Matin ja Liisan trippi tulevaan
Ensi-ilta
Oulun kaupunginteatteri ja JoJo – Oulun Tanssin Keskus: Rautatie. Alkuperäisteos Juhani Aho. Ohjaus Heta Haanperä. Dramatisointi Jukka Heinänen ja Heta Haanperä. Koreografia Hanna Poikela. Lavastus Kalle Nurminen. Puvut Tellervo Syrjäkari. Valot Mika Ryynänen. Äänet Olli Paakkolanvaara. Videot Tuomo Kalajanniska. Musiikin suunnittelu Anne-Mari Kanniainen. Suuri näyttämö 2.9.
Klisee tai ei, mutta Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön uutuus alkaa väen vängällä soittaa päässä Ismo Alangon klassikkoa Kun Suomi putos puusta (1990). Biisi kiteyttää pariin minuuttiin samoja kulttuurisia, sosiaalisia ja teollisia loikkia kuin Heta Haanperän ja Jukka Heinäsen dramatisoima Juhani Ahon Rautatie.
Laulussa Suomi on toinen käsi utareella, toinen kaukosäätimellä. Päähenkilöt Matti ja Liisa ovat toinen jalka navetassa, toinen rautatiellä.
Heta Haanperän ohjaus on kuin Paluu tulevaisuuteen osa VR. Teatterin illuusiot saavat aikaan vaikutelman, kuinka maailma ympärillämme muuttuu kovin äkkiä. Alussa on kylmää ja bläckiä. Lopussa Matti ja Liisa alkavat näyttää ihan alieneilta.
Tanssia, teatteria ja musiikkia sekaisin vispaava esitys on leikkimielinen ja hyväntuulinen. Kokonaisuus avautuu esitystaiteellisena hybridinä – kuin aikakoneena, jonka kyydittää katsojaa aikajanalla kahteen suuntaan.
Katsomossa istuva postmoderni tarkkailija pudotetaan ensin sääty-yhteiskunnan aikaan ja teollistumisen ensiaskeliin. Sieltä löytyvät lypsyjakkaralta ja pollen valjaista Juhani Ahon Matti ja Liisa (Mikko Leskelä ja Merja Pietilä).
Toisella puoliajalla matkataan Lapinlahden asemalta liian pitkälle etelään. Aikapyörteessä siirrytään mustavalkokuvien ajasta värilliseen ja tupsahdetaan lopulta futuristiselle steissille, joka paikkana muistuttaa Helsinki-Vantaan lentokentän uusia asemia ja heijastaa ikonisiksi muuttuneita Fritz Langin tai Stanley Kubrickin tieteiselokuvia.
Yksi vahvimpia kuvia on robotti-imuri ja yksinäinen SOL-siivooja (tanssija Milla Virtanen) punakeltaisessa työasussa matkan päätepisteessä. Is this The End?
Uusi tekniikka, uusi ihminen -ajattelu kantaa Bauhaus-ideologiaa. Rautatiessä vanha ihminen, Matti, on uuden äärellä yhdessä vaimonsa Liisan ja toisten kanssa. Muuttuuko ihminen tekniikan mukana?
Ensimmäinen puoliaika kuluu ällistelyn ja äimistelyn merkeissä. Mikko Leskelä on ilmeikäs aholainen ihmettelijä. Matin naiivilta vaikuttava maatiainen logiikka naurattaa yleisöä ja ylempää säätyä: rovastia (Pentti Korhonen), ruustinnaa (Tuula Väänänen) ja ruotsinkielistä herskapia.
Ohjaaja Heta Haanperä ja koreografi Hanna Poikela pelaavat hyvin yhteen, siksi hauskoiksi muuttuvat sosiaaliset kuviot ja keekoilu.
Yleisöstä huokuu lempeä myötätunto, jota varmasti reunustaa aito myötähäpeä, niin jokapäiväisiä ovat kohtaamisemme kehittyvien teknologioiden kanssa.
Pukusuunnittelija Tellervo Syrjäkarilla on käsissään yli sadan vuoden paletti. Lisäksi hän pääsee leikkimään Meksikon pikajunaa. Etenkin Matin ja Matlienan (Anneli Niskanen) asuissa on ripaus Lännen lokaria ja cowgirl-lookia.
Rautatie valittiin Suomen Kulttuurirahaston Taidetestaajat-hankkeeksi. Turvavyöt kiinni kasiluokkalaiset ja muut katsojat! Tällä matkalla voi mätkähtää hevosenpaskaan ja ajautua hämmentävälle tripille tulevaan. Vahva suositus.
Eeva Kauppinen
FAKTA
Kriitikko kiteyttää
Huomattavaa: Oulun kaupunginteatterin ja JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen yhteistuotanto Rautatie valittiin mukaan Suomen Kulttuurirahaston Taidetestaajat-suurhankkeeseen, joka tuo tällä talvikaudella ison joukon Oulun alueen kahdeksasluokkalaisia opettajineen esitystaiteen pariin suurelle näyttämölle.
Huomautettavaa: Tämänkaltaiset tekstien uudelleen luennat – kuten Haanperän ja Heinäsen Rautatie sekä Tanssiteatteri Minimin ja Mikko Roihan Sulaketta lainaamassa – maistuvat paremmalle kuin pakollinen klassikoiden pänttääminen. Teatteri voi toimia elokuvien tavoin sisäänheittäjänä kirjallisuuteen.
Artikkelin lähde Kaleva 04.09.2017.