Ylipaino oli tuntematon näky poika- joukossa
Syntymävamma tai tartuntatauti tappoi tuhansia lapsia 1930-luvun Suomessa.
Alle 4-vuotiaan hukkumisia tilastoitiin 89 vuonna 1936. Lapsenmurhat olivat yleisiä.
”Oppitunteja on kahdesti päivässä: aamupäivällä opetellaan kroolia ja iltapäivällä sammakkoa”, lehti kertoi ja jatkoi, että ”joukon takana seisova aikamies on opettaja”.
Uimaopettajan mukaan pojat opettelivat niin uutterasti, että he myös oppivat uimaan. ”Moni poika, joka ei tullessaan osannut lainkaan uida, pistelee nyt kroolia hyvällä tyylillä ja lujaa vauhtia.”
Tuon ajan lapsilla yli 80 vuotta sitten ei juuri näy rasvaa kehon ympärillä. Kouluikään ehtineet nappulat olivat säilyneet elossa pahimmasta vauvavaiheesta. Kuolemansyytilastojen mukaan 1930-luvun puolivälissä noin 6 600 lasta vuodessa kuoli alle 4-vuotiaana, kun nykyään 0–4-vuotiaista lapsista vuodessa kuolee hieman alle 200.
1930-luvulla lapsia menehtyi eniten pian syntymänsä jälkeen erilaisiin syntymävammoihin tai kehitysvirheisiin. Ensimmäisten ikävuosiensa aikana lapset kuolivat yleisimmin keuhkokuumeeseen, influenssaan, kurkkumätään, hinkuyskään, tuberkuloosiin, ripuliin tai tulirokkoon.
Vuonna 1936 tilastoitiin 89 alle 4-vuotiaan hukkumista. Väkivaltaisen lopun sai 73 vauvaa, jotka merkittiin kuolemansyytilastoissa ”lapsenmurha”-sarakkeeseen.
Lapsen arvo nyky-ymmärryksen kaltaiseksi alkoi hahmottua sata vuotta sitten. Lapsia ryhdyttiin laittamaan säännönmukaisesti kouluun, eikä heidän tarvinnut enää osallistua entisessä määrin työntekoon aikuisten lailla.
Pienten lasten sairauksia ehkäistiin ja hoidettiin 1920-luvulta lähtien neuvonta-asemilla, jotka nimettiin uudissanalla ”neuvola” vuonna 1935. Kätilöt velvoitettiin 1938 kätilölaissa äitiyshuoltoon. Jokainen kunta velvoitettiin perustamaan äitiys- ja lastenneuvola vuoteen 1949 mennessä.
Neuvolat tulivat tarpeeseen. Lapsikuolleisuus romahti Suomessa. Tuhannesta alle 5-vuotiaasta lapsesta noin sata kuoli 1930-luvulla. 1970-luvun alkuun mennessä pikkulasten kuolleisuus oli laskenut alle kymmeneen.
Neuvolat eivät ehtineet vastata kysyntään, kun lapsilaumat kasvoivat sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. Kaleva uutisoi kesällä 1964, että ”Oulun kaupungissa on tällä hetkellä huutava puute kätilöistä ja neuvoloita on riittämättömästi”.
Tuolloin tuli voimaan uusi sairausvakuutuslaki, joka edellytti vauvojen jälkitarkastusta neuvolassa, mikäli aikoi saada täydellisen äitiysavustuksen. Kalevan mukaan jälkitarkastuksesta jäi Oulussa paitsi vuonna 1963 yli tuhat äitiä noin 1 700 oululaisesta synnyttäjästä. Lastenneuvolalääkäri Aira Vehaskari kertoi, että neuvolalääkärille joutui jonottamaan pari kuukautta.
Oulussa oli terveyssisarten, kätilöiden, lasten- ja neuvolalääkäreiden vastaanottoasemat Torikadulla, Heinäpäässä, Nokela-Höyhtyällä, Karjasillalla, Kastellissa, Tuirassa, Hintassa ja Koskelankylässä. Yhdeksäs oli valmistumassa Välivainiolle.
Paineen ennakoitiin lisääntyvän, kun vuoden 1965 alusta Oulun kaupunkiin liittyivät Oulujoki ja Pateniemi.
Fakta
Nyt Suomessa elää jo liki 46 000 yli 90-vuotiasta, jotka ovat syntyneet 1920-luvulla. Myös yli satavuotiaiden määrä lisääntyy Suomessa koko ajan.
Sodan jälkeen 1940-luvun lopulla syntyneet suuret ikäluokat ylittävät nyt joukolla 70 vuoden ikärajan.
Vuoteen 2030 mennessä yli 90-vuotiaiden määrän ennustetaan kaksinkertaistuvan yli 80 000 ihmiseen.
Lapsikuolleisuus oli korkea Suomessa, kun nyt yli 90-vuotiaat olivat lapsia. Alle 5-vuotiaista lapsista noin sata tuhannesta kuoli 1930-luvulla, nykyään vain muutama.
Tartuntataudit, kuten hinkuyskä ja kurkkumätä ovat kadonneet rokotuksilla.
Neuvoloissa ryhdyttiin 1920-luvulta lähtien ehkäisemään lasten sairauksien ennalta tai hoitamaan niitä säännöllisesti.
Suomalaisen neuvolatoiminnan perustajana pidetään Arvo Ylppöä.
Vuonna 1944 säädettiin laki, jonka mukaan joka kuntaan oli vuoteen 1949 mennessä perustettava äitiys- ja lastenneuvola.
Artikkelin lähde Kaleva 11.09.2016.