Teräsratsukko kesti noston ja kuljetuksen

Pia Hentusen taideteos ”Arjen helmiä” kuljetettiin maanantaina Tyrnävän keskustan uuteen liikenneympyrään.

Teos on kunnianosoitus hevoselle, mutta se sisältää myös viestin arjen helmistä.

Liisa Laine teksti
Jukka Leinonen kuvat

Tyrnävä

Pirkolan tilalla Hiabin hihnoissa killuu kolmimetrinen teräshevonen ratsastajineen. Alhaalla maassa taiteilija Pia Hentunen yrittää tasata hengitystään.

– Jännittää ihan kamalasti.

Siinä roikkuu puolen vuoden työn tulos. Kestääkö se? Hentunen ei ennen tätä ollut eläissään hitsannut mitään.

– En varmaan pysty katsomaan... en pysty...

Hetken päästä Hentunen kuitenkin huomaa, että tuostahan pitää saada itsekin kuvia.

– Älkää päästäkö niitä lähtemään, haen kameran, hän huikkaa ja häipyy hetkeksi.

Hevonen ja ratsastaja ovat osa Tyrnävän uuteen liikenneympyrään sijoitettavaa taideteosta.

Hevosen mallina on ollut Hentusen vanha hevonen, nyt jo vainaa.

– Limppuhan se siinä. Sillä oli aina tapana paukutella huuliaan. Alahuuli roikkui melkein polvissa.

Tavoite ei ole ollut kuvata mitään ykköspalkittua laatuyksilöä.

– Se on tavis-ruuna, jolla on kolhuiset jalat ja roikkumaha. Vapaa ja ihana. Nainen on samaa sorttia, kuvailee Hentunen ratsukkoa.

Teos on kunnianosoitus hevoselle, mutta se sisältää myös viestin arjen helmistä, jolla jokainen ihminen voi rikastuttaa ympäristöään. Vaikka vain jollain pienellä teolla.

– Tämä tyyppi pudottaa helmen ja ne muut helmet ovat jo siellä liikenneympyrässä.

Hentunen on tehnyt työn miehensä Keijo Pirkolan verstaassa. Ensimmäinen jännityksen paikka onkin, miten teos mahtuu verstaasta ulos. Eikä väliin monta milliä jää – ratsastajan pää hipoo oven yläkarmia. Kevyt liikuteltava se kuitenkin on. Painoa on kuulemma vain shetlanninponin verran.

Kuljetuksesta vastaava neljän miehen iskujoukko ei vaikuta lainkaan huolestuneelta. Tavallisuudesta poikkeava keikka tämä silti on, myöntää Tyrnävän kunnan teknisen puolen työnjohtaja Timo Kangasjärvelä.

Hihnat sidotaan hevosen reisien ympärille ja nosto voi alkaa. Hetken päästä ratsukko on saatu turvallisesti lavetille, mutta edessä on vielä parin kilometrin kuljetus.

Alkumatka pellonreunaa mennään rauhallista alle parinkympin vauhtia. Kangasjärvelä seisoo lavetilla ja pitää varmuuden vuoksi ratsusta kiinni, jottei tärinä pääse retkauttamaan rakenteita.

Uusi liikenneympyrä on arvokkaalla paikalla Tyrnävän kirkon edessä. Aamutuimiin liikenne on vilkasta. Kun teosta lasketaan lopullisille sijoilleen, ohikulkijoiden niskat ovat vääntyä sijoiltaan.

Pollen katse sen sijaan on ujosti hiihtäjäpatsaan suuntaan.

Kunnanjohtaja Marjukka Manninen on seurannut tyytyväisenä operaatiota. Teos on mieleinen.

– Ratkaisevaa toki oli, että saatiin ympäristötaiteen säätiöltä puolet teoksen kustannuksista.

Hevosen selkään ei kannata yrittää. Teos on täynnä piikkejä, joissa repii vaatteensa ja nahkansa.

Tämän taiteilija koki omakohtaisesti teosta tehdessään. Varsinkin kädet olivat täynnä naarmuja ja mustelmia. Vaatteetkin syttyivät kerran tuleen. Sekin tuli havaittua, miksi hitsatessa on syytä pitää suojalaseja.

Katso kuvagalleria
kaleva.fi

Siinä se nyt on. Taitelija Pia Hentunen jännitti kuljetusta, mutta Tyrnävän teknisten palvelujen työnjohtaja Timo Kangasjärvelä (oik.), yrittäjä Petri Keränen ja autonkuljettaja Pentti Luttinen hoitivat homman varmasti. Sähköasentaja Ilkka Mikkonen (toinen vas.) viimeisteli asennustyöt paikan päällä. Pia Hentunen rakensi teoksen miehensä Keijo Pirkolan verstaassa.
Hentunen myöntää, että vaikka hän itse teoksen hitsasi, ei hän olisi siihen ryhtynyt ilman miehensä asiantuntemusta.
Teos on hitsattu teräsverkosta. Se on kevyt ja ilmava, aivan kuin puhelinkeskustelun aikana ajatuksissa paperinkulmaan luonnosteltu kuva.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva