Tuotanto ja tekijät muuttoautoon

Flextronicsin Oulun tehdas siirretään kahden viikonlopun aikana Oulaisiin

Vesa Kärki

OULU ”Perjantai-iltapäivänä aloitetaan ensimmäisen kuorman pakkaaminen, ja jos jossain tuotanto jää kesken, niin loput viimeistellään kuorma-auton lavalla”, vitsailee Flextronicsin Oulun tehtaiden pääluottamusmies Esa Lukkari Oulun tehtaan siirtoa Ruskosta Oulaisiin kuvaillessaan.

Oulun tehtaan tuotanto on tarkoitus hoitaa ilman katkoksia, joten lähes tulkoon Lukkarin muotoilemalla tavalla kokonaisen tehtaan tuotannon ja toiminnan siirtäminen pitääkin tehdä.

”Kahden viikonlopun aikana homma hoidetaan, mutta totta kai niin, ettei asiakkaiden tilauksien kanssa ole mitään ongelmia”, sanoo Oulun tehtaan johtaja Tuomo Kokko.

Kun syyskuussa tehtaan väelle kantautui tieto Flextronicsin Oulun tehtaan lakkauttamisesta ja tuotannon siirtämisestä Oulaisiin, olivat Ruskossa kaikilla vitsit vähissä.

Neljä kuukautta myöhemmin, suuren siirtourakan kynnyksellä asiasta voi jo heittää huulta, vaikka toimivan ja hyvään kuntoon viritetyn tehtaan lopettaminen onkin yhä tehtaan reilulle 130 työntekijälle kova paikka.

Saattohoitoa hieman lievittää se tosiasia, ettei Oulun tehtaalta irtisanottu ketään, vaan kaikille on tarjottu mahdollisuutta siirtyä tuotannon ja työn mukana 100 kilometriä etelään.

”Ihmetellä täytyy, että syksy on mennyt niinkin rauhallisesti kuin on mennyt. Vaikka pitkin syksyä työpaikalla on ollut monenlaisia mietteitä ja välillä on elätelty toiveita, että jospa toiminta täällä jatkuisikin, niin silti väki on jaksanut tehdä motivoituneesti töitä. Monet ovat myös valmiita lähtemään Oulaisiin ainakin Oulun tuotantolinjojen käynnistämisen ajaksi”, Lukkari sanoo.

Lukkari antaa samalla myös tunnustusta tehtaan koko porukalle niin työntekijöille kuin toimihenkilöille siitä, että vaikea syksy on tehtaalla viety kunnialla läpi. Saman tunnustuksen antaa myös Tuomo Kokko, joka siirtyy tammikuun lopussa Oulaisten tehtaan johtoon.

”Rauhallisuus selittyy ehkä sillä, että meillä on täällä nuorta väkeä, jotka eivät ole olleet kauan talossa. Henkilöstö on myös tottunut muutokseen, sillä olemme virittäneet koko ajan Oulunkin tehtaan toimintaa tehokkaammaksi”, Kokko sanoo.

Oulussa pysytään, jos töitä löytyy

Lukkari on itse lähdössä Oulaisiin noin 40 muun Oulun tehtaalla työskentelevän kanssa.

Työnantaja järjestää kuljetukset Oulusta Oulaisiin kahden kuukauden ajan ja moni on valmis ainakin sen aikaa kokeilemaan, miltä elo Oulun eteläpuolisessa pikkukaupungissa maistuu.

”Mutta kaikki ne, jotka saavat Oulusta työtä, palaavat varmasti Oulaisista Ouluun. Monihan täältä meiltä on jo syksyn aikana irtisanoutunut ja yllättävän moni on myös onnistunut jo töitä löytämään”, Lukkari sanoo.

”Muuttaminen on vaikeaa, kun asunto on täällä. Minun pitäisi vuokrata oma asunto Oulussa ja hankkia taas vuokra-asunto Oulaisista. Vaikka eihän se tietysti mikään poissuljettu vaihtoehto ole”, Flextronicsin Oulun tehtaalta Oulaisiin ainakin pariksi kuukaudeksi siirtyvä Juha Kuukkanen muotoilee.

Kokkokin tietää sen, ettei Oulaisiin saada Oulun tehtaalta kaikkea tarvittavaa henkilökuntaa ja Oulaisista on jo pitkin syksyä kulkenut työntekijöitä opiskelemassa Oulun tehtaan tuotantokuvioita.

Loppuosa Oulaisiin tarvittavasta väestä palkataan myöhemmin ja uusien työntekijöiden määrän ratkaisee loppujen lopuksi se, kuinka moni Oulun työntekijöistä on valmis kevään aikana lopullisesti siirtymään uudelle paikkakunnalle.

Tuotantoprosessit tehokkaammiksi

Oulun tehtaan lakkauttaminen on osa Suomen Flextronicsin Race-projektia, jolla tarkoitetaan liiketoimintojen uudelleenorganisointia. Projektia viedään konserniin vuosi sitten liitetyillä Ojala-Yhtymä Oy:n tehtailla.

”Racen tavoitteena on tehostaa toimintaa ja vähentää kustannuksia. Pyrimme lisäämään kilpailukykyä ja uskomme saavamme myös sitä, kun esimerkiksi tuotteet valmistetaan keskitetysti Oulaisissa niin, että logistiset kustannukset minimoituvat”, Kokko sanoo.

”Hiemanhan sitä ihmettelee, että vaikka asiakkaille voidaan tehdä tuotteita Oulaisissa entistä nopeammin, tehokkaammin ja halvemmalla, niin maksaahan se kuljetus Oulaisista asiakkaalle Ouluun enemmän kuin tavaroiden vieminen täällä tien yli”, Lukkari viittaa Ruskossa Flextronicsia vastapäätä sijaitsevan Nokian Ruskon tehtaiden sijaintiin.

”Ja kyllähän tässä sekin harmittaa, että olimme juuri saaneet täällä tuotantolinjat erittäin toimiviksi ja töitä oli niin paljon kuin vain jaksoi ylitöitä tehdä. Töiden puutteeseenhan meidän tehtaan toiminta ei missään nimessä kaadu”, Juha Kuukkanen muistuttaa.

Ruskon tilojen täyttäjää haetaan

Sekä Lukkari että Kuukkanen tietävät, että poikkeuksellinen menosuunta suuresta ja kasvavasta Oulusta pikkukaupunki Oulaisiin selittyy sillä, että Oulaisissa neliöitä on käytettävissä enemmän ja tehtaiden toiminnat saadaan saman katon alle ilman uusien neliöiden lisärakentamista.

”Onhan Oulaisissakin ihan fiksut tilat, mutta ei niin fiksut kuin meillä täällä Oulussa. Kyllähän meidän työntekijöiden päällimmäinen toive olisi, että meiltä vapautuviin tiloihin muuttaisi sellainen uusi vuokralainen, joka voisi palkata työntekijöiksi tämän tehtaan nykyisen väen”, Lukkari heittää.

Ruskon tiloihin luulisikin riittävän halukkaita, sillä tarjolla olisi noin 6 000 neliötä tuotanto- ja reilut tuhat neliötä toimisto- ja oleskelutiloja suhteellisen uudessa kiinteistössä.

”Uudesta vuokralaisesta ei ole vielä tietoa, mutta neuvotteluja kiinteistön kohtalosta käydään koko ajan”, sanoo Flextronicsin Oulun tehtaan ja kohta Oulaisten tehtaan johtaja Tuomo Kokko.

pekka peura

Nostomiehet. Juha Kuukkanen (vas.) ja Esa Lukkari aikovat lähteä Flextronicsin Oulun tehtaan mukana Oulaisiin ainakin siksi ajaksi, että Oulussa hyvään iskuun viritetty tuotanto saadaan pyörimään Oulaisissa. Muuttoa tai jatkuvaa 100 kilometrin työmatkaa miehet sen sijaan harkitsevat hyvin tarkoin.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva