Kuvanveistäjien vaikuttavassa tilassa

Työhuoneelle järjestetty näyttely avautuu kokonaisvaltaisena kokemuksena.

Kuvat

Pikisaarentie 17 E. Sakari Matinlaurin, Karoliina Niemelän, Jyrki Poussun ja Pirjo Lempeän teoksia työhuonenäyttelyssä Oulussa, Pikisaarentie 17, 20.10. saakka.

Työhuoneyhteisö Sakari Matinlauri, Karoliina Niemelä ja Jyrki Poussu on työskennellyt yhteisissä Pikisaaren-työtiloissaan jo lähes neljännesvuosisadan, vuodesta 1992.

Avoimia ovia työhuoneella on vuosien varrella järjestetty, mutta ei varsinaisesti näyttelyä. Näin ainakin muistelee kuvanveistäjä Matinlauri, joka torstai-iltana oli näyttelynvalvojana paikalla.

Nyt nähtävillä olevan näyttelyn kokonaisuudessa on vierailevana taiteilijana mukana myös Pirjo Lempeä.

Teosluetteloa näyttelyssä ei ole eikä teoksia muutenkaan nimetty. Luettelo oli tarkoitus tehdä, mutta lopulta se jäi, valvoja kertoo.

Otetaan näyttely siis vastaan sellaisenaan ilman nimiä, kokonaisvaltaisena tilallisena kokemuksena. Ja jo itse tilakin on vaikuttava! Korkeutta siinä on pienen katedraalin verran, mutta lukemattomien työkalujen rivistöt pitävät ilmapiirin samalla myös hyvin maanläheisenä.

Matinlaurin veistokset ovat kansoittaneet ison osan etuhuoneesta ja lisää teoksia löytää kapuamalla yläparvelle.

Esillä on töitä useammastakin taiteilijan viime vuosien teoskokonaisuudesta, varhaisimpia joukossa taitavat olla vaaleat siivekkäät puuveistokset.

Kielletty hedelmä on pitkään ollut yhtenä yhdistävänä nimenä Matinlaurin töille.

Tästä teemasta löytyy myös ihan tuoreita muunnelmia. Ne ovat tutkielmia muodosta ja materiaalista: hyvin puhdas, pyöreä muoto rikkoutuu sekä rakenteeltaan että pinnaltaan, ja alta paljastuu jotain muuta.

Teokset ovat taidokkaasti työstettyjä, pitkiinkin pohdintoihin houkuttavia visuaalisia herkkuja.

Jyrki Poussulta on esillä kaksi maalattujen puuveistosten ryhmää, joiden osat muuntelevat valtikkamaista soukkaa muotoa. Kuninkaallinen pari lapsineen on levittäytynyt lattialle ja kokoerot teosryhmän sisällä luovat hilpeätäkin tunnelmaa.

Sakraali ja seksuaalinen kietoutuvat yhteen etenkin kolmen seinäteoksen ryhmässä. Käsittelemättömän puun, vahvapigmenttisen värin ja kultauksen yhdistelmät ovat kauniita.

Karoliina Niemelän keramiikkaveistokset edustavat taiteilijan varhaisempaa tuotantoa.

Niemelän nykytyöskentelyä on nähtävissä kahdessa, yhdessä Pirjo Lempeän kanssa toteutetussa videoteoksessa, jotka molemmat ovat taltiointeja yhteisöllisistä projekteista.

Lukemattomia juttuja -dokumenttiteos yllytti kuvauksiin osallistuneita pohtimaan elämänsä parhaita puolia.

Koonti-teoksessa yhdistyvät yhteisöllisesti rakennettu saviruukku sekä ihmisten tarinat ja pohdinnat mielenterveydestä, sen ylläpitämisestä ja merkityksestä.

Leena Kangas

Yllä kuvanveistäjä Sakari Matin-laurin veistos ja vasemalla Karoliina Niemelän keramiikkaveistoksia.

Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 25.09.2016.