Manun muistoksi

Galleria Art Halvaren 20-vuotisnäyttelyssä Sata laulua sudesta taiteilijat ottavat kantaa susikeskusteluun Suomessa.

Näyttelyn innoittajana oli galleristin edesmennyt työtoveri.

Riitta Taulavuori, tekstit
Teija Soini, kuvat

– Tuolla se Manu ruukasi olla päivisin, galleristi ja taiteilija Erkki Halvari nyökkää Saarelan veistospuiston pihamaalla heinikon seasta pilkistävään koirankoppiin.

Halvarin 16 vuotta sitten lehti-ilmoituksen kautta löytämän mustan koiran elinpäivät päättyivät tammikuussa.

Monirotuinen Manu oli Halvarin kaverina Saarelassa käytännössä aina. Manu myös päätyi joihinkin Halvarin tekemiin tauluihin ja runoihin ”jossain muodossa”.

– Sitten talvella tuli mieleen, että Manun kunniaksi pitäisi järjestää näyttely. Ja että sen voisi pitää susista, koska koirat polveutuvat susista, ja Manukin oli vähän kuin susi, villieläin: ei sille mitään tapoja opetettu.

– Mutta viisas se oli. Kerran se söi pöydältä vartioimatta jätetyn pannukakun, mistä vaimo hermostui. Sen jälkeen se ei ottanut pöydältä makkaranpalastakaan.

Näyttely sai nimekseen Sata laulua sudesta, ja se on samalla Galleria Art Halvaren 20-vuotisnäyttely. Esillä on yhdentoista taiteilijan susiaiheisia teoksia.

– Se on taiteilijoiden kannanotto susikeskusteluun. Taiteilijat ottavat teoksillaan kantaa uhanalaisten susien metsästykseen Suomessa.

Töitä on esillä 30 ja niissä susia yhteensä 55.

– Näyttelyn nimi on vielä symbolinen. Maalaamme kuitenkin lisää tauluja näyttelyn aikana, jotta susia tulee sata.

Teosten ripustus on hyvässä vauhdissa torstaina. Osa teoksista, esimerkiksi lappilaisten Merja Aletta Ranttilan ja Helena Junttilan työt ovat tulleet postitse. Seinille on saatu myös Oulu–Liminka-akselilta Hanna Holopaisen ja Hannu Lukinin tauluja Halvarin omien maalausten jatkoksi.

Oululainen Heikki Länkinen ja kainuulaislähtöinen Jaakko Heikkinen kiinnittävät seinille omiaan.

Heikkinen tuomitsee oitis susien salametsästyksen. Hänen mukaansa susivihaan liittyy katteetonta pelottelua ja sudenkaatoon metsästäjien keskinäistä rehvastelua.

Heikkinen on tuonut näyttelyyn muuan muassa Susitytön ja Politiikkapedon. Ensin mainittu sekatekniikkatyö perustuu kymmenisen vuotta sitten nähtyyn uneen, jälkimmäinen muun muassa metsästys-, erä- ja pornolehdistä leikeltyihin kuviin ja teksteihin.

Länkisen öljyväritauluissa puolestaan seikkailee ilkikurinen veijari Wolfgang Wolf.

– Haluan kaikille eläimille hyvää, eikä susi tee tässä poikkeusta.

Seuraavaksi pirttiin astelee kemijärveläis-oululainen taiteilijapariskunta Erja Kärkkäinen ja Anssi Hanhela taulukantamuksineen, perässään itäsiperianlaika Taiga.

Sus siunakkoon. Muun muassa tämänniminen öljyvärityö on Hanhelan tuomisena.

Kärkkäinen on ikuistanut Taigan ja toisenkin sudennäköisen koiransa itsensä kanssa öljyvärimaalaukseen Vikajärvenkandinskyt.

– Minulla on tässä susiletka, ekspressionisti Wassily Kandinskya mukaillen.

Kärkkäinen kertoo suden kiehtoneen itseään aina. Hän on tuntenut olevansa välillä kuin laumastaan erkaalleen joutunut yksinäinen susi.

– Olen taustaltani teatteriohjaaja, ja olen suuntautunut kuvataiteisiin vasta nyt vanhemmalla iällä.

Tällä erää viimeisenä paikalle saapuva oululainen Jyrki Mäki nostaa kassistaan teoksen, jonka nimi kuuluu ytimekkäästi Keskikesän juhlija kohtaa vuoristosuden ja muuta Limingan luontoa.

– Tämä on muistikuva Limingassa 2000-luvun alussa vietetystä juhannuksesta, hän taustoittaa sekatekniikalla toteuttamaansa teosta.

– Olen ollut aina susien puolella. Esimerkiksi koulussa viidennellä luokalla pidin esitelmänkin susista, ja silloin Suomessa taisi olla jotain seitsemän susiyksilöä.

Mäki sanoo lukevansa osin huvittuneena lehtijuttuja milloin mistäkin ”villieläinhäiriköistä”.

– Mutta samalla nämä jutut ärsyttävät. Pelon lietsontaa en ymmärrä.

Rovaniemeltä kotoisin olevalle Halvarille itselleen metsästys on menneisyyttä. Enää vuosikymmeniin hänellä ei ole ollut tarvetta saati halua metsästää.

– Nyky-ihminen on jotenkin erkaantunut luonnosta. Se voi selittää osin villieläimiin kohdistuvaa pelkoa ja petovihaa, hän pohtii.

fakta