Väinö toimii kuin sisäänheittäjä koko yhteisön tarinassa

Ensi-ilta

Cappas-teatteri: Väinö. Teksti Pentti Honkanen ja Maarit Kangasluoma. Ohjaus Raija Päkkilä. Musiikin ohjaus ja sovitus Olli Roman. Teatterikuoppa, Haukipudas 1.9.

Kuivaksen Väinö eli Ponnon Väinö (1893–1962) ei taatusti arvannut eläessään, vaikka minkälainen sutki olikin, että hänestä tulisi musiikkinäytelmän nimihenkilö. Kiiminkiläiset teatteri-ihmiset ja Cappas-teatterilaiset Pentti Honkanen ja Maarit Kangasluoma kuitenkin päättivät sulkea Väinön suosioonsa ja näytelmävihkon väliin.

Epäsovinnainen, sanavalmis, äkkisuora ja tanssitaitoinen koskenlaskija ja kulkumies Väinö toimii kuin tarinan sisäänheittäjänä.

Ihan kauheasti ei Väinöstä ole tarua ja totta irti saatu. Tarpeeksi erilaisen erityisyksilön esittelyn ja ihmettelyn rinnalla musiikkinäytelmä kasvaakin koko yhteisön tarinaksi ja asenneilmastojen muutoksen airueksi.

Tekijöitä kiehtonut kysymys, mitä meistä jää jälkipolville, syttyy kytemään myös yleisössä.

Tuntuu siltä, etteivät keskenään jaetut juorut, kaskut, kummitusjutut ja elämään jääneet sutkaukset ole yhtään sen vähempiarvoista ”perimää” kuin kirkonkirjojen numerologia, piironkien pitsit ja muut kapiot tai sukukaaret.

Tätä yhteisön yhteistä muistitietoa Raija Päkkilän ohjaama näytelmä kierrättää edelleen, mikä on oikein mukavaa ja arvokasta. Poikkeuksellisen hienoa on sekin, että 30-vuotiaan Cappas-teatterin riveistä löytyy teatteritaitureita lapsirooleista vaari-ikäisiin komeljanttareihin saakka.

Väinön roolissa Markus Sillanpää laulaa ja näyttelee kuin unelma. Ei kai tämän väinömpää voisi ollakaan: sätkivä sätkäjätkä, turhana kuljeksiva suruton suupaltti, jolla oli aina lasten varalle kujeita ja kompiaisia.

Näytelmä on samalla haukiputaalaisten ja kiiminkiläisten oma Tukkijoella. Uitto toimii tässäkin näytelmän kehyskertomuksena ja tapahtuma-alustana. Ja olihan Teuvo Pakkalallakin Pölhö-Kustaansa.

Vaikka tukkilaisromantiikka on nyt arkisempaa, löytyy Honkasen ja Kangasluoman tekstistä vastaavia ainesosia eri säätyisten rakkaustarinan ja hersyvien juoruämmien muodossa.

Yhteisön sisältä ja muistista pulpahtelee esiin toinen toistaan herkullisempia henkilöitä, niin kuin Anna, Selema, Karoliina, Vappu, kulkukauppias Kontu-Pekka, Simppa, joka ei maksanut housuveroa, Tinuri-Iivari ja pikku Antti. Lenni Laine on koskettava ja liikuttava pikkupoikana, joka vilpittömästi ihailee ja matkii Väinöä.

Olli Romanin kekseliäät ja ”jodlaavat” sovitukset esimerkiksi Ievan polkasta ja iskelmästä Pot-pot-pot-pot-potkut sain ovat pirteitä makupaloja, joita olisi kaivannut loppupuolelle lisää. Esitys nimittäin uhkaa kompastua liian pitkiin helmoihinsa. Kokonaisuus olisi kaivannut karsimista, keskittämistä ja kiteyttämistä.

Esityksen puvut (Tiina Huovinen) ja lavastus ovat priimaa jälkeä. Hienot puitteet yksilöille kukkia, kukkia vaan.

Eeva Kauppinen

Väinön ensi-ilta aloitti teatterikatselmuksen Pohojonen pöllyytys, joka jatkuu vielä tänään Teatterikuopassa.

Cappas-teatterin Väinö, Markus Sillanpää, on musikaalinen kuten roolihenkilönsä. Samoin kuin Väinö’s Sisters eli Armi Seppänen, Laura Ainali-Karjalainen, Maarit Kangasluoma ja Emilia Väänänen.

Artikkelin lähde Kaleva 03.09.2017.