Ensi-ilta
Lavastaja Kalle Nurmisen näyttämökuvat, joita pyörivä näyttämö anteliaasti paljastaa, lyövät yksi toisensa jälkeen ällikällä.
Ja kuinka fiinisti pukusuunnittelija Pasi Räbinän luomukset istuvat miljööseen!
Kohtaukset ovat kuin kauniin historiallisen kuvakirjan aukeamia, joiden henkilöt irtoavat kolmiulotteiseksi ja alkavat keskustella.
Näin huolella luotuun epookkiin on silmien miellyttävä upota.
Suuren näyttämön uutuudesta
Voi olla, että se toimii niin.
Pierre Cloderlos de Laclos’n kirjeromaani 1780-luvulta on innoittanut niin nimekkäitä elokuvantekijöitä kuin teatteriväkeäkin, sillä se tarjoaa mahdollisuudet kiihkeään rakkauteen ja intohimoon.
Ja katsojalle tirkistelijän roolin parhailta paikoilta.
Kevytmielisyys ja donjuanismi leimaavat päähenkilöiden agendaa. Protagonisti Markiisitar de Merteuil (Merja Larivaara) ja antagonisti Kreivi de Valmont (Kari-Pekka Toivonen) saavat tyydytystä toisten ihmisten hyväksikäytöstä, alistamisesta ja ryvettämisestä.
Pelin juoni on näiden kahden kärkiyksilön, alfauroksen ja alfanaaraan, voimainkoitos, jonka jalkoihin muut murskaantuvat – ja lopulta myös kauniit päät putoavat.
Ohjaaja Pertti Sveholm – joka ohjasi myös
Ohjaaja päättää myös, miten esitys ajattelee. Mitään uutta kulmaa Sveholm ei paljon käytettyyn tekstiin tuo. Eikä väläytä kriittistä katsetta tekstin arvomaailmaa ja ihmiskuvaa, syrjiviä ja alistavia mekanismeja kohtaan.
Pitsistä riisuttu ja puuterista paljaaksi puhallettu sisus on paritusta, pettämistä, elostelua ja raiskausta.
Markiisitar de Merteuilina Merja Larivaara täyttää roolin mitat ja ääret. Ylväs markiisitar tosin jää vähän etäiseksi, koska hänestä löytyy niin vähän inhimillisiä murtumia.
Kari-Pekka Toivosen kreivi vilauttelee myös joviaalimpia puoliaan ja valehtelee hävyttömän avoimesti, mikä viihdyttää yleisöä.
Ilopilleri on vierailija Aksa Korttilan esittämä nuori hupakko Cécile de Volanges. Hän rikkoo ylhäisen käytöksen sääntöjä ja esityksen siloteltua kuorta. Lahjakas Aksa Korttila nousi esiin jo Ruusu Haarlan opinnäytetyössä
Valheet ja viettelijät sisältää ihmiskeinottelua ja moraalitonta vallankäyttöä. Se keskustelee aikamme kanssa ihan toisella tavalla kuin 1700-luvun Ranskassa tai Stephen Frearsin tai Milos Formanin elokuvaohjauksina 1980-luvulla.
Iso kysymys on, miksi ja ketä varten tämä teksti valittiin? Onko se ajankohtainen juuri nyt?
On sanottu, että teatteriesitys on kuin vuorovesi, jonka mentyä katsojat alkavat keräillä aallon jättämiä ajopuun palasia ja pulloposteja. Mikä viesti löytyy tämän esityksen pullopostista: Madame de Tourvelilta kiristetty rakkaudentunnustus? Arvokas pitsinpala markiisittaren tärkätystä alushameesta?
Monen aikaansa seuraavan katsojan reaalitodellisuudessa teatterin pulloposti molskahtaa vellovaan Välimereen, jonka yli on tullut tänä vuonna ainakin 200 000 siirtolaista ja turvapaikanhakijaa heitä rahastavien keinottelijoiden ja huijareiden käsien kautta.
Artikkelin lähde Kaleva 12.09.2016.