Iin suurhanke päättyi mahalaskuun

Iin Praavanlahteen piti tulla 1920-luvun alussa iso metsäteollisuuskompleksi.

Tarinoita menneisyydestä

Samuli Skurnik

Vaikka Iihin perustettiin 1860 Suomen ensimmäinen, Kestilän höyrysaha ja vaikka Iijoki on ollut kautta aikojen tärkeä uittoväylä, ei Iistä ole koskaan kehittynyt varsinaista metsäteollisuuspaikkakuntaa. 1920-luvun alussa vireillä oli suurhanke, joka olisi toteutuessaan muuttanut kertaheitolla tämän tilanteen.

Hankkeen paikallisena alkuunpanijana oli John Antell. Hän sai oululaisten liikemiesten kanssa 1910-luvulla haltuunsa suuren, kaikkiaan noin 60 000 tukin hakkuuoikeuden (konsession) Kuusamossa.

Kun heillä itsellään ei ollut resursseja silmissä siintävän suurhankkeen toteuttamiseen, liittoutuivat he 1919 helsinkiläisen ulkomaankauppakonsernin Fren (Finland-Ryssland-England) kanssa ja samalla Antellista tuli Fren vähemmistöosakas.

Iin Puutavara Osakeyhtiö The Ijo Wood Co. Ltd. perustettiin vuonna 1920 oululaisvoimin. Toimialana oli ”harjoittaa puutavaraliikettä ja sahateollisuutta sekä metsätuotteiden jalostamista”.

Pian perustamisen jälkeen Frestä, ja lisäksi omilla rahoillaan sen yhdestä pääosakkaasta David Morduchista tuli Ijo Woodin suuromistajia ja Ijo Woodista Fren tytäryhtiö. Morduch valittiin Ijo Woodin hallituksen puheenjohtajaksi ja Antell sen toimitusjohtajaksi.

Ijo Woodin rima oli asetettu korkealle. Vihje yhtiön ambitiotasosta oli jo sen nimessä, joka muistutti erehdyttävästi Paloheimojen Kajaanin Puutavara Oy – The Kajana Woods Ltd:n nimeä.

Kun Paloheimot olivat tunnetusti rakentamassa Kajaaniin William Ruthin Karhulaan jo rakentaman integroidun metsäteollisuuskompleksin kaltaista huipputehokasta saha-sellutehdas-paperitehdas-kokonaisuutta, niin sama ajatus lienee ollut myös Ijo Woodin omistajilla.

Ijo Woodin korkean tavoitetason juuret olivat Fressä.

Jo perustamiskokouksessaan 1917 Fre päätti avata sivukonttorin Lontooseen ja ehkä toisen Pietariin. Se myös rakensi itselleen heti ensi alkuun pääkonttorin, viisikerroksisen kivitalon Helsingin ydinkeskustaan – jossa se yhä komeana seisoo.

Ijo Wood käynnisti syksyllä 1920 mittavat puunhakkuut Kuusamossa, samaan aikaan kun se alkoi valmistella etelä-Iin Praavanlahdessa tuotantolaitostensa rakentamista.

Muun muassa nelostieltä poikkeava Praavantie ja sen päässä olevat laiturirakennelmat, jotka ovat edelleen olemassa, rakennettiin silloin.

Pian tämän jälkeen hanke kuitenkin koki äkillisen ja yllättävän mahalaskun.

Syyt juonsivat juurensa Fren toisen tytäryhtiön, Helsingin Ruoholahdessa jo toimineen hattutehtaan konkurssiin. Se veti myös emoyhtiö Fren samaan suohon. Ja vaikka konkurssiaalto ei tavoittanut Ijo Woodia, pakotti se kuitenkin myös sen omistajat ajamaan yhtiön alas.

Viimeinen merkintä yhtiöstä on 2. syyskuuta 1922 Oulun raastuvanoikeudelle jätetty niin sanottu vuosi-ilmoitus, jolla yhtiö purettiin.

Näin tämä lupaavasti alkanut ja suurilla toiveilla ladattu tarina siis loppui Ijo Woodista itsestä riippumattomista syistä jo ennen kuin se oli päässyt kunnolla edes alkuun.

Omaan tietoisuuteni tämä jo kauan sitten historian hämärään unohtunut tarina tuli pieninä häivähdyksinä perheemme 1950- ja 1960-luvun mökkimatkoilla.

Praavantien risteystä ohitettaessa isäni usein sanoi, että tuossa se zeiden (isoisän) rakennuttama tie nyt edelleen on entisellä paikallaan.

Kun en valitettavasti ymmärtänyt silloin kysyä häneltä asiasta enempää, niin varsinaiseen tietoisuuteeni se tuli vuosia myöhemmin kun kirjoitin kirjaani Narinkkatorilta Kiestingin mottiin – Juutalaissuvun selviytymistarina (Paasilinna 2013), ja silloinkin vasta pitkän salapoliisityön tuloksena.

Kirjoittaja on jutussa mainitun
Ben-Zion Skurnikin oululais-syntyinen pojanpoika.

Fakta