Artikkelin lähde Kaleva
Vaikutelma kukkasesta
Kerroksellinen punainen puku tahtoo korostaa Mimin eli Helena Juntusen aistillisuutta
Eeva Kauppinen
OULU Kuvataiteen impressionistit Toulouse-Lautrec, Degas, Renoir ja Seurat vaikuttavat Oulun uudessa oopperassa La Bohèmessa.
Nämä herrat eivät kuitenkaan ole ne neljä boheemitaiteilijaa, jotka keskenään jakavat ullakkohuoneiston Pariisin kattojen yllä.
Oopperan boheemitaiteilijat ovat Rodolfo, Marcello, Schaunard ja Colline. Herrat impressionistit olivat Henri, Edgar, Auguste ja Georges.
Boheemielämän kuvaus ei tosin ontuisi ainakaan osan heistä kohdalla. Sikäli vilkasta sosiaalista elämää harjoittaneet aikalaistaiteilijat voisivatkin tähdittää Giacomo Puccinin vuonna 1896 valmistunutta oopperaa.
Puccini sijoitti oopperansa tapahtumat 1830-luvulle, mutta oululaiset tekijät ovat siirtäneet ne lähemmäs sävellysajankohtaa ja 1900-lukua.
Maailmankuulu iloittelun keidas Punainen Mylly oli avattu Pariisissa seitsemän vuotta aikaisemmin 1889.
”Elämä on ihanaa!” hihkui Rue de Moulins bordellin osoitteekseenkin ilmoittanut Henri de Toulouse-Lautrec.
Väri on ydin
Toulouse-Lautrec, Degas, Renoir ja Seurat ovat ne neljä läheisintä impressionistia, joiden maalausten värejä ja muotoja tutkittiin Oulun Boheemia varten.
Pukujen suurena teemana on impressionistien paletti, paljastaa pukusuunnittelija Pasi Räbinä.
Impressionismi pyrki kuvaamaan välittömiä, hetkellisiä vaikutelmia.
Pasi Räbinälle impressionismin keskeinen kysymys, ydin, on väri. Sen vuoksi oopperan henkilöitä sekä kokonaisvisualisointia kuoron ja suurempien roolien välillä lähdettiin pitkälle miettimään väreinä.
Kaikki oopperan henkilöhahmot ovat kukin yhtä väriä ja sen eri sävyjä. Nuoren naispääosan Mimin esittäjä, Lappeenrannan laulukilpailun voittanut kiiminkiläissopraano Helena Juntunen on ensimmäisessä puvussaan punainen.
Käytännön tasolla värien korostuminen Boheemissa tarkoittaa sitä, että suurin osa oopperan reilusta sadasta puvusta on värjätty, kuviokankaat teatterilla itse painettu ja osa vaatteista käsin maalattu - ”aika isolla pensselillä”, kuten pukusuunnittelija sanoo.
Aistillinen Helena
Puvut ovat tunteen tulkkeja, kiteyttää Pasi Räbinä. Puku paljastaa, kuka ja mikä Mimi on.
”Mimi on nuori, suloinen ja viehättävä. Näitä puolia Helena Juntusessa on luonnostaan. Hän saa aistillisuuden näyttämöllä hienosti esille. Tämmöisiä puolia ei voi puvulla peittää, vaan niitä on yritettävä nostaa.”
Esittäjän vartalo ja persoona ovat pukusuunnittelijan instrumentteja.
Libretoille tyypillistä luonteitten ohuutta on Oulun La Bohèmessa korjattu lukemalla oopperan pohjalla olevaa Henri Murgerin romaania.
Alkuperäisteksti on kuin lähde tai kaivo, josta ainakin ohjaaja ja pukusuunnittelija ovat ammentaneet. Romaanista on haettu syvyyttä oopperan henkilöihin ja maailmaan.
Liike kohti sisintä
Puccinin oopperan Mimi on usein tehty viattomana ja hyvin kaunosieluisena, muistuttaa Pasi Räbinä.
”Meidän väite on, että Mimi on jo jonkin verran kokenut tyttö. Rodolfo ei ole Mimin ensirakkaus. Tämä näkemys vaikuttaa heti paljon siihen, miten henkilöhahmoa lähdetään tekemään.”
Mimillä on oopperassa isoin kaari. Pukusuunnittelija päätyi hänen kohdallaan kolmeen pukuun. Puvuissa on liike ulkoisesta sisäiseen, kohti oopperan lopun mielentilapukua.
Pasi Räbinällä on tapana antaa kullekin puvulle jokin teema. Mimin punaisen puvun teema on suuri rakkaus.
”Keskeinen tekijä on puvun yksivärisyys, ettei se katkea. Mimin ensimmäinen puku lähtee helman lämpimän oranssinpunaisesta ja muuttuu viileämmän karmiininpunaiseksi yläosaa kohti.”
Erityisesti Degas'n ja Toulouse-Lautrecin maalausten naishahmot ovat olleet esikuvia tälle Mimin ensimmäiselle puvulle. Mimi ei kuitenkaan ole niin repsahtanut kuin Degas'n Absintti-teoksen nainen, näyttelijätär Ellen Andrée, 1876. (Maalaus on pienessä koossa oopperan käsiohjelman kannessa.) Mutta ei myöskään liian pyhäkoulutyttö.
Pientä säteilyä
Helena Juntunen itse arvioi, että punaisen puvun erikoinen aspekti on sen hameosa, joka on kuin kukka. Hameosassa on kevyttä materiaalia likemmäs kymmenen kerrosta päällekkäin.
”Ajattelinkin kukkaa”, tunnustaa Pasi Räbinä. ”Mimi on ammatiltaan ompelijatar ja tekstissä puhutaan, kuinka hän kirjailee kuvioita ja kukkia. Mutta miten saa kukan abstraktiksi? Miten saa muutettua sen vaatteeksi? Miten saa kokonaisuutena aikaan sen, että puvusta syntyy impressio puhkeavasta kukasta?”
Työryhmä ei tavoittele naturalistista ajankuvaa, epookkia.
”Puvuissa hyödynnetään eri aikakausia eri henkilöhahmoissa ja kohtauksissa. Siellä käytetään krinoliineja, turnyyrejä ja vuosisadan vaihteen naisten jugend-linjaa. Aikakausi on pitkälle lähtenyt karaktäärin mukaan, mikä sille luontaisesti sopii.”
Räbinä halusi pukuihin mahdollisimman vähän detaljeja, yksityiskohtia. Värin pitäisi riittää.
”Käytin paljon ohutta tyllimateriaalia. Tylli yhdessä silkin kanssa antaa pienen säteilyn. Se on materiaalikokeilu, jolla etsin illuusiota impressioinismista. Sitä hain erityisesti tämän Mimin puvun kohdalla.”
Melleriä ja Uotista
Puccinin oopperan sisältönä on boheemi rakkaustarina talvisessa Pariisissa 1800-luvun lopulla. Taiteilijamiesten rinnalla on kaksi naista: Mimi ja Musetta.
Mimi on raikas tuulahdus seurapiirissä, herkkä ja aito. Musetta on Se Suuri seurapiirikaunotar.
”Mimi on pyritty pitämään luonnonlapsena eikä minulla ole hameessani vannetta, krinoliinia”, kertoo Helena Juntunen. Tällä tavalla puku edesauttaa Mimin tyypittelyä.
”Musettalla on krinoliinit, turnyyrit, voimakkaat korsetit ja voimakkaat korot. Hän ottaa etiketin ja naiselliset tehokeinot haltuunsa. Ne ovat selvästi hänen välineensä”, vertaa Pasi Räbinä.
Entäs oopperan miehiset boheemit?
”Minulla on taipumus etsiä olemassaolevia tai kuolleita ihmishahmoja roolikuvien taustalle. Kun mietin näitä neljää boheemitaiteilijaa, niin siellä on suomalaisia Arto Melleriä, Matti Pellonpäätä, Jorma Uotista...”
Väite ja synteesi
Puccinin musiikki on Pasi Räbinän mielestä tunteisiin vetoavaa ja kaunista. Musiikki on samalla iso väite. Pukusuunnittelijan on luotava toinen taso, ettei visualisointi tylsästi samanlaisena vain toistaisi musiikkia.
”Suunnittelijan on etsittävä ja löydettävä oma konstruoitu maailma, oma tulkintansa. Parhaimmillaan visualisointi vuoropuhelee musiikin kanssa ja ne voivat yhdessä muodostaa vielä mielenkiintoisemman synteesin.”
Oopperassa tyylittelyn rohkeus, avoimuus ja ennakkoluulottomuus voi Pasi Räbinän mukaan olla vaikka kuinka voimakasta.
Työryhmä kävi imemässä vaikutteita myös Baz Luhrmanin kuvaukseltaan kaleidoskooppimaisesta musikaalielokuvasta Moulin Rouge, jonka ennakkoluulottomuus käsitellä aihetta ja koko visuaalisuutta oli Räbinän kannalta aivan mullistavaa.
”Pukusuunnittelu on menemistä maisemasta lähikuvaan. Ensin täytyy hahmottaa kokonaisuus, ja sen jälkeen alkavat tulla lähikuvat eteen. Kiintopisteenä on koko ajan ihminen. Nyt tarkentumispiste on selkeästi Mimi.”
La Bohèmen puvustus on Pasi Räbinän lopputyö taideteollisen korkeakoulun esittävän taiteen pukusuunnittelun maisterikoulutuksessa. Koulutus on pioneerikoulutusta lavastustaiteen osastolla jo ammatissa toimiville pukusuunnittelijoille. Pasi Räbinä on työskennellyt Oulun kaupunginteatterissa pian kymmenen vuotta.
Artikkelin lähde Kaleva