiset kiinteistöyhtiöiltä olivat yhteensä noin 420 400 euroa (2,5 mmk), kun niiden olisi pitänyt liikevaihdon perusteella olla noin 84 000 euroa (500 000 mk).

Kannattavaa liiketoimintaa

Vuosien 1999 ja 2000 tilinpäätösten perusteella Livoli Oy on poikkeuksellisen kannattava yritys. Vuonna 1999 sen liikevaihto oli 706 389 euroa (4,2 mmk) ja tulos ennen veroja 235 463 euroa (1,4 mmk) eli 33 prosenttia liikevaihdosta. Vuonna 2000 liikevaihto oli reilut miljoona euroa (6,4 mmk) ja tulos 353 194 euroa (2,1 mmk) eli 32 prosenttia liikevaihdosta.

Seitsemän kiinteistöyhtiötä ovat tarkastajien mukaan maksaneet korkoja maksamattomista rakennuspalkkioista tai maksaneet rakennuspalkkioihin kuuluvia menoja yhteensä 116 105 euroa (690 333 mk).

Asiallinen ja oikea rahoitusmenettely edellyttää tarkastajien mukaan, että kunkin kohteen rahoitus pidetään erillään muista kohteista. Lisäksi korkotaso on vallitseviin markkinakorkoihin nähden ollut liian korkea.

Samasta kassasta

Käytännössä rahaliikenne säätiön ja kiinteistöyhtiöiden välillä täyttää tarkastuskertomuksen mukaan kaikki keskeiset yhteiskassan tunnusmerkit. Kiinteistöyhtiöiden rahoitusrakenne ei vastaa Aran hyväksymää rahoitusrakennetta.

Ainakin yhden kiinteistöyhtiön aravalainarahaa oli ka-doksissa lähes 53 000 euroa (315 000 mk) vuoden verran, minkä jälkeen summa palautettiin korotta yhtiöön.

Perimättä jääneistä koroista syntyy tarkastuskertomuksen mukaan ongelmia, joita tarkastajat eivät ole yksityiskohtaisesti selvittäneet. Ongelma on tarkastajien mukaan kuitenkin laaja. Esimerkiksi Kiinteistö Oy Sellukotkalla oli koko vuoden 1998 kirjanpidossaan saamisia Riihi-säätiöltä runsaat miljoona euroa (6,5 mmk). Perimättä jäänyt korko, tai oikeastaan liian suurelle velkasaldolle maksettu korko, nousi runsaaseen 87 000 euroon (520 000 mk).

Tarkastetuista yhdestätoista yhtiöstä korkoa osakepääomalle maksettiin vuoden 2000 loppuun mennessä noin 50 400 euroa (300 000 mk), mutta veroja ei ollut maksettu. Seuraamus oli ilman viivästyskorkoja ja korotuksia reilut 15 000 euroa (90 000 mk).

Ruokaa ja matkoja

Kiinteistöyhtiöiden varoilla maksettiin tarkastajien mukaan huomattava määrä yhtiöille kuulumattomia menoja. Usein laskuttajana oli Riihi-säätiö, joka osti sille kuulumattomia tarvikkeita. Nämä hankinnat olisi tullut laittaa kiinteistöhuolto- ja isännöintipalveluista vastaavien yritysten piikkiin.

Esimerkiksi Kiinteistö Oy Hulikakku maksoi vuosina 1998-2000 ravintolakuluja ja ruokalaskuja yhteensä 5 216 euroa (31 015 mk), kokouskuluja vuosina 1999-2000 yhteensä 6 081 euroa (36 158 mk), eri osoitteeseen menneitä keittiökalusteita 2 623 euron arvosta (15 600 mk) ja kalusteita toimiston kahvioon 3 802 euron arvosta (22 610 mk). Matkalaskuihin sekä kuntopyörän ja pöytätennispöydän hankintaan käytettiin yhteensä tuhansia euroja.

Hulikakun tileiltä maksettiin Toivo J. Kannisen pojalle, Santeri Kanniselle talonmiehen palkkaa vuosilta 1998-2000 yhteensä runsaat 33 200 euroa ilman sosiaalikuluja (197 665 mk). Toivo J. Kanniselle maksettiin autopaikkavuokria vuosina 1999-2000 17 948 euroa (106 714 mk) enemmän kuin kiinteistöyhtiö peri niitä asukkailtaan.

Useina vuosina Riihi-säätiö laskutti kaikia kiinteistöyhtiöitä huoneistojen lukumäärän mukaisesta määrästä kirjoja. Vuonna 1998 säätiö hankki 800 kappaletta keittokirjoja Oulu-Matagalpa -ystävyysseuralta hintaan 5,89 euroa (35 mk) kappale ja laskutti niistä kiinteistöyhtiöltä 16,82 euroa (100 mk) kappaleelta.

Kiinteistö Oy Sellukotkaa laskutettiin vuonna 1998 ruohonleikkurista 2 262 euroa (13 450 mk), vaikka yhtiö ostaa kiinteistöpalvelut Livoli Oy:ltä. Toivo J. Kanninen laskutti vuosittain jokaista yhtiötä 168-201 euroa (1 000-1 200 mk) moottorikelkka-ajelusta taloyhtiön juhlissa.

Myös apurahoja

Toivo J. Kannisen tytär osti tarkastajien mukaan opiskeluun tarvitsemansa kirjat Riihi-säätiön laskuun.

Muitakin kiinteistöyhtiöitä kuin Hulikakkua ja Sellukotkaa rasitettiin matka-, ruoka-, pääsylippu-, puhelin-, korjauskulu-, kalusto- ja huonekalulaskuilla, jotka kuuluvat henkilökohtaisiin elinkustannuksiin.

Riihi-säätiö järjesti tarkastajien mukaan yleensä kerran vuodessa ulkomaanmatkan, johon osallistui 30-35 henkilöä. Esimerkiksi vuosina 1998 ja 1999 matkat suuntautuivat Lontooseen ja vuonna 2000 Berliiniin. Matkusteluun meni 16 818-21 864 euroa (100 000-130 000 mk) vuosittain.

Säätiön kiinteistöyhtiöiden tilintarkastaja Reima Letto sai kaksi kertaa vuonna 1998 säätiön apurahan, yhteensä 7 568 euroa (45 000 mk). Apuraha myönnettiin vuonna 1998 myös hallituksen jäsenelle Vesa Kautolle. Hän sai 5 886 euroa (35 000 mk).

Kanni-

nen: Selvitys antaa väärän kuvan

Jari Niemi

OULU

Riihi-säätiön hallituksen puheenjohtaja Toivo J. Kanninen sanoo, että valtion asuntorahaston alustavasta tarkastuskertomuksesta saa väärän kuvan tapahtumista.

”Tarkastajat eivät ole olleet täydellisiä, jos emme mekään ole olleet. Alustava kertomus on tehty syyskuussa ja olemme antaneet siihen 50-sivuisen vastineen, joka mielestäni poistaa suurimman osan epäillyistä epäkohdista. Virheet olemme korjanneet”, hän toteaa.

Toivo J. Kannisen mukaan tarkastajien esiin nostama verovelka on virheellinen. Sitä ei hänestä ole olemassa. Säätiön ja yhtiöiden lainaustoiminnassa käyttämä korkoprosentti on hänen mukaansa ollut Aran ohjeiden mukaisesti kahdeksan prosenttia.

”Olen monina vuosina antanut myös korotonta lainaa huomattavia summia kiinteistöyhtiöille”, Kanninen lisää.

Yhteiskassa on ollut Kannisen mukaan Aran tiedossa vähintään viisi vuotta. ”Olemme käyttäneet varoja 'konsernin' yhteiseksi hyväksi.”

”Ruokalaskut selittyvät asukkaille järjestetyllä tilaisuuksilla. Niissä on tarjoiltu makkaraa, karamellia ja mehua. Ravintolalaskut ovat normaalia kanssakäymistä. Ne ovat etupäässä lounaslaskuja. Kuivissa tilaisuuksissa on ollut muun muassa virkamiehiä. Kirjoja on ostettu useita tuhansia kappaleita. Kiinteistöyhtiöiden tilintarkastaja Reima Letto sai apurahan ennenkuin hän aloitti tilintarkastajana. Vesa Kautto sai apurahan väitöskirjan tekemiseen”, selvittää Toivo J. Kanninen.

Aravalainarahoja ei Kannisen mukaan ole ollut koskaan markkaakaan kadoksissa, toisin kuin tarkastajat väittävät. Kiinteistöyhtiöissä on ollut sivutoimisia talonmiehiä, yhtenä Santeri Kanninen.

”Riihi-säätiö ei tarkastajien mukaan olisi saanut tehdä muita kuin asuntojuttuja. Sillä on säädekirjan mukaan kuitenkin tehtävänään myös ammatillisten opintojen, luonnonsuojelun ja biodynaamisen viljelyn edistäminen sekä historiahankkeet”, Toivo J. Kanninen toteaa.

Artikkelin lähde Kaleva