Arto KiuruRajakylän ja Pateniemen nuorisoporukat ottivat toisistaan mittaa jo 1960-luvun alussa. Myöhemmin Oulussa niittivät kyseenalaista mainetta sekä Välivainion Ansatien että Heinäpään nuorisoporukat.
1980-luvun alun tuiralaisesta punkkarijengistä riitti juttuja sekä kaupungilla että paikallisessa mediassa.
Virpi Karhu oli mukana Tuiran punkkariporukassa, joka koostui työläisperheiden jälkikasvusta.
– Ensimmäisen kännin vedin 12-vuotiaana puutalon yläkerrassa Kaarretiellä, muistelee Karhu, joka nykyisin työskentelee Avominne-klinikoilla päihde- ja läheistyöntekijänä.
Tuiralainen ydinjoukko oli Karhun mukaan pieni ja maineeltaan nuhteeton.
– Sain jo Tuiran alakoulussa kavereita, joista näki, että he olivat koviksia. Silloin heräsi tunne siitä, että jos pysyisin yläasteellakin heidän kaverinaan, ei kukaan pottuilisi minulle.
Jengin syntyyn liittyy tiiviisti kaupunkirakenteen muutos. Alueella asuneet tuiralaiset muuttivat uusiin elementtitaloihin, joihin siirtyi iso määrä lapsiperheitä muualta kaupungista.
Valtatien ja Koskitien ympärille sotien jälkeen noussut Itä-Tuiran puutaloalue jäi uudisrakentamisen jalkoihin.
– Se oli Kalliotien siniparvekkeisten talojen aikaa, Karhu sanoo.
Punkkarijengi vietti aikaa Tuiran Sepelinmäellä, Merikosken voimalaitoksen edustalla sekä Tuiran uimarannan minigolfradalla.
– Kärräsin nuorinta pikkusiskoni mukaan kokoontumisiin, kun hoidin häntä kesälomalla vanhempien töissä ollessa.
Kuusisaaressa herätti 1980-luvun alussa pelkoa 10–15-henkinen tuiralaisten nuorten miesten ryhmä, joka hakkasi yksinäisiä vastaantulijoita huvialueella.
Oulussa liikkuu yhä kaupunkitarina siitä, kuinka liki kahden sadan tuiralaisnuoren porukka olisi sulkenut osan Itä-Tuiraa käyttäen puupuomeja sekä levittämällä bensaa ajoradalle.
– Syksyllä 1980 kiersi Tuirassa huhu joukkotappelusta rajakyläläisiä vastaan, jengin kaikkein nuorimpia se ei koskettanut.
Rankka päihteiden käyttö vaati veronsa. Nuori miespuolinen jengiläinen kuoli tapaturmaisesti tipahdettuaan kivikkoon Merikosken kauneuspadolta Rauhalan bändi-illan jälkeen.
– Makasin kotona kovassa kuumeessa, kun kolme vuotta nuorempi siskoni palasi koulusta ja totesi, etten voi enää lainata kauneuspadolta pudonneen kaverini nahkatakkia.
Karhu irrottautui jengistä aloittaessaan Madetojan musiikkilukion syksyllä 1983.
– Olin jengissä koko ajan sellainen kiltti perässä kulkija.
Itä-Tuiran nuorisoporukat saivat medianäkyvyyttä ensimmäisen kerran kesällä 1981.
Nuorisotiloista oli 1980-luvun alussa pula. Koululaiset notkuivat kauppojen kulmilla ja porttikongeissa. Ryhmä Tuiran jengiläisiä rakensi metsään Kalliotien taakse maakorsun. Kalusteet löytyivät alueen pakkolunastetuista autiotaloista.
Valoa korsuun toivat paristolamput. Siellä oli myös kahvinkeitin sekä kasettinauhuri.
– Punk oli varmaan se merkittävin tuiralaisnuoria tuohon aikaan yhdistävä juttu, Karhu sanoo.
Kaupunki kuitenkin määräsi korsun purettavaksi. Oulun Settlementtinuoret ja Oulun kaupungin nuorisotoimi ehdottivat nuorisotilaksi Kalliotie 18:ssa sijainnutta mansettikattoista puutaloa, mutta talo purettiin.
– Kokoonnuimme usein yhden Myllytien kerrostalon kerhohuoneessa.
Vuonna 1984 nuorisotiloiksi kaavailtiin Valtatie 23:ssa sijainnutta Lammen kalustetalon rähjäistä puurakennusta. Kaupunki kuitenkin torppasi ajatuksen silloisen nuorisolautakunnan puheenjohtajan avustuksella.
Katso kuvagalleria
Tuiran jengistä. kaleva.fi
Tällä aukeamalla julkaistut kuvat ovat peräisin
Yliniemen arkistosta. Alla olevassa kuvassa Yliniemellä on käsissään Jorma Myllyn Oulu-lehteen ottama lehtikuva toukokuulta 1985. Kuvassa on lapsuudenystävä Teija ”Kassu” Löfholm, silloinen Kangosjärvi.
Tarja Yliniemi työskentelee nykyisin toimistotyöntekijänänä Oulun Kosteusmittaus Oy:ssä.
”Tämä kuva on otettu Raatinsaaressa 1987 Kuusrockin aikoihin. Seurana Ylivieskan punkkareita,
jotka kulkivat paljon Oulussa. Tämä oli hauskaa aikaa jo senkin takia, että kun joku porukasta oli saanut ajokortin, niin sitten istuimme autossa ties missä ja otimme kuppia usein auton sisällä.”
Artikkelin lähde Kaleva 28.09.2016.