946 putoaa pois

Näkemiin Ratikka ry ja Suomen Kotilopalloliitto! Hyvästi Samariittiapu ja Oulun Porvarilliset Varhaisnuoret!

Liki tuhat oululaista yhdistystä on poistumassa Patentti- ja rekisteri-hallituksen rekistereistä.

Yhdistysrekisterin siivouksessa on häviämässä myös monta vuosikymmentä oululaista työväen-
historiaa.

Anni Hyypiö tekstit // Tiina Wallin kuva

Patentti- ja rekisterihallitus luki elokuussa madonluvut 40 000 suomalaiselle yhdistykselle. Jos ne eivät kirjallisesti ilmoita toimintansa jatkumisesta viimeistään 12. tammikuuta 2017, ne poistetaan yhdistysrekisteristä.

Oulussa lopettamisuhka leijuu 946 yhdistyksen yllä.

Hyvästit saa heittää muun muassa Oulun makeistyöläisten ammattiosastolle, Jäkäläviejien Yhdistykselle ja Oulun terveydenetsijäin kerholle.

Listasta erottuu iso, punainen joukko, jonka muodostavat yli kaksisataa oululaista työväen aatetta ajavaa yhdistystä.

Suomen työväki ei ole koskaan oikein mahtunut vain yhteen puolueeseen.

Jatkosodan jälkeen työväellä oli valittavana neljän kirjainyhdistelmän väliltä: oli sosiaalidemokraattinen SDP, kommunistinen SKP, kansandemokraattinen SKDL ja lyhytikäiseksi jäänyt Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto TPSL. Vuonna 1968 Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen SKP jakaantui vielä kahtia enemmistöön ja oppositioon.

Puolueiden määrä ei yksin selitä kuolevien työväen yhdistysten valtavaa määrää.

Jyväskylän yliopiston sosiologian emeritusprofessorin Martti Siisiäisen mukaan taustalla on vahva järjestöperinteemme. Maan poliittisessa järjestelmässä yhdistys on ollut kollektiivisen toiminnan tärkein muoto. Protesti on kulkenut järjestäytyneen yhdistyksen kautta: mieluummin byrokratiaa kuin barrikadeja.

– Ensin on ollut kriisi tai yhteiskunnallinen ongelma. Sen ympärille on syntynyt liike, josta taas on syntynyt järjestöjä.

Siisiäinen puhuu erityisistä protestikausista, jolloin kansalaisten tyytymättömyys asioiden tilaan näkyy uusien yhdistysten perustamisena.

Työväenyhdistyksiä on perustettu ahkerimmin 1900-luvun alussa, sotien jälkeen 1940-luvulla sekä radikalisoitumisen ja uusvasemmiston vuosina 1960- ja 1970-luvuilla.

Työväen yhdistysinto näkyy selvästi Oulun yhdistyksissä.

Suurin osa Oulun 237 lakkautuslistalla olevasta vasemmistoyhdistyksestä on joko SKP:n puolueosastoja tai SKP:n käytännössä hallitseman SKDL:n alaisia yhdistyksiä.

Sen sijaan sosiaalidemokraattisia yhdistyksiä on lakkautuslistalla vain 27 kappaletta.

Omat kansandemokraattiset järjestönsä on ollut naisille (esimerkiksi Kaukovainion kansandemokraattiset naiset), nuorille (Kellon demokraattiset nuoret), lapsille (Arolan Pioneerit) ja eri opinto- ja työaloille (Oulun metallin kansandemokraatit, Oulun kirjatyöntekijäin kansandemokraattinen yhdistys).

SKP:llä oli 43 puolueosastoa eri kaupunginosille Alalaanilasta Kelloon ja Korvensuoralle asti. Puolueella oli 14 työpaikkakohtaista osastoa: lakkaamassa ovat muun muassa VR:n, Oulun yliopiston, Pateniemen tehtaitten ja Åström-yhtymän työntekijöiden osastot.

Vanhimpia lakkautusuhan alaisia yhdistyksiä ovat 1931 rekisteröidyt Madekosken ja Halosenniemen sosialidemokraattiset työväenyhdistykset (rekisteröity 1931), nuorimpia taas 1990-luvun alussa perustetut vasemmistoliiton puolueosastot.

Yhdellä kaupunginosalla on ollut valtava määrä saman aatteen yhdistyksiä.

Esimerkiksi Tuirasta on katoamassa kuusi yhdistystä, joukossa muun muassa Tuiran sosialidemokraattinen yhdistys ry, SDP:n Tuiran Sosialidemokraatit ry ja Tuiran Vasemmisto.

Toppilasta listalla on seitsemän yhdistystä, kuten Toppilan Demokraattinen Yhdistys, Suomen Kommunistisen Puolueen Toppilan Osasto ja Suomen Kommunistisen Puolueen Toppilan Omakotialueen osasto.

Pirstaloitunut vasemmisto tiivistyi vuonna 1990, kun SKDL, SKP ja Suomen Naisten Demokraattinen Liitto SNDL sulautuivat uuteen puolueeseen, vasemmistoliittoon.

Yhdistyslistan toisena harventajana on järjestötoiminnassa tapahtunut käänne.

Virallisten yhdistysten sijaan ihmiset kerääntyvät nyt kevyisiin verkostoihin, jotka syntyvät aatteen palon sijaan itsensä kehittämisen, elämäntapojen tai harrastusten ympärille.

On Kallio-liikettä ja Sipsikaljavegaaneja – ja vielä kevyempänä vaihtoehtona nettiadresseja ja Facebookin tykkäyssivuja.

– Nykyään kollektiivinen toiminta syttyy ja sammuu äkkiä, Siisiäinen sanoo.

Työväenyhdistysten listaa harventaa myös se, ettei aika ei ole työväenliikkeelle suopea.

Työväenyhdistyksissä on totuttu katsomaan tulevaisuuteen, luotu vallitsevan nykytilanteen ylittäviä näkökantoja, unelmoitu paremmasta, luotu jopa utopioita.

– Lama-aikana taas on katsottu taaksepäin kohti menneisyyden ihanteita ja nähty yhteiskunnan kehityksen kulkevan entistä huonompaan suuntaan. Näin on ollut 1920–30-luvuilla oikeistolaisen liikehdinnän kanssa, ja vähän samaa oli 1950–60-lukujen vaihteessa SMP:n synnyn kanssa, Siisiäinen sanoo.

Lähteenä on käytetty Risto Kentän Oma apu, paras apu – Oulun sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry 100 vuotta 1886–1986 (1986), Antti Pesolan pro gradu -tutkielmaa Sosialistinen Suomi, demokraattinen yliopisto ja maailmanrauha: Kansandemokraattiset opiskelijajärjestöt Oulun yliopistossa 1964–1990 (2015) ja Anna Niemisen toimittamaa teosta Uunosta Välkyksi – Oulun yliopiston ylioppilaskunta vuosina 1959–2009.

Fakta