Perhoskisa paljasti harvinaisuuksia

Tavallisella omakotitalon pihalla lentää kesän mittaan yli sata perhoslajia.

Monen lajin esiintymiskuva alueella tarkentui pihakisan avulla merkittävästi.

Pekka Rahko

Kempele

– Kyssäreitä on aika paljon, Jukka Piirainen laskee kurkistaessaan kotipihansa laidalla sijaitsevan perhosvalorysän pohjalle.

– Siis kysymysmerkkiyökkösiä, Petri Lampila suomentaa.

Perhoslaji on saanut nimensä siiven kuviosta, joka muistuttaa kysymysmerkkiä.

– Ja jaspisyökkösiä, Harry Nyström innostuu.

Laji on Oulun seudulla levinneisyytensä pohjoisrajoilla.

Kaverin havainnoista on lupa innostua, vaikka kyseessä on kisa. Toki leikkimielinen sellainen.

Piirainen, Lampila ja Nyström mittelevät siitä, kenen pihalla havaitaan vuoden mittaan eniten perhoslajeja. Syyskuun alussa perhoskisa alkaa olla jo loppusuoralla.

Kisaan hyväksytään suurperhoset, joihin luetaan monille tutuimpien päiväperhosten lisäksi muun muassa yökköset, kiitäjät ja mittarit.

Suomessa esiintyy noin tuhat suurperhoslajia, joskaan kaikkien niiden levinneisyys ei ulotu Oulun seudulle saakka.

Sääntöjen mukaan pisteen saa vain elävästä ja valokuvalla dokumentoidusta yksilöstä. Ja jokainen laji on samanarvoinen.

Piirainen kasvattaa lajilistaansa pihallaan Kempeleessä, Lampila puolestaan Limingassa ja Nyström Jäälissä.

Alkuun tiukasti pihalle rajatusta kisa-alueesta siirryttiin pian laajentamaan sääntöä niin, että haavin kanssa saa liikkua parinsadan metrin säteellä pihasta.

– Näin pääsee paremmin perille lähialueen lajistosta, mikä kisassa kuitenkin on pääasia, Nyström perustelee. Kiinteiden pyydysten ja syöttien pitää kuitenkin olla pihalla.

Pisteitä enemmän miehiä kiinnostaakin tiedon hankkiminen perhosfaunasta ja oman osaamisen kartuttaminen.

Kukaan osanottajista ei ollut tätä ennen aktiivinen perhosharrastaja. Nyström kertoo pyytäneensä perhosia viime syksynä kokeiluluontoisesti ja Piirainen harrasti perhosia ”joskus 1990-luvun alussa hyvin minimaalisesti”.

– Ärsytti, kun ei tunne yleisiäkään lajeja, ja kisassa onkin ollut loistavaa oppia peruslajistoa, Lampila kertoo.

– Vertaistuki on tärkeässä roolissa, Piirainen lisää. Määritysapua saa siis kysyä.

Lajeja on kertynyt paljon enemmän kuin miehet odottivat. Tällä hetkellä Piirainen johtaa kisaa 157 lajilla, Nyströmillä lajeja on 146 ja Lampilalla 130.

– Yhteensä lajimäärä on 235, Nyström ynnää. Siitä voi päätellä, että pihoissa on faunojen suhteen eroja. Nyströmin kokoamat tilastot vahvistavat tämän: 45 prosenttia lajeista on tavattu vain yhdeltä paikalta ja vain noin neljännes kaikilta kolmelta pihalta.

Suurin erottava tekijä on pihojen ympäristö.

Lampila havainnollistaa tilannetta oman kotipihansa lajistolla, jossa mustikkaa syövät, muualla hyvin tavalliset lajit ovat harvinaisuuksia.

Tämän selittää se, että pihan ympärillä ei ole metsää parin kilometrin säteellä.

Kisassa on paljastunut myös neljä alueelle uutta lajia: nahkakeltasiivestä, kirjotarhayökkösestä, suoyökkösestä ja viitayökkösestä ei ennen tätä vuotta ollut havaintoja Oulun Pohjanmaan eliömaakunnasta.

– Ilmastonmuutoksen myötä lajit leviävät pohjoisemmaksi, Nyström tulkitsee löytöjä.

Pihakisa onkin mainio esimerkki siitä, että lähiluontoa tarkkailemalla voi tehdä tieteellisesti arvokkaita havaintoja.

Fakta