Etäpalaveri hoituu traktorin kopistakin
Anna Kilponen
Siikalatva
Maanviljelijälle nämä ovat kriittisiä hetkiä: säätä on tarkkailtava alati. Jos paistaa, on painuttava pellolle viljan puintiin.
Vaikkei paistaisikaan, töitä Siikalatvan Pulkkilassa, Väinölän tilalla piisaa. Silloin talon isäntä, arkeologian dosentti, Juho-Antti Junno, 40, painelee työhuoneelleen lampolan sosiaalitiloihin ja uppoutuu tutkimustyöhön.
Junno tekee tutkimusta ja opettaa Oulun yliopistossa ihmisen anatomiaa ja evoluutiota arkeologian ja lääketieteen puolella. Joskus työnkuvat limittyvät niin, että Junno osallistuu palaveriin etäyhteyden kautta traktorin kopista käsin.
– Minulla on traktorissa iPad-tietokone. Jos minulla puintipäivä, voin osallistua skype-palaverin traktorin kopista. Joskus olen seurannut myös luentoa traktorissa, Juho-Antti Junno kertoo.
Hän ei noudata perinteisiä työaikoja, mutta opetusvelvollisuus, tietyt palaverit ja väitöstöiden ohjaus sitovat sen verran, että pari kertaa viikossa on vaihdettava traktori autoon ja ajettava Ouluun.
– Opetan lääkiksessä anatomiaa. Jos opetus alkaa jo kahdeksalta, on lähdettävä kuuden jälkeen ajamaan. Joka aamu käyn kuitenkin ruokkimassa eläimet. Se aloittaa mukavasti päivän.
Junno asuu Tiina-vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Lamujoen rantatörmällä. Heillä on lähes 70 lammasta ja parikymmentä kanaa. Tilan liikevaihto tulee kuitenkin pellolta, luomukauran, öljykasvien ja timotein viljelystä.
Hänen mukaansa eri osa-alueet vain tasapainottavat toisiaan.
– En ole äärimmäinen tutkijaluonne, joka olisi täysin omistautunut tutkimukselle. Toisaalta parhaat tutkimusideat syntyvät usein jossain muualla kuin toimistossa tietokoneen äärellä.
Ihmisen evoluutio ja matkustaminen ovat kiinnostaneet Junnoa jo lapsuudesta asti: hän lueskeli aiheesta ahkerasti tietosanakirjoista, tutki kartastoja ja luki löytöretkikirjallisuutta, kuten Thor Heyerdahlin kirjoja.
Opiskellessaan arkeologiaa Oulun yliopistossa 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Juho-Antti Junno päätti lähteä vaihto-oppilaaksi Englantiin, Sheffieldin yliopistoon, missä hän osallistui ihmisen ja kädellisten evoluutiota käsittelevälle kurssille. Se palautti hänet jälleen tutun aiheen pariin. Hän teki aiheesta ensin gradu-työn ja vuonna 2005 väitöstutkimuksen.
”Parhaat tutkimusideat syntyvät usein jossain muualla kuin tietokoneen äärellä.”
Junnon erikoisalaa ovat selkänikamat. Väitöstyönsä jälkeen hän siirtyi osittain lääketieteelliseen tiedekunnan puolelle opiskelemaan ja tekemään tutkimusta.
– Kun menin lääkikseen ensimmäisen kerran, minulla oli arkeologisia nikamia kourassa. Arkeologisissa aineistoissa selät ovat usein hyvin huonokuntoisia, ja minua kiinnosti, mitä niille oli tapahtunut. Halusin tutkia nikamia paremmin, sillä arkeologian laitoksella ei ollut juuri muuta tutkimusvälinettä kuin työntömitta.
Potilasaineistojen ja arkeologisten aineistojen vertaaminen oli avartavaa. Lääketieteelliset kuvantamismenetelmät puolestaan auttoivat tekemään tutkimusta uudella tavalla.
Lääketieteen puolella taas ymmärrys evoluutiosta on poikkitieteellisen yhteistyön myötä lisääntynyt.
Junno on ohjannut myös useita nikamatutkimukseen liittyviä väitöstöitä, joita vireillä parhaillaankin.
Junno on tutkinut simpanssien ja muiden kädellisten luustoja eri puolilla maailmaa. Seitsemän vuotta sitten hän oli Fulbright-stipendiaattina suorittamassa väitöskirjansa jälkeisiä jatko-opintoja amerikkalaisessa Johns Hopkinsin yliopistossa Baltimoressa.
– Olin käymässä erään projektin myötä Washingtonissa Smithsonian-instituutissa tutkimassa arkeologisen hohkaluun kuvantamista, kun maratoonarin näköinen tutkija Shannon McFarlin tuli sinne kahden suuren kuljetuslaukun kanssa. Laukut olivat täynnä Ruandasta kaivettuja vuorigorillojen luita.
Se oli alkusysäys, jonka seurauksena Juho-Antti Junno on päässyt, usein ainoana eurooppalaisena, yhdessä amerikkalaisen tutkimusryhmän kanssa tutkimaan muun muassa Ruandan Virungan vuorigorillapopulaatiota, joka tunnetaan Dian Fosseyn kirjan ja elokuvan Sumuisten vuorten populaationa.
Fosseyn Ruandaan perustama Karisoken tutkimusasema täytti juuri 50 vuotta. Sinne on säilötty Ruandan gorillapopulaation kuolleiden yksilöiden luut.
Ensi vuoden alussa Junno on lähdössä jälleen Afrikkaan. Tällä kertaa tarkoitus on mennä tutkimaan Ugandan puolella elävää, Bwindin läpitunkemattoman metsän vuorigorillapopulaatiota.
Mukaan lähtee amerikkalais-suomalainen tutkijaryhmä. Osa tutkii vuorigorillojen käyttäytymistä ja liikkumistapaa sekä kuvaa niitä. Junno on kiinnostunut siitä, kuinka liikkumistapa ja elintavat näkyvät gorillojen luustossa.
– Dian Fossey perusti aikoinaan partioita, jotka seurasivat gorillalaumoja. Kun gorilloja kuoli, ne haudattiin. Nyt luita on alettu nostaa ylös. Niin tulemme tekemään Bwindissäkin, missä aloitamme kaivaukset ja perustamme kokoelman yhteistyössä paikallisten kanssa. Gorilloja on seurattu jo kymmeniä vuosia, joten tiedämme, minkä ikäisiä yksilöt ovat ja miten ne ovat liikkuneet.
Junno arvelee, että edessä voi olla melkoinen urakka, sillä metsässä on paljon korkeuseroja ja maaperä on kovaa.
Hänen mukaansa suurimmat sukulaisemme, vuorigorillat, antavat arvokasta tietoa ihmisen evoluutiosta, erityisesti pystykäynnin kehittymisestä.
Tutkimuksissa on jo havaittu, että ihmisen nikamat ovat pienentyneet keskiajalta lähtien.
– Kun esi-ihminen on siirtynyt neljältä jalalta kahdelle jalalle, nikamien on täytynyt ainakin alkuvaiheessa kasvaa, jotta ne pystyisivät kannattelemaan kuormia kuormitussuunnan muututtua. Selitystä nikamien pienenemiselle ei ole löytynyt, sillä näyttäisi siltä, että esimerkiksi fyysinen aktiivisuus ei juurikaan vaikuta asiaan, vaikka niin aluksi oletimme.
Karisoken tutkimuskeskuksessa vuorigorillojen luita tutkiessaan Junno havaitsi, että gorilloillakin on selkäongelmia, vaikka vielä 100 vuotta sitten niistä ei ollut mitään havaintoja. Syyksi on arveltu muun muassa sisäsiittoisuutta.
Keski-Afrikan Ruanda ei ole niitä kaikkein turvallisimpia paikkoja, sillä alueella esiintyy levottomuutta vielä sisällissodan jäljiltä. Siksi tutkimusryhmällä on ollut mukanaan aseistautuneita vartijoita turvanaan.
– Kerran minulle lyötiin kivääri kouraan ja käskettiin vahtia autoa. Sanottiin vielä, että ammu, jos joku yrittää autoon! Parisataakiloinen urosgorilla voisi periaatteessa tehdä ihmiselle, mitä haluaisi, mutta se ei helpolla hyökkää ihmisten kimppuun.
Vaarallisia eläimiä Junno on toki reissuillaan kohdannut, mutta useimmiten päänvaivaa on aiheuttanut afrikkalainen byrokratia. Tutkimuslaitteisto on jäänyt joskus päiviksi tullin varastoon.
– Ihmisen evoluutiossa on paljon päättyneitä haaroja. Vuorigorillat olisivat voineet olla yksi sellainen gorillojen kehityslinjassa, sillä ne olivat vähällä kuolla sukupuuttoon tällä vuosisadalla, ellei Dian Fossey olisi ryhtynyt suojelemaan niitä 50 vuotta sitten.
Ennen Oulusta Siikalatvalle muuttoaan Juho-Antti Junno teki useamman työreissun kuukaudessa eri puolille maailmaa. Kun hän kaksi vuotta sitten muutti kotikonnuilleen Pulkkilaan, oli selvää, että reissaaminen vähenee.
Hän osti kymmenen vuotta sitten 1800-luvun lopussa rakennetun talon vanhemmiltaan. Aluksi Junnot pitivät sitä vapaa-ajan kotinaan ja remontoivat sitä hiljakseen. Sitten ajatus maaseudun rauhasta ja maanviljely alkoivat houkuttaa.
Vaan viljelijällä on viljelijän murheet: kesä on ollut huono ja kaurat ovat puimatta.
– Melkoinen katovuosi tämä on ollut. Kaikkialla maapallolla on elättävä luonnon ehdoilla ja täydelliset viljelyolosuhteet ovat harvassa.
Viljanpuinnin ohella Junnon mielessä ovat myös muumioitumiskokeet, joiden kuvantaminen on alkamassa OYSissa.
– Tutkimme nyt muumioitumista sioilla. Minulla oli kellarissa viime talvena possuja muumioitumassa. Vaimolleni en kyllä kertonut mitään.
Maakellari onkin sopivan lähellä ulkorakennuksessa sijaitsevaa tutkimuskammiota, minne perheenisä vetäytyy, kun pirtin volyymitaso nousee liian kovaksi.
Maatalon työt ovat vastapaino akteemiselle työlle, sanoo Juho-Antti Junno. Hän aloittaa päivänsä ruokkimalla tilan kanat ja lampaat. Etätyötä hän tekee tarvittaessa vaikka traktorin kopissa.
Vuorigorillojen luita tutkiessaan Junno on havainnut, että myös niillä
on selkäongelmia. Kuva on hänen tekemältään tutkimusmatkalta
Ruandan Virungaan.
Artikkelin lähde Kaleva 25.09.2017.