Artikkelin lähde Kaleva
Carita Forsman
Maiju Torvinen kuvat
Kaleva
Oulu Näyttelyn nimeksi on ristitty Täältä tullaan!
Ehkä yhtä hyvin nimenä voisi olla Täällä ollaan! - muistutuksena haukiputaalaisille, että omallakin kylällä osataan.
"Ei me olla koskaan pidetty tällä porukalla yhteisnäyttelyä. Eihän me kaikki toisiamme edes kunnolla tunneta, nähty ehkä ollaan ja tehty jotain kahdenvälisiä systeemejä."
"Ja taidehan tulee olevaksi ja näkyväksi, kun vie sen ihmisten ilmoille", jatkaa yksi kuvataiteilijoista, muusikkona enemmän tunnettu Jyrki Mäki.
Oulun taiteilijaseura -63 ry kutsui kuusi haukiputaalaista taiteilijaa yhteisnäyttelyyn Haukiputaan Teatterikuopan aulatilaan. Taiteensa toivat esille Anssi Hanhela, Jyrki Mäki, Kari Holma, Suvi Mannonen, Hannu Ahosola ja Tiina Vehkaperä.
Kaksi viimeksi mainittua ovat "uusimpia" haukiputaalaisia, molemmat ovat asettuneet sinne vuonna 2012. Vehkaperä on tosin paluumuuttaja.
Onko Haukiputaalla taiteilijaelämää?
"Kyllä se taitaa enempi Oulussa olla", tuumaa Siikajoelta lähtöisin oleva Ahosola.
"Onhan täällä Haukiputaan taideyhdistys, jossa on noin sata jäsentä, mutta enempi harrastelijoita", sanoo Kari Holma.
Mutta tarvittiinko oululainen taiteilijayhdistys, jotta tällainen näyttely saatiin kasaan?
"Näköjään", Ahosola naurahtaa.
"Haukiputaalla ovat nämä näyttelytilat kortilla, Teatterikuoppa taitaa olla ainoita kunnon tiloja", lisää Mäki.
"Minun taiteeni ei taas puolestaan passaa mihinkään", huomauttaa Anssi Hanhela. Hän viittaa vajaan vuoden takaiseen tapahtumaan Rovaniemellä, jolloin hänen taulunsa poistettiin kulttuurikahvila Korundin seiniltä yleisön nyrpeän palautteen takia.
Onko taiteilijan työ sitten liian yksinäistä puuhaa?
"Eipä tässä olla liikaa muiden taiteilijoiden kanssa tekemisissä. En edes tiennyt, paljonko Oulun taiteilijaseurassa on haukiputaalaisia jäseniä, ennen kuin nyt", sanoo Mäki.
"Osa kaipaa yhteisöllisyyttä, osa ei. Minä saan olla ihmisten kanssa tekemisissä musiikin ja hieman myös sarjakuvien kautta", hän jatkaa.
"Useimmiten kuvataiteilijat ovat sosiaalisia erakkoja. Tykkäävät pakertaa itse, mutta haluavat silti työnsä sitten esille. Mutta minä tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä", sanoo Vehkaperä.
"Kyllä se on omasta aktiivisuudesta kiinni, kuinka paljon ja minne töitänsä vie tarjolle", sanoo Holma.
"Minulla on käynyt mielessä, että olisi hauska saada sellainenkin näyttely, mikä kokoaisi Haukiputaalta pois muuttaneiden näyttelyn tänne", heittää Vehkaperä.
"Ylipäätään on erittäin kiinnostavaa saada oma taide ihmisten näkösälle. En ole hirveästi harrastanut gallerioita, olen vienyt taidettani mieluummin vaikka vessaan. Voisimme pitää pop up -näyttelyitä täällä Haukiputaalla - viedä taiteemme ihmisten tykö, huoltoasemille tai minne vaan", ehdottaa Mäki ja saa heti muilta kannatusta.
Näkyykö haukiputaalaisuus teidän taiteessanne?
"Sitä on vaikea ehkä itse analysoida. Kyllä kai se varmaan jotenkin näkyy", Jyrki Mäki miettii.
"Minulla se näkyy ihan konkreettisesti, olen tehnyt Haukiputaalle postimerkkejä, kalentereita, kirjoja ja addresseja. Olen ammentanut haukiputaalaisuutta jo viisikymmentä vuotta", luettelee Holma.
Myös Ahosolan taiteessa kotipaikka näkyy konkreettisesti.
"Minä kerään kiviä, tällä hetkellä haukiputaalaisia kiviä. Koen, että niillä on suurempi merkitys täällä kuin muualla. Haukiputaalla on hienompi esitellä haukiputaalaisia kiviä kuin vaikka firenzeläisiä kiviä", hän tarkentaa.
Osataanko taidetta arvostaa Haukiputaalla?
"Ei. Ei ihmisiä kiinnosta, eikä kukaan niitä itselleen hanki", sanoo Hanhela.
"Riippuu minkälaista taidetta tekee", huomauttaa Holma.
"Sää teetkin kompromissitaidetta kaupallisuuden nimiin, mää en", Hanhela jatkaa.
"Mutta minä en ole huomannut, että Haukiputaalla satsattaisiin julkiseen taiteeseen, ainakaan nykyään", sanoo Ahosola.
"Kyllä taidettaan saa ilmaseksi esitellä, muttei niitä kukaan enää osta", väittää Hanhela.
"Tai onhan se jotenkin pervoa, että tekee hirveän työn ja maksaa itsensä kipeäksi, että edes pääsee näytille. Ja jälkeen päin voi anoa apurahaa, jonka ehkä saa. Minun on taiteilijana vaikea ajatella etukäteen, mikä menisi kaupaksi", miettii Mäki.
"Siksi monet taiteilijat opettavatkin taiteen tekemistä tai tekevät muuta pätkätyötä. Eipähän olla missään norsunluutornissa, pysytään duunareina. Mutta meillä on tämä lahja tai kirous, emme pysty olemaan tekemättäkään", hän jatkaa.
Mitä haukiputaalaiselle taiteelle merkitsee yhdistyminen Ouluun?
"Yhdistymisen aikana tehtiin inventaario haukiputaalaisesta taiteesta. Noin 170 teosta meni Oulun taidemuseon hallintaan. Eli onhan täällä taidetta, mutta kunnan taholta uusia ei hankita. Liitoksen jälkeen tuntuu, että meidät on unohdettu tänne", sanoo Holma.
"Ennen esimerkiksi yleiset näyttelytilat eivät maksaneet juurikaan mitään, nyt kaupunki on hinnoitellut ne ihan eri sfääreihin. Jos järjestäisimme tässä jonkin yksityisen tilaisuuden, kolmen tunnin vuokra olisi 270 euroa", hän jatkaa.
"Onneksi on olemassa taiteilijaseurat, niiden kautta nämä paikat ovat meille mahdollisia."
"Ihanaa olla uusi haukiputaalainen, ei tiedä vanhasta!" sanoo Vehkaperä.
Haukiputaan Teatterikuopassa
12. lokakuuta asti, Revontie 45.
Artikkelin lähde Kaleva