55

vuotta lääketiedettä

Oulun yliopiston ensimmäiset
lääketieteen opiskelijat aloittivat
opintonsa syksyllä 1960.

Kysyimme kolmelta heistä,
miten lääkärinammatti on vuosien
varrella muuttunut.

Anssi Väisänen, Elina Ursin, Anna Kilponen teksti // Jukka Leinonen kuva

Eetteristä on pitkä matka nykyaikaan

Kun Riitta Jouppila aloitteli anestesialääkärin uraansa, pääosa potilaista nukutettiin eetterillä. Ei ollut nykyaikaisia lääkkeitä eikä menetelmiä.

– Ei ollut erillisiä nukutuslääkäreitä, vaan leikkaava kirurgi vastasi myös potilaan nukuttamisesta eetterillä. Anestesiologia alkoi kehittyä 1950-luvulla, enimmäkseen ulkomailla. Ala oli uusi, mikä minutkin houkutteli erikoistumaan juuri anestesiologiaan, Riitta Jouppila muistelee.

Aluksi Jouppila työskenteli lasten teho-osastolla, jota silloin keskolaksi kutsuttiin.

– Ala tuntui erittäin mielekkäältä: meidän kurssiltamme vuonna 1963 kahdestakymmenestä työnsä aloittaneesta peräti viisi erikoistui anestesiologiaan.

Riitta Jouppilan mukaan alan valtava kehitys näkyy hyvin esimerkiksi kaihileikkauksissa.

– Ennen kaihipotilaat leikattiin yleisanestesiassa, nukutettuina. Nyt menetelmät ja puudutteet ovat kehittyneet niin, että kaihileikkaukset tehdään päiväkirurgiassa paikallispuudutuksella. Operaatio kestää vartin verran, Jouppila kertoo.

Jouppila oli eturintamassa vuonna 1973, kun alettiin tutkia synnytysten kivunlievitystä. Tästä alkoi epiduraalipuudutuksen nousu yleisesti käytetyksi synnytyskipujen lievittäjäksi.

– Ellei anestesiologia olisi kehittynyt, ei kirurgiakaan olisi voinut kehittyä nykyiselle tasolleen, Riitta Jouppila muistuttaa.

Anestesialääkärit vastaavat yleensä tehohoidosta. Heitä on perinteisen sairaalan nukutuslääkärin tehtävien lisäksi myös ensihoitolääkäreinä ambulansseissa.

Kirurgi pärjäsi
veitsellä

Kirurgin taidot ovat vuonna 2004 eläkkeelle jääneellä erikoislääkärillä Timo Niinimäellä yhä hallussa.

– Umpisuolen avoleikkaus veitsellä onnistuisi varmasti, ei mitään ongelmia, mutta tähystämällä en lähtisi umpisuolta poistamaan. Tähystäminen on oma taiteen alansa.

Niinimäki valmistui lääkäriksi 1967 ja kirurgian sekä ortopedian erikoislääkäriksi vuonna 1976. Ihmisiä hoidetaan yhä, mutta lääketiede ja koko ala on Niinimäen mukaan muuttunut paljon.

– Laboratoriot, kuvantamistutkimukset, sähköiset mittaukset, kuntouttaminen ja hoitotyö ovat muuttuneet täysin 50 vuodessa.

Kandiopetus oli Niinimäen mukaan kaukana siitä, mitä se nyt on. Erikoistumisvaiheessa tilanne hieman parani.

– Elettiin tässä ja nyt. Ei yritettykään valaista sen aikaista uutta tutkimusta tai mitä alalla oli odotettavissa.

Niinimäki muistaa, että töitä opiskelijat tekivät paljon, tuskin yhtään sen vähempää kuin nykyään.

– Leikkauksiin piti päästä oppimaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ei kyseenalaistettu, minkä takia leikkaus tehtiin, mikä on tulos tai onko muita vaihtoehtoja.

Valmistuttuaan Niinimäki matkasi Pihtiputaalle kunnanlääkäriksi.

– Leikkaava lääkäri oli kaikkien kuntien toivelääkäri. Siitä minä sain ajatuksen erikoistua kirurgiksi ja palata Ouluun lääninsairaalaan apulaislääkäriksi.

Ensimmäistä leikkaustaan Niinimäki ei tarkkaan muista.

– Se oli varmasti tavallinen päivystystoimenpide. Olisiko ollut umpisuoli. Toki haavan ompeluita oli paljon, erilaisia vaihtoehtoja.

Elämäntyönsä Niinimäki teki 1973 aloittaneessa Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa. Koko ura oli uuden oppimista. Viimeiset kymmenen vuotta selkäkirurgiaan.

Perhe nousi lasten-psykiatrian keskiöön

Marja Auvisen piti alun perin erikoistua lastentauteihin, mutta oma sairastuminen muutti yllättäen urakehityksen suuntaa.

– Olin töissä silloisella lastenpsykiatrian osastolla Oulussa, jossa jylläsi tulirokkoepidemia. Sairastuin reumakuumeeseen, ja johtava lääkäri kehotti minua hakeutumaan alalle, jossa en saisi niin herkästi infektioita.

Oulussa Auvinen erikoistui aikuispsykiatriaan ja lähti vuonna 1973 Helsinkiin erikoistumaan lastenpsykiatriaan. Lastenpsykiatriksi Auvinen valmistui 1977, ja hän on päässyt seuraamaan lastenpsykiatrian kehitystä, alan pioneerin Terttu Arajärven ajoista lähtien.

– Erikoistumaan pystyi Helsingissä tuolloin vain kuntainliiton sairaalassa, Lastenlinnassa. Nyt kaikissa yliopistosairaaloissa ja monissa keskussairaaloissa on lastenpsykiatrian klinikat.

Auvinen teki pääuransa Vantaan kasvatusneuvolan lastenpsykiatrina, ja lopulta sen ylilääkärinä.

Hänen aikanaan lastenpsykiatrian on painopiste on muuttunut sairaalakeskeisyydestä perhekeskeisyyteen. Ongelmiin myös puututaan varhaisemmassa vaiheessa.

– Sairaaloissa hoidettiin aikaisemmin jopa kastelevia ja tuhrivia lapsia.

Hoitoa vaativat ongelmatkin ovat muuttuneet, sillä nykyään hoidetaan yhä enemmän epävakaita ja aggressiivisesti käyttäytyviä lapsia.

Aivotutkimus on vaikuttanut merkittävästi lastenpsykiatriaan. Sen avulla on saatu yhä enemmän todisteita siitä, että niin lapsen kuin aikuisen aivoissa tapahtuvilla muutoksilla on osuutta mahdollisiin ongelmiin.

Kokopäiväisestä työstään Auvinen jäi eläkkeelle 66-vuotiaana, mutta jatkoi vielä 72-vuotiaaksi asti HUS:n nuorisopsykiatrian puolella tuntilääkärinä.