Sanomalehtiviikko Oppilaat ovat asiakkaita

Kuusamolaisopettajan romaani kritisoi koulun uusia tuulia.

Kirjaa voi suositella opettajille, oppilaille
ja ennen kaikkea kouluvisiönääreille.

Romaani

Petri Vartiainen: Miehen ryhti. Otava 2016.

Peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Ari on kunnianhimoinen: lapset on saatava pitämään koulusta.

Vaimo on mustasukkainen miehen ammatista, moittii lasten laiminlyönnistä ja mankuu vielä yhtä omaa lasta. Miestä ei vauva innosta, kun koulussa niitä on joka pulpetissa yksi.

Outoahan se on, jos opettajaisä ei ole kiinnostunut lastensa koulunkäynnistä. Niin ainakin vaimo jaksaa toistuvasti huomautella.

Itsekin äidinkielen opettajana, tosin ammattiopistossa työskentelevä Petri Vartiainen tekee teräviä havaintoja koulumaailmasta ja varsinkin siitä, että liike-elämän ajattelu on matkittu sinnekin.

Suomi leuhkii Pisa-menestyksellä. Koulun arki kehittää vitsin. PISA on lyhenne: Piristy Idiootti, Sua Arvioidaan. Entä jos paljastuu, ettei somesukupolvi osaa lukea eikä kirjoittaa?

Letkeänhauskasti kirjoitettu mutta syvällinen ja viisas esikoisromaani on kaivattu hätähuuto puuhatun koulu-uudistuksen hölmöyksistä ja vaikkapa käsinkirjoitustaidon puolesta. Kun ajattelu ulkoistetaan koneelle, kukaan ei kohta osaa tehdä numeroa eikä kirjainta, arvioi kriittinen opettaja.

Arillakin on uusi käsitys koulusta ja tiedosta. Hänellä on hurja suunnitelma. Viedään oppilas pois luokkahuoneesta: kirjastoon, museoon, seurakuntaan. Luovutaan kirjoista.

Onko kyse opettajan omasta kyllästymisestä työhönsä? Opettaja sortuu monesti kyynisyyteen. Sitä vastaan Ari haluaa nousta.

Mutta ennen pitkää hän saa havaita, että byrokraattiset kouluvisionäärit musertavat hänen idealistisen ja yksilöllisen haaveensa.

Uudistusvimman kiihtyessä kollegatkin alkavat tajuta visioijien ideologisen tyhjyyden: Opettaja ei opeta, hän ohjaa. – Mutta ohjaaminen tuntuu paljon autoritatiivisemmalta kuin opettaminen. Ainakin jos rinnastaa auton ohjaamiseen.

Opettajan työ vertautuu karaokeen. ”Ääni on oma, mutta virasto valitsee kappaleet.”

Homoa saa kiusata; kukaan ei tee mitään. Kiusattu oppilas on koululle ja opettajille ongelma. Ratkaisuksi tarjotaan koulunvaihtoa. Käyhän se isommalla paikkakunnalla, mutta entä käpykylässä, jossa on vain yksi koulu?

Käytöshäiriöinenkin on ongelma. Ari päättelee, että ongelmaoppilas on aikuistunut liian jyrkästi, ohittanut sellaista, mikä hänen olisi tullut saada elää. Mutta tyhmä hän ei ole, kun osaa päätellä, että ”sanoilla ei ole muuta merkitystä kuin että niillä petetään ihmisiä”.

Vanhempi lukija joutuu miettimään monenlaista: Mitä kertoo nykykoulun tasosta, jos yläkoululaisilta, siis entisten keskikoululaisten ikäisiltä, tietokilpailuissa kysytään, milloin Suomi itsenäistyi ja mikä on Venäjän pääkaupunki.

Ja kun nykyopettaja menee koulutustilaisuuteen, hän käyttäytyy kuin murrosikäinen oppilas: häiritsee luennoitsijaa ja niitä, jotka haluaisivat kuunnella. Tämä pitää kuulemma paikkansa muuallakin kuin Vartiaisen romaanissa.

Ei voi muuta kuin suositella opettajille sen lukemista – ja oppilaille myös: erinomainen teos äidinkielen tunneille. Kaikkein lämpimimmin suositan tätä paikoin hyvin julmaa kirjaa niille kouluvisionääreille, joita se kritisoi.

Miesopeporukan keskinäinen leukailu on hyväntahtoista sanailoittelua, mutta paljastaa myös melkoista asenteellisuutta. Opettajainhuoneesta löytyy tässäkin teoksessa herkullinen henkilögalleria, suorastaan karrikoidut opettajatyypit, jotka ovat säilyneet ajan muuttuessa.

Ei voi olla muistamatta rinnastaen puolisen vuosisataa sitten ilmestynyttä oululaisen äidinkielen opettajan Anu Kaipaisen satiirista romaania Kaksi lukukautta (1964).

Arin koulussa ja henkilökohtaisessa elämässä pedagogisen kokeilun kevät on täynnä dramatiikkaa, järkyttävääkin.

Lukuvuosi täyttyy Vartiaisen romaanissa, kun sen alkaessa eletään vielä syyslukukauden loppua. Ja lukuvuosihan on, niin tosiaan: kaksi lukukautta.

Esko Karppanen

FAKTA

Kriitikko kiteyttää

Plussaa: Täsmäajoitus koulu-uudistussuunnitelmiin. Rohkea, aforismiksi taipuva kieli: tarvittaessa runollinen, tarvittaessa rujo. Kielikuvat ovat raikkaita, tästä ajasta.

Miinusta: Joutuu miettimään, miten peruskoulussa on niin vähän naisopettajia kuin romaani kuvaa. Joskus henkilönimet ovat liian samanlaisia: Koulussa on Irmeli ja perhepiirissä Inkeri, mutta kuka se välillä vilahtava Irene on?

Miehen ryhti on Petri Vartiaisen esikoisromaani, esikoisteos Isäasentoja (Otava 2014) oli novellikokoelma.

Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 05.09.2016.