Kipeän ja lempeän tasapaino

Oulun-tulkinnassa Pauliina Rauhalaa ilahdutti erityisesti lasten aitous ja spontaanius. – Lapset ovat tähtiesiintyjiä. Haluaisin
mainita jokaisen nimeltä erikseen: Fannin, Lumin, Ahdin,
Simon, Sennin ja Kertun. Olette taitavia ja upeita.

Kirjailija Pauliina Rauhala iloitsee, että Taivaslaulu pääsi näyttämölle.
Samalla häntä jännitti, kärjistyvätkö tulkinnat teatterissa.

– Pelkäsin, että otetaan vain kipeä ja kohu ja unohdetaan kauneus ja rakkaus.

Eeva Kauppinen, teksti

Kirjailija Pauliina Rauhala, oliko helppo antaa esikoisromaani teatterintekijöiden käsiin?

– Tunne on kaksijakoinen. Tottakai valtava ilo siitä, että he tykkäävät tekstistäni ja haluavat tehdä sen. Toisaalta hirveä huoli, mitä sille tapahtuu matkalla. Pelkäsin, että otetaan vain kipeä ja kohu ja unohdetaan kauneus ja rakkaus. Se, että olen päässyt näkemään kaksi valmistusprosessia näin läheltä, on ollut paras kirjoittajakouluni.

Oulu on lestadiolaisuuden ydinaluetta, Tampere ei. Näkyykö se Tampereen työväen teatterin ja Oulun kaupunginteatterin Taivaslauluissa?

– Tulkinnat ovat tosi erilaiset kielen, tyylilajin ja painotusten suhteen, mutta en näe eroissa paikkakuntasidosta vaan ohjaajien persoonallisen valinnan.

– Oulusta tiedän, että taustatyötä on tehty tosi perusteellisesti. Teatterilla on käynyt monia ihmisiä, joilla on joku kytkös vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Teatterilaiset ovat käyneet seuroissa ja Suviseuroissa. He halusivat mennä joukkoon mukaan ja löytää yhteyden.

– Luulen, että Tampereella taustatyö oli vähäisempää. He rakensivat tulkinnan enemmän kirjalähtöisesti.

Kuinka kuvaisit esityksiä lyhyesti?

– Heidi Räsäsen ohjaama Taivaslaulu on ilmava, runollinen ja koreografialtaan kaunis. Ohjaaja Heta Haanperän tulkinta Oulussa on vauhdikas, arkisempi, paikoin karnevalistinen.

Millaisen Viljan näyttelijät tekivät?

– Tampereen-tulkinta nosti esiin Viljan (Eriikka Väliahde) taiteilijuuden, aktiivisuuden ja eloisuuden. Miten näyttelijä voikin olla ensin niin hehkuva, rakastunut tyttönen ja hetkeä myöhemmin äärimmillään kärsivä nainen!

– Oulussa Merja Pietilän roolityö on varma ja sisäistynyt. Hänen Viljansa on lempeä, äidillinen, helpommin samaistuttava, enemmän kuka tahansa.

Entäs Aleksin henkilöhahmo?

– Tampereella Tommi Raitolehdon Aleksi on hieno ja vakaa roolityö. Hän on enemmän sellainen Aleksi kuin itse kirjoittaessani kuvittelin.

– Jyri Ojansivun Aleksi on hahmona yllättävämpi, monisävyisempi: veikeä, säälittävä, epävarma ja kiivastuva. Miehen roolin muutos nousee esityksissä myös keskeiseksi teemaksi: patriarkaalisista hahmoista tunteelliseen nykymieheen.

Tampereella perheen esikoista Kaislaa tulkitsee sekä lapsi että aikuinen. Oulussa lapset ovat lapsia. Mitä siitä ajattelet?

– Tampereella toimittiin alkuperäisen käsikirjoituksen mukaisesti. Aikuinen näyttelijä pystyy tuomaan tulkintaan ansiokkaasti lapsen maagista maailmaa.

– Oulussa lasten kanssa on tehty iso työ. Lapset ovat tähtiesiintyjiä, käsittämättömän hyviä pitkissä ja vaativissa rooleissa. Aitoja, välittömiä, spontaaneja. Haluaisin mainita jokaisen nimeltä erikseen: Fannin, Lumin, Ahdin, Simon, Sennin ja Kertun, olette taitavia ja upeita!

– Lasten läsnäolo tuo lämpöä ja keveyttä raskaisiin teemoihin. Lavalta löytyy säpinää ja ihmisten runsautta, mikä sopii tunnelmaan.

Vaatii rohkeutta tarttua vaikeisiin ja kipeisiin aiheisiin. Käykö ympärilläsi kova pörinä?

– Luonnehtisin sitä kaikkein eniten itsensä alttiiksi pistämiseksi. Jos haluaisi elää hiljaa ja mukavasti, sillä lailla, etteivät ristiriidat omaa elämää sivuaisi, ei varmaan kannattaisi kirjoittaa.

– Olen pyrkinyt erottamaan kotiminän ja työminän. Arki on samanlaista kuin ennenkin. Arjessa ei ympärilläni mitään pörräystä käy. Olen aika tarkkaan miettinyt julkista roolia, mihin lähden ja mihin en.

Oulun teatterin käsiohjelmassa 37-vuotias vanhoillislestadiolainen äiti kertoo, ettei ole koskaan käynyt teatterissa. Nyt ajatus kutkuttaa mielessä. Voivatko lestadiolaiset tulla katsomaan tätä esitystä?

– En halua ohjata ketään mihinkään. Toivon, että jokainen toimii oman harkintansa perusteella. Ymmärrän ja kunnioitan sellaistakin ihmistä, jolle katsominen tuntuu vaikealta tai kipeältä. Toivon, että teatteripohdinnoissa ylipäänsä painottuisivat tänä päivänä sisältökysymykset, ei väline tai taiteenlaji.

Miten Taivaslaulu toimii teatterina? Millä mielin yleisö poistuu esityksestä?

– Katson itse tätä vielä niin läheltä, että on vaikea arvioida. Luulen, että se herättää hyvin monenlaisia tunteita. Itse toivon, että se avaa mahdollisuutta puhua ja purkaa ennakkoluuloja puolin ja toisin.

Oulun kaupunginteatterin Taivaslaulun esitykset varattiin lähes täyteen jouluun asti. Tammi- ja helmikuun näytökset ovat jo myynnissä.