Satu, joka kaikkien pitäisi kuulla

Eeva Kauppinen

Kuvakirja Koira nimeltään Kissa kertoo koirasta, jonka isä, levoton uros pohjoisesta, katoaa jo ennen kuin päähenkilö syntyy. Äiti ulvoo ensin isän perään, ja sitten äitikin jättää pentunsa.

Koira nimeltään kissa ei tunne itseään itsenäiseksi vaan yksinäiseksi.

Myöhemmin kirjassa kohtaa kaksi yhteiskunnan reunamilla elävää yksinäistä hahmoa. Koira nimeltään Kissa ystävystyy parrakkaan miehen kanssa, joka on pultsari nimeltään Näätä.

Kuvittaja Elina Warsta on onnellinen, että hän sai kuvittaa Tomi Kontion syvällisen tekstin.

– Tämä on semmoinen satu, jonka haluaisin, että jokainen lapsi saisi kuulla ja aikuinen lukea.

– Kirjassa on niin lempeästi kerrottu, että kaikkien elämä on merkityksellinen ja jokaisen pitää tulla nähdyksi. Kirja on saanut monet itkemään.

Päähenkilö on sekarotuinen koira, jolle metsän eläimet kääntävät selkänsä ja jolle ylväs afgaaninvinttikoira nostaa koira-aitauksessa nokkaansa: ”Minun jalo hajuaistini ei koskaan erehdy, mitä tulee rotuihin ja sekarotuihin.”

– Kontio ei lähde lässyttämään tai sano, mikä on oikein, mikä väärin, Warsta toteaa.

– Ainoa kohta, missä kirjailija vähän moralisoi, on Punavuoren superrikkaat. Näätä sanoo, että he ovat rahan vankeja.

Kertomus osuu suoraan tähän aikaa ilman taivastelua.

– Olen kokenut aika rankasti sen, missä tilanteessa maailma on tällä hetkellä ja miten sotaa pakoon lähteneitä ihmisiä kohdellaan Euroopassa, Warsta vakavoituu.

– Pahimmillaan he joutuvat vielä kärsimään lisää Suomessa, jos ihmiset ovat urpoja. Siksi koen tämän kirjan sen takia tärkeäksi.

Elina Warsta tapasi kirjailija, runoilija Tomi Kontion kerran ennen kuin aloitti kuvittamisen.

– Tykkään tavata kirjailijan. Siitä syntyy aina keskinäinen yhteishenki ja vahvempi sitoutuminen kirjaan, jos tapaa tekijän, hän kertoo.

Mitä silloin puhuttiin?

– Tunnustelin vähän, onko Tomilla toiveita. Ja kerroin, mitä fiiliksiä minulle on tekstistä tullut.

Warsta kertoo lukevansa kuvitustyönä olevan tekstin läpi monta kertaa.

– Tosi tarkkaan. Huolella ja tunteella. Kun tämä on lyhyt teksti, siellä on niin paljon sisältöä rivien välissä ja alla. Tekstistä pitää saada vahvasti kiinni. Sen pitää antaa makustua.

Koiran tarina toi Warstalle mieleen Johnny Cashin laulun A Boy Named Sue.

– Se on laulu pojasta, jonka isä jättää. Isä antaa pojalleen tytön nimen sen takia, että poika pärjäisi elämässä. Cash laulaa: Joko sinusta tulee luja tai kuolet.

– Ja sitten olen aina ollut Rauli Badding Somerjoki -fani. Baddingin musiikki vie maailmaan, joka on melankolinen ja kaunis, mutta jossa on kuitenkin pikkasen huumoria. Sellaiselle minulla on vahva sydän. Siksi Kontion teksti tuntui minulle ihanan läheiseltä. Koen sen olevan lähellä omaa mielenmaisemaani.

Näätä ja koira nimeltään Kissa keräävät pulloja ja hakevat niillä Näädälle lisää juotavaa. Laitapuolen kulkija Näätä vaikuttaa onnelliselta ja tasapainoiselta.

– Näätä on jo siinä vaiheessa elämää, että ymmärtää tarvitsevansa kaverin. Kun hän ei ehkä saanut sellaista ihmisistä, Näätä löytää ystävän koirasta.

Koiran äiti on neuvonut, ettei kannata luottaa kehenkään tai mihinkään.

– Meidän äiti sanoi hyvin, että 99 prosenttia ihmisistä on hyviä. Se on hyvin pieni osa, joilla on pahoja aikeita. Sitä yritän monesti miettiä, ennen kuin rupean ihmisiä arvostelemaan tai luokittelemaan. Se on hyvä elämänohje.

Kirja yllättää sillä kohtaa, kun koiran elämässä tapahtuu käänne. Kirja pitää sen aukeaman ajaksi kääntää sivuttain, muutos on niin konkreettinen.

Kontio kirjoittaa runollisesti. Tekstiä on ilo lukea.

”Taivas nojasi mereen. Meri nojasi taivaaseen. Auringon helma oli pitkä ja lämmin.”

FAKTA