Kalajoki siirtyi kaupunkiaikaan

Sadat kalajokiset juhlivat hillitysti kalasoppaa syöden ja raketteja ihastellen

Ilkka Lappalainen

KALAJOKI Suurimmat intohimot kaupungin puolesta tai vastaan hyytyivät viimeistään uudenvuoden yönä paukkupakkasten saatellessa Kalajoen kunnan historiaan ja uuteen kaupunkiaikaan.

Ilotulistusten iloisesta räiskeestä ja säteilyistä näytettiin iloitsevan hillitysti. Oli saatu mahan täyteen kuumaa kalasoppaa sekä rieskaa ja ruisleipää. Vanhan kalajokisen tavan mukaan sitä parasta, mitä meren rannalla on väelle aina tarjottu.

Ennen puolta yötä Kalajoki näytti vielä uinuvan. Kuu möllötti täytenä taivaalta ja maalasi vahvoja varjoja pelloilla olevien latojen ja pyöröpaalikääryleiden selkäpuolelle. Valot paloivat navetoissa ja sankka savupatsas puski talojen piipuista taivaisiin.

Tyngän myllyn kohdalla vastaan tuli auto kilometrin matkalla. Pitkäsenkylällä samalle matkalle mahtui kaksi ajopeliä. Kirkolla niitä oli jo enemmän. Vain yksi pariskunta oli uskaltautunut lenkille - ei kaupunkijuhlien suuntaan, vaan kirkolta poispäin.

Ei vaikuta elämään

Kaupungiksitulojuhlat piti alunperin järjestää kunnantalon pihalla. Pakkanen pani kuitenkin parastaan, ja kunnan johto teki pikapäätöksen siirtää himakalaisesta kirjolohesta tehdyn kalasopan tarjoilu yläasteelle ja itse juhlatapahtuma liikuntasalille.

Kaikkien kalajokisten ei odotettukaan saapuvan juhlistamaan tätä historiallista hetkeä, sillä soppaa oli varattu kolmelletuhannelle ihmiselle. Varmasti riitti sekin.

Anna-Liisa Siipola puhalteli muovilusikkaan merkiksi siitä, että keitto oli ainakin kuumaa. Makua oli hyvä, hän nyökytteli. Osataanhan sen valmistamisen taito täällä.

”Äänestin vastaan”, hän tokaisee kipakasti kysymykseen, miltä tuntuu tulla kaupunkilaiseksi ja viittaa parin vuoden takaiseen kansanäänestykseen, jossa selvä enemmistö kuntalaisista sanoi ei kaupunkihankkeelle.

Samaan hengenvetoon hän myöntää, että tosiasiassa on ihan sama asuuko maalla vai kaupungissa. Elämään tällaiset asiat eivät vaikuta. Kyse on vain tunteesta. Ja sitä, ihmisten tunteen tahtoa, päättäjät toisenlaisella päätöksellään loukkasivat.

Hänen tyttärensä Elisa kommentoi yhtä napakasti: ”Ei se merkitse mitään.”

Silti perhe tuli juhliin. Ilotulituksesta kun haluttiin ottaa koko ilo irti. Sellaista ylellisyyttä maalaispitäjässä ei usein ole ollut tarjolla.

Väki kuin kirkossa

Yläasteen oven ulkopuolella nainen kuskaa täyden sylin samppanjapulloja jonnekin. Mies kääntää päätään talon seinään päin ja ottaa pienet näkäräiset hopeanvärisestä taskumatistaan.

”Onpa täällä vähän ihmisiä”, ihmettelee yksi isäntä yrittäessään sulloutua liikuntasalin oviaukosta. Ovensuu on täkäläisittäin täyteen tupattu, ja itse salin osa miltei tyhjillään. Kuulemalla kuin kirkossa ainakin. Mitä nyt muutamat polvenkorkuiset konttaavat ja kisailevat avaralla parketilla.

Kunnanhallituksen, kohta kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä yrittää sovitella sanojaan perustellessaan väelle, miksi me nyt olemme kaupunkilaisia. Hänen mielestään kaupunkikäsitys on muuttunut sillä tapaa, että tuota arvonimeä kantavat jo monet Kalajokea pienemmät kunnat. Halutaan olla ainakin samalla viivalla muiden kanssa.

Tulevan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jouni Jyrinki palauttaa jalat lattian tasolle muistuttamalla muutamasta tosiasiasta: väkimäärä vähenee, asukaskunta vanhenee ja on työttömyyttä. Samalla hän ei malta olla kehaisematta, että Kalajoella on kuitenkin jollain tapaa parempi asua kuin muualla ja halvempaakin.

Kohta koittaa henki, jolloin kunnan koko luottamusmiesjohto kunnanjohtaja Jukka Puoskarilla vahvistettuna, astelee lavan reunalle nykäisemään purjeveneen lippua muistuttavan kankaan seinälle viestiksi siitä, että Suomen 111. kaupunki Kalajoki purjehtii eteenpäin.

Sievistä suurin

Kansalaisjuhlan päätyttyä yleisö vetäisee pipot ja karvalakit korville ja lähtee värjöttelemään koulun pihalle odottamaan luvatun ilotulituksen alkamista.

Moni pieni paukku ja raketti poksahtaa ennen varsinaista hoohetkeä. Mutta ei niin kuin suurissa kaupungeissa - ihmisten jalkoihin ja turkiksiin - vaan sinne jonnekin laajalle pihakentälle. Pulloja ei poksautella ainakaan kovin näkyvästi ja äänekkäästi, vaikka pakkasen huurustamasta ilmanalasta onkin aistittavissa viinan lemua.

Tapahtumaa todistamaan saapunut Sievin kunnanjohtaja Matti Johansson ei tullut ottamaan mallia, vaan tokaisee suu messingillä: ”Kohta Sievi on tämän alueen suurin maalaiskunta.”

Ilotulitus on tottavie komea. Kestääkin varmaan toistakymmentä minuuttia. Taivaan valot - kuu ja tähdet - saavat hetkeksi riemunkirjavaa seuraa.

Ja kansan keskeltä tapaillaan laulua: ”Olen kuullut on kaupunki täällä.”

Purje ylös. Kalajoen kunnan luottamusmiesjohto kunnanjohtaja Jukka Puoskarilla vahvistettuna nykäisi suuren purjeen ylös merkiksi siitä, että merikaupunki Kalajoki aikoo pärjätä kilpailussa.

Ilkka Lappalainen

Aivan sama. Anne, Anna-Liisa, Taina ja Elisa Siipola odottivat ilotulitusta kalasoppaa syöden. Kuntamuodon muutoksen Anna-Liisa ei usko vaikuttavan kalajokisten elämään.

Ilkka Lappalainen

Artikkelin lähde Kaleva